torstai 16. elokuuta 2018

Apua, kaikki ei tykkääkkään musta.



Voi piru. 

Taas se kävi. 

! Huomasin, ettei joku musta tykkääkