Skannaan ihmisiä, pyytämättä ja haluamatta.

Jatkoin Maaret Kallion, Lujasti lempeä -kirjan lukemista.

Vastaan tuli teksti: Skannaus käynnissä: Olenko suojassa?

Pysähdyin lukemaan vielä tarkemmin. Toki näin kolmen vuoden terapian jälkeen tiedän olevani elävä skanneri, tunteiden skannaaja. Sanat saatan kuulla, mutta tulkitsen äänensävyt, ilmeet, aikaisemmin tapahtuneet asiat. Oon mestari tietämään läheisteni liikkeitä ja toiveita, ennenkuin ne sanovat niitä ääneen. Tää on mun taakka. Mä tulkitsen aivan liikaa.

"Viha saattaa yrittää varoittaa, että pidä puolesi ja ahdistus pyrkii ilmoittamaan, että nyt on huoli päällä, vahdi, kontrolloi, tarkkaile, ettet joudu vielä pahemmalle polulle! Pyri turvaan ja nopeasti!" E-kirja, Maaret Kallio - Lujasti lempeä, s. 58

Oon nyt opetellut mielessä kysymään itseltäni, sanoiko hän niin. Ei. Sillon mä odotan, jos hän sanoo. En lähde tulkitsemaan.

Kuitenkin, skanneri on mussa syvällä, oon sen pienenä jo itseeni rakentanut.

Valmistaudun aina jo valmiiksi vastoinkäymisiin. Pessimistihän ei pety. Mutta varuillaan saa olla. Varuillaan siitä, ettei vahingossakaan luota. Kerroinhan teille melkein kihomato-ongelmastakin. Suojavalmius kytkeytyi päälle. Menin pois tästä hetkestä.

Välillä skanneri erehtyykin menemään pois päältä.

Mulla on aina pitänyt olla palikat jotenkin selkeenä päässä. Mies jos kysyy lauantaina, että onko ok, jos hän lähtee kaverin kanssa ulos, mun pää luo jumin. Mun pää ei sano mitään. Se ei ollut varautunut tähän. Se ei osannutkaan skannata tätä ajoissa. Se menee niin sanotusti oikosulkuun. Pohdin jo mielessäni kaikki vaihtoehdot erosta itkupotkuraivareihin, koska eihän tää nyt näin voi mennä, etten tiedä ajoissa! 

Kyse ei siis tarvitse olla isosta tai vakavasta asiasta, kyse on muutoksesta.

En ollut varuillani, ei ollut tarkkaa suunnitelmaa.

En ennen osannut pitää tätä huonona asiana, mutta nyt itseni tutkiskelun jälkeen oon vihdoin tajunnut tän todella vahingoittavaksi. Mun pää ei ole hetkeäkään täydessä levossa, se on kokoajan varuillaan. Mitä enemmän yllätyksellistä kaaosta, sitä enemmän mun päätä puristaa.

Kun puristaa kysyn oppimani mukaan kolme asiaa:

• Missä puristus tuntuu?
• Minkä muotoinen se on?
• Minkä värinen se on?

Keskity, hengitä voimakkaasti sisään ja ulos, keskittäen hengityksesi puristavaan kohtaan. Anna tunteiden tulla, hengittäen, ohentamalla puristavaa elementtiä.

Nykyään sanon myös helposti tulkitsevalle esikoiselleni:

• Sanoiko hän niin? 
• Tapahtuiko niin? 
• Josset kysy suoraan, miten voi koskaan saada? 
• On parempi kysyä, saada kieltävä vastaus, kuin jättää kysymättä, koska ei tahdo kuulla kieltävää vastausta.

On muistettava, skannaus on vain mun kokemus, se ei ole totuus, se ei ole ääneen sanottu. Se on  turvamekanismi, sen tarkoituksena on pelon hallinta.

Nextory tarjoaa Tämän linkin kautta ilmaisen 14 päivän kokeilujakson e-kirjojen lukuun. Valittavana on suosittelemani Maaret Kallio - lujasti lempeä. Rekisteröityessäsi tämän linkin kautta, saan suosittelijana siitä pienen kommision.

En pelannut tänäänkää. <3

Rankka päivä, voitin pelihimon. Paras voitto, aina.

Läheltä liipanneet kihomadot toistaiseksi vältettyämme, meille rantautui flunssa. 

Taas.

Löydän iloa myös lasten sairastamisesta, yleinsä ne jaksavat silloin vaan nököttää sohvalla ja katsoa piirrettyä. Mun ei tarvii olla minkään sortin pelle.

Mutta, sitten sairastuin mä. Kaikki muut kerkesi terveeksi, mutta mä flunssassa. Rättipoikki ja arki suoriuduttuva.

Kun mä tulin hieman terveemmäksi, niin nyt sairastui mies ja vauva. Huutoa, itkua, huutoa. Huono-omatunto muiden lasten vaille jäämisestä, koska vauva vaatii niin paljon, kovaan ääneen.

Syksyn harmaus.

Väsymys.

Etäisesti kävi mielessä Pelihimo. Kuinka helppo oiskaan paeta omaan maailmaan. Unohtaa oma väsymys, oma kaikkeen kykenemättömyys.

Mutta mä en pelannut, mä tiedän, ettei se auttaisi.

Oon aiemminkin puhunut mun pelosta syksyn ja pelihimojen suhteen, nyt se todellisuus tulee. Syksy ei oo mua varten.

Huomenna toivon olevan parempi päivä, saisin siivottua kaiken täydellisesti, raikas tuoksu, kynttilät palamaan.

Syksy on hyvä, 

Syksy on raikas. 

Syksy tuo Joulun. 

Syksy tuo uusia mahdollisuuksia. 

Syksy ei tuo pelejä.

Nyt kaikki nukkuu, mäkin pääsen rauhoittumaan. 

"Huomenna on paremmin, siis jaksa siihen asti."

En pelannut tänäänkään! <3

Ymmärrän taas vähän enemmän äitiä. Kihomadot kävi niin lähellä!

LÄHDE

Saatiin kihomatovaroitus torstaina. Siis meillä ei kihomatoja, mutta korviin tuli tieto, että niitä taas liikkeellä.

Menin paniikkiin, niinku oon ennenkin sanonut, stressaaminen kulkee mun geeneissä (Lisää täällä). 

Aloitin kaiken putsaamisen, pyykkiä kasakaupalla. Kiitos miehen siskolle, jolta saatiin juuri viime viikolla kotiin toimiva pesukone, koska muuten ois ollut pyykkitupavuoron odottelua(Lisää täällä)

Olin koko viikonlopun yksin lasten kanssa. 

Viikonloppu piti sisällään 

• Hysteeristä käsienpesua, vähän joka vaiheessa.
• Itku silmässä 2veen kakkavaipan tonkimista ja kuvan lähettämistä tutuille. Ettei nyt vaan löytynyt mato!!?? Ei, se oli joku ruoho. Siskonikin totesi "eihän toi oo ees valkonen" no ei ollut niin.
• Sohvan päälliset pesuun ja lakanat siihen suojiksi.
• Kotihousut jalkaa, aina. Vain nukkua sai pelkillä pikkareilla.
• Jokaisen epämääräisen liikehdinnän jälkeen kysely: "kutittiko sua pepusta?? Raavitko peppua?? Kerro!!"

Ja siis oikeesti. Välillä pystyin olla cool, mutta välillä lapsetkin jo huomas, että nyt on sopiva hetki vähä hölmöillä äitin kustannuksella. Meijän kaks veekin nauraen: "joo, matokutitus" ....

Voin myöntää, että mun matopelko meni jo vähän yli, sillä menin lasten kanssa perjantaiaamuna apteekkiin. Kuitenkin apteekkari totesi lääkkeiden oston turhaksi, kun meillä ei niitä matoja ole.

En enää epäile äitiäni ihan kaikessa.

Kun mennään äitille kylään, sielä on sääntöjä:

• Kädet pestään välittömästi sisään tultua. 
• Vaihdetaan kotihousut päälle tai jos lyhyessä kylässä niin vain lapset vaihtavat.
• Sohvalla ei istuta ikinä vain pikkareilla.
• Ne kädet pestään saippualla myös ennen ruokailee menoa
• Kaikki ruokapöydässä otetaan ottimilla, siis ihan kaikki! Sipsit otetaan lusikalla, karkit lusikalla, kinkut haarukalla.
• Käsienpesut toki aina ymmärtänyt, pikkareilla sohvalla istumiskieltoa en niinkään. Myös sipsien lusikalla ottaminen on turhauttanut.

Tänäpäivänä, nyt 27-vuotiaana, voin sanoa, nyt mä tajuan! 

Kuka kumma tahtois ehdointahdoin muiden närppimiä sipsejä? Varsinkin, jos matojakin on mahis saada kaupanpäälle?

Huh. Kelatkaa. Stressaamalla taas aiheutin vain enemmän hommaa itelleni. Koska niitä matoja ei tosiaan oo meillä ees ollut vielä, mutta taistelun oon jo käynyt. Päässä humisee apteekkarin sanat, ei toimi ennaltaehkäisevästi.

Jos madot siis löytävät meille, on sama rundi edessä.

Tästä onkin hyvä aloittaa syyskuussa tavaranhävityshaaste. Koska matojen kutistus on salee aika paljon vaikeempaa, jos tavaraa on näin paljon, kuin meillä on. Haastetta pitää vielä hieman muokata, joten kirjotan siitä uusiksi, kun olen sen keksinyt.

En pelannut tänäänkään <3

Velkakatsaus

Tätä oot nyt odottanut.

Haluan kuitenkin jo alkuun sanoa, ettei tarkoitukseni ole maksaa kaikkia velkoja mahdollisimman äkkiä pois, vaan tasaiseen tahtiin määrätietoisesti, tekemättä sitä lisää.

Klarnastahan viimeksi tein suunnitelman, joka ei lähtenyt käyntiin niinkuin suunnittelin.


Syyt
Haluan kasvattaa purskuria myös, jotten jatkossa enää joudu ostaa velaksi, tämän vuoksi en kaikkea irtoavaa laita edes siihen korkeakorkoiseen klarnaan. Näin talouden tasapainnottamismielessä oon pitänyt sitä erinomaisena ratkasuna, vaikka se tarkoittaakin sitä, että joudun maksaa turhasta vähän kauemmin.

Heinä-/elokuussa oli myös paljon menoja ja kuten Budjetointi synnyttää vapautta -tekstissäkin kerroin, en ole pihistellyt. Mikä oli oikea ratkaisu, kesä on kerran vuodessa vaan. :)

Se syy miksi en tässäkään kuussa lisää panoksia on, että lapset ovat taas kasvaneet, joten paljon tarvitsee hankkia ulkovaatteita ja sisävaatteita, jotta pärjäävät koulussa, päiväkodissa ja kerhossa, sekä elämässä. Suurinosa meidän pikkusten vaatteista vielä ostetaan kirpparilta tai saadaan läheisiltä!

Muistat ehkä myös mainitsemani prosenttihaasteen. Väritelty on, mutta ei aivan aikataulussa. Katsotaan miten tämä kuukausi menee, että pystynkö lisäillä vähän pökköä pesään!

Velat:

• Läheisten myöntämä pelivelka 2350e. Viimeksi 2820, joten muutos kahdessa kuukaudessa -470e
• Opintolaina 8249,48e. Viimeksi 8414,62 joten muutos kahdessa kuukaudessa -165,14e
• Saunalahdet 296,34e. Viimeksi 390e, joten muutos kahdessa kuukaudessa -93,66e
• Dna 343,8. Viimeksi 365,88, joten muutos kahdessa kuukaudessa -22,08e
• Klarna 730e. Viimeksi 930,50e, joten muutos kahdessa kuukaudessa -199,50e

Yhteensä:  11969,62e. 
Muutos kahdessa kuukaudessa: -950,38


Itse olen varsin tyytyväinen. On ihana huomata, kuinka velat lyhenevät, säästöön kertyy ja lisää velkaa ei ole tarve tehdä. 

Kaikki järjestyy just oikein! <3


Taas oli kuiva raha-postaus. Elämää tämä ja ihanaa, kun kaiken pystyy kohtaamaan. Ensi kerralla taas muita pohdintoja, ehkäpä.


En pelannut tänäänkään <3 

Meillä ollaan nykyään ihan kybällä kateellisia. Se on parasta!

LÄHDE

Mitä sulle sanottiin lapsena, kun huomasit, että naapurin Niinalla olikin ihan sika magee huppari? Sanottiinko sulle "älä nyt viitti, oisit onnellinen Niinan puolesta?" Ja siinä sitä sitte hampaat irvessä oltiin niiin ilosia Niinan puolesta. 

Saamari. Sillä oli just se huppari, jonka säkin oisit tahtonut! Sä varmaan kelaat, ettet todellakaan aijo enää olla Niinan kaveri, SÄ haluut sen hupparin. Mutta koska aikuiset, sun koko maailma, sanoo että nyt on vaan oltava iloisia, ni kateus on haudattava, kateus on väärin. Sun tunne on väärä

Mä tiedän sen fiiliksen. Pitää vaan olla ilonen toisen puolesta... 

Tiedän myös itse sanoneeni esikoiselle noin, miten esimerkissä kerroin.

"Mua vähän huolestuttaa. 

Oon huomannut mussa tosi vahvana, 

että oon tosi kateellinen yhelle tyypille, 

oikein toivon sille epäonnistumista tässä asiassa."

Menin mun terapiakäynnilleni. Siinä alkulöpinöiden jälkeen mä sanoin, "Mua vähän huolestuttaa. Oon huomannut mussa tosi vahvana, että oon tosi kateellinen yhelle tyypille (toki kerroin tapaamisessa oikean ihmisen),  oikein toivon sille epäonnistumista tässä asiassa. Tekis mieli vaan näyttää sille kieltä. En tahtois ees moikkaa sitä. Tää on ihan outoa."

Mun terapeutti rupes käsillä tekee tuuletusta ja oli ihan innoissaan JES!!! Olin hämmentyneenä, et kuulikohan toi mua nyt ihan oikein, mutta kuuli se. Hän sanoi "Nyt kuule, nyt ollaan kateellisia ihan täysiä. Oikein kylvetään siinä kateudessa."



Minkä lapsena oppii, sen nuorena taitaa.

Lapsuuden perheessä meitä oli myös neljä lasta, joten kaikki on pitänyt hymyssä suin jakaa ja kaikesta on pitänyt olla toisen puolesta iloinen. Ennen aina ajatellut, ettei saa tuntea tätä, nyt se hymy naamalle. 

Miks? 

Mikä syy siinä on, ettei itseä saa harmittaa, jos itse olisi halunnut myös jotain, jonka toinen sai? Onko se siltä toiselta pois, jos mua vähän harmittaa?  

Se muuttuu pikkuhiljaa katkeruudeksi. Katkeruudeksi, jota sitten availlaan aikuisiällä terapiassa.

LÄHDE

Vanha koira oppii uusia...

Mä en aluksi tajunnut tätä ilon paikkaa. Olin hämmentynyt. Mut sit mä tajusin. Mä sain olla ääneen kateellinen! Mä en enää toivonut toiselle epäonnistumista, koska tajusin mistä mun kateus johtuu ja hänen epäonnistuminen ei millään tapaa edesauttaisi mun onnistumista. Toisen elämässä tapahtuu jotain mitä tahtoisin mun elämässä tapahtuvan. Mä oon tosi kateellinen. Mutta kun mä sain sanoo sen ääneen, mulla olikin lupa olla kateellinen. Se helpotti! Musta ei tuntunu enää niin pahalta asian suhteen.


Enää mä en lähtenyt sulkemaan sitä kateellisuutta, niinkuin oon ennen tehnyt. Kun mä kohtasin sen, sanoin ääneen, sain luvan olla kade, se tunne sai olla läsnä ja lähteä.

Tästä lähtien saa olla kateellinen. En lähde ohjautuu siitä, enkä mä näytä tälle henkilölle kieltä ja huutele törkeesti, koska oon aikuinen (tietenkin...), mutta mä hyväksyn sen, että mä nyt oon kateellinen, koska kaipaisin samansuuntaista myös omaan elämään.


Äitioivalluksia

Tän kuulleena mä taas opin itsestäni myös äitinä enemmän. Kestän ehkä nyt paremmin lapsen kateutta, koska mä itsekkin saan olla kateellinen. Jälkikäteen viisasteltuna tajuan, että ehkä nämä tilanteet, joissa kateus on noussut esiin, olisi ollutkin nopeammin ohi, jos oisin osannut vaan lapselle sanoa: "Ai sä oot kateellinen, koska hän sai ton. Okei, se on ihan ok, ymmärrän, et säki oisit halunnu just saman." Ja se siitä.


Minäminäminä

Tää on ihan mielettömän mielenkiintosta, miten pelaamisen loputtua matka minuuteen on oikeesti alkanut. Paljon on suljettuja asioita vielä kellarissa ja paljon on piilossa olevia haaveita ullakolla, mutta mä en enää pelaa. Mä kestän kohdata mun tunteet, mun ei tartte paeta.

Lisäksi. Mä manifestoin yks päivä: "Ihanaa, kun sain uuden ystävän mun elämään, kiitos kiitos kiitos". Ja eilen mä tapasin yhden tosi huipun olosen tyypin, matkalla pois päiväkodilta. En tiedä onko kyseessä tuleva ystävyys, muttakun sydän on auki, löytää paljon vastauksia. <3

En pelannut tänäänkään <3

Olisinko täydellinen äiti vain yhdelle lapselle vai riittävä kaikille neljälle?

Mun pää on huono kestämään kaaosta. Yritän mahdollisimman hyvin saada asiat suunniteltua ennen toimintaa. Ongelma vaan on, että näin kuuden hengen perheessä se hyvin suunniteltu on todellakin valmiiksi pilalla, niinkuin oon ennenkin todennut. Kuus erillaista ihmistä, erillaista persoonaa, kuus erillaista kokemusta elettävästä päivästä. 

Oisinko parempi äiti vain yhdelle?

Muistelen välillä aikoja, kun oli vain esikoinen. Yksi lapsi, yhdet tunteet, yhdet säännöt. Mielessäni kaikki sujui silloin paljon paremmin. Jaksoin pitää säännöistä/rajoista paremmin kiinni. Olin ehkä paremmin läsnä, puuhasin asioita. 

Nyt musta tuntuu, että pakka levähtää joka päivä käsiin. Joka päivä pohdin, etten taaskaan osannut olla hyvä äiti (Armosta täällä). 

Mitä siis on täydellinen äiti? Mielikuvissani.

• Täydellinen äiti on kokoajan läsnä, vain lapselle. 
• Täydellinen äiti on huolliteltu.
• Täydellinen äiti on hauska, lapsen kaveritkin tykkää hyvästä äidistä.
• Täydellinen äiti aina leipoo.
• Täydellinen äiti toteuttaa unelmiaan.
• Täydellinen äiti ei huuda.
• Täydellinen äiti  sanoittaa aina.
• Täydellinen äiti on täydellinen puoliso.
• Täydellinen äiti kutsuu kylään vieraita
• Täydellinen äiti pitää kodin siistinä.
• Täydellinen äiti vie lapsia matkoille
• Täydellinen äiti vie lapsia ihan kaikkialle ihaniin paikkoihin.
• Täydellinen äiti ostaa lapsilleen aina kaiken.

On varmasti äitejä, jotka yltävät näihinkin listoihin. Mutta pohtiessani itseäni, tiedän, etteivät ne ole realistisia. Tämä lista on mahdoton. Eikä todellakaan riitä, että yksi näistä kohdista täyttyy. Kaikkien on täytyttävä ja mieluiten samaanaikaan.

Riittävä äiti

• Riittävä äiti kuulee lapsen
• Riittävä äiti rakastaa
• Riittävä äiti huolehtii lasten perustarpeista
• Riittävä äiti pitää huolta itsestään
• Riittävä äiti pyytää apua tarpeenvaatiessa
• Riittävä äiti pitää kaikki hengissä

Olen alkanut harjoitella tyytymistä riittävään äitiyteen. Mä kaipaan sitä aikaa, kun pystyin olla läsnä yhdelle lapselle, se ei vaatinut multa muutakuin yhden lapsen kohtaamisen. Nyt kun yritän olla läsnä yhdelle, kolmelle muulle iskee huomion tarve juuri samalla hetkellä. 

Mitä jos osa jää ulkopuolelle

Pohdin tänään, onko ok viedä vain 2vee sealifeen, kun 4vee on päiväkodissa ja esikoinen koulussa. Rupesin heti pohtimaan tämän reissun epäkohtia. Miten pystyn korvata ne muille? Kestänkö sen, että ulkopuolelle jääneet pahoittavat mielensä?

Realistisesti rupesin miettimään omia voimavarojani. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että reissu olisi ihana, jos menisimme vain minä, vauva ja 2vee. Pystyisin keskittyä vain heihin, katsoa kaloja rauhassa, puhua ja olla läsnä. Entä kun lisäänkin siihen myös 4veen. Kierrokset nousee satasella. Mun pää menee sekaisin jo pelkästä ajatuksesta. Nään jo silmissäni ne juoksut ympäriämpäri. Onko tää vaan mun päässä? Huono asenne? Tähänkin toimisi ennakoivasti manifetointi (TÄÄLLÄ). Ehkä, mutta tiedostan, etten edes jaksaisi tällä hetkellä ottaa sitä riskiä.

"ihmekkö tuo, 

jos kisaväsymys 

rupeaa painamaan?"

Kukaan ei ole ylimääräinen

Pohdin äitiyttä, äitiyttä esikoisen kanssa ja nyt kaikkien kanssa. Pohdin tarkemmin mitä siinä ajassa kaipaan. Kaipaan hieman sitä rauhaa. 

Uskon sen toisaalta johtuvan myös siitä, kun esikoisen kanssa saimme viettää aikaa kaksin siihen asti, että hän oli 4vee. Meillä oli siis jo vauva-aika kaukana takana. Olimme päässeet perushoidollisesti helpompaan vaiheeseen, hän ei tarvinnut mua joka kohdassa auttamaan. Hoitajia riitti hänelle enemmän, joten oli helpompi saada omaa aikaa. Nytten kolme viimeisintä ovat tulleet 2 vuoden välein, joten ihmekkö tuo, jos kisaväsymys rupeaa painamaan?

"Äiti on vaan vähän väsynyt

 ja tulisi nyt se ikkari oma harrastus keksiä!"

Pohdin myös mielessäni, että kenen äiti sitten olisin, jos olisinkin vain yhden äiti?

Esikoinen, ihana koululainen. Murrosikä mukavasti rupeaa puskemaan, kaikessa on vähän pakko pistää hanttiin. Erittäin avulias, pystyy käydä hyviä järkeviä keskusteluja. Ystävällinen, kaverit ovat tärkeitä.

4vee, ihana pikku mimmi. Sinnikäs, ei hevillä luovuta, jos jotain on päättänyt. Tää likka menee vaikka läpi harmaan kiven, vaikka olisin hänelle monta kertaa jo sanonut toisin. Haastetta tuottaa sinnikkyys siinä mielessä, jos hänen tahtoaan ei toteuta hän rupeaa levottomasti häiriköimään myös 2veetä. Siinähän sitten on mukavaa, kun molemmat intoutuvat juoksuun.

2vee. Ihana pikku herra. Vaaleat hiukset, ruskeat silmät. Autot ovat lemppari ja siskot ovat huippuja. Äidin poika, joka mieluiten viettää aikaa äidin sylissä. Rauhallinen pohdiskelija, mutta helposti intoutuu siskon mukana riehakkaampaankin leikkiin.

Vauva. Ihana mimmi hänkin. Kova pitämään ääntä, mutta voiko sitä ihmetellä tässä porukassa. Nauruskelee, haluaa seuraa. Tarttuu niin söpösti jo varpaisiinsa. Meidän ensi hetket olivat erilaiset, en saanut häntä heti rinnalle, vaan isä antoi ensimäisen aterian osastolla pullosta. Kuitenkin on suhteemme hyvin lämmennyt ja parasta on olla äidin sylissä.

Näitä pohtiessa voisin sanoa, kukaan ei ole ylimääräinen. Kaikki täydentää meijän sekavaa jengiä just oikealla tavalla. Äiti on vaan vähän väsynyt ja tulisi nyt se ikkari oma harrastus keksiä!

Irtaritkin parhaita, kun joukossa on montaa lajia <3

En pelannut tänäänkään <3

Haaveilun opettelua osa 3. Manifestointi.

LÄHDE

Miltä tuntuisi, 

kun voisit antaa toiveen ilmaan ja se toteutuisi? Pelkästä uskon voimasta.

Aikaisemmin lisäsin unelmoinnin opettelun edelleen mun harjoittelulistalle (Täällä). Olen myös listanut itseni opettelun mun tavoitteekseni. Törmäsin eilen termiin manifestointi. Kiinnostuin välittömästi.

"Meidän pitää olla varmoja siitä mitä haluamme, 

meidän pitää haluta sitä oikeasti"

Mitä on manifestointi?

Kyseessä on tietoinen todellisuuden luominen. Kuvitellemme itsellemme halutun elämän ja pikkuhiljaa se alkaa toteutua. Kaikki liittyy energioihimme, fyysiseen energiaan ja meidän ajatusten ja tunteiden tuottamaan energiaan.

Pienen tutkiskelun jälkeen oivalsin manifestoinnin olevan puhetta alitajunnalle. Kerromme mitä haluamme ja se johdattaa meidät. Meidän pitää olla varmoja siitä mitä haluamme, meidän pitää haluta sitä oikeasti, ei haluta ja sitten kieltää.

Tärkein on tunne. Ei ehdot vaan aito tunne siitä mitä haluaa. Tulee kirjaimellisesti hypätä haaveissa siihen hetkeen, miltä se tuntu, kun se haave on toteutunut. Pohtia sitä syvemmin ja syvemmin. Ei kieltäen tai epäilevästi.

Miten tää liittyy mun haaveiluun?

Liittyypä hyvinkin! Johtuuko mun paikalle jumahtaminen siitä, että oon toivonut ja unelmoinut vaikka mistä, mutta en ole lähtenyt niitä toteuttamaan, koska olen myös samalla kieltänyt asian. 
Toive:  "Manifestivoin meille päivän täynnä pitkää pinnaa ja rakkautta, kiitos kiitos kiitos."

Jatko pään sisällä: "No eipä todellakaan tuu olee, kuitenkin sitten lapset ei tottele yhtään...."

Näistä alitajunta ottaa vain viimeisimmän, toteaa, selvä. 

Tämä ote osui silmääni hyväksi esimerkiksi, ote on kirjasta:  Toteuta sydämesi toiveet, Sonja Choquette. :

" Alitajuntasi ottaa vastaan tilauksesi, merkitsee muistiin mitä sanot sille ja toimittaa sitten sen sinulle. Se ei väittele. Se ei muuta tilausta. Se ei suostuttele sinua luopumaan. Se sanoon vain ”Kyllä. Kyllä. Kyllä” Sitten se yrittää täyttää tilauksesi toiveittesi mukaisesti. Kuvittele nyt ajavasi sisään sydämesi toiveiden myyntitiskille. Siellä sinua odottaa hyvin vastaanottavainen ja avulias alitajunta. 

Alitajuntasi sanoo: Niin? Mitä saisi olla? 

Tietoinen minäsi sanoo: Haluaisin, että joku rakastaisi minua. 

Alitajuntasi sanoo: OK. Tuliko vielä jotain muuta? 

Tietoinen minäsi sanoo: Mutta niin ei koskaan tapahdu. Minä olen liian vanha. 

Alitajuntasi sanoo: OK. Tuliko vielä jotain muuta? 

Tietoinen minäsi sanoo: Jos joskus löytäisin jonkun, kuinka hän pystyisi sietämään kaikkia omituisuuksiani? 

Alitajuntasi sanoo: OK. Siinäkö kaikki? 

Tietoinen minäsi sanoo: Minun on vaikea uskoa, että kukaan voisi todella ymmärtää ja rakastaa minua. 

Alitajuntasi sanoo: OK. Vieläkö jotain muuta? 

Tietoinen minäsi sanoo: En todellakaan usko, että tapaan ketään. On parempi, että siirrän asian kokonaan pois mielestäni, niin silloin en ainakaan pety. 

Alitajuntasi sanoo: OK. Siinäkö kaikki? 

Tietoinen minäsi sanoo: Kyllä, siinä kaikki.

Alitajuntasi siis valmistautuu antamaan sinulle pyytämäsi kokemuksen. Onko mikään ihme, että tilauksesi tuloksena se toimittaa sinulle halun saada rakkautta, mutta ei itse rakkautta." 

LÄHDE

Vertaistukea

Luin hetken kyseistä ryhmää, se oli ihanaa! Optimistista ja realistista ajattelua, toiveiden ja unelmien ääneen kirjoittamista. Ei tuomintaa, kaikki kannusti. Kirjoitettujen toiveiden perässä luki monesti kiitos. Kiitollisuus siitä, kun tuleva päivä tulee sujumaan niinkuin tarkoitettu. Myös negatiivisten ajatusten käsittely kuuluu Manifestointiin. Mitä paremmin huomaat negatiiviset asiat, sitä paremmin saat ne näkyviin ja pystyt niitä korjata. (LÄHDE: Facebook, Manifestivoi unelmiesi elämä)

"Kiitollisuus siitä, 

kun tuleva päivä tulee sujumaan niinkuin tarkoitettu."

Kun rupesin asiaan tutustumaan tajusin yhä enemmän, että olen kyseistä ajattelutapaa itsekkin käyttäny. Puolisoni sanoessaan haaveitaan tulevaisuudesta, olen sanonut, että "Noi kaikki onnistuu, jos oikeesti niitä haluat." Puolisoni muutenkin on ollut erittäin tehokas epätietoisessa manifestoinnissa. "Nyt saan työpaikan." Ja sen hän sai. Kun meillä oli erittäin tiukat ajat, hän totesi mulle, että heti kun rahasta lopettaa stressaamisen se tulee luokse. Ja yleinsä niin kävikin. Nyt vasta oivallan.

"Tämä tuntuu vapauttavalta, 

kuin antaisin elämäni ja toiveeni jonkun muun käsiin"

Kun elin yksin tyttäreni kanssa ja elin erillaisia elämänvaiheta, muistan silloinkin toivoneeni, että kunhan kaikki menee hyvin, kunhan asiat menee niinkuin kuuluu. En toivonut mitään tiettyä, toivoin vain asioiden menevän niinkuin tarkoitettu. Tämä tuntuu vapauttavalta, kuin antaisin elämäni ja toiveeni jonkun muun käsiin, vaikka oikeasti sanonkin ne ääneen itselleni. Annoin luvan toteuttaa haavettani.

Manifestoin syksyn täynnä rakkautta ja pelittömyyttä. Kiitos kiitos kiitos.

Varasin samantien kirjastosta aiheeseen liittyviä kirjoja, tulen varmasti avaamaan asiaa vielä enemmän.

Oletko sinä manifestivoinut?

Olenko yhtään oikeilla jäljillä, siitä mistä on kysymys?

En pelannut tänäänkään. <3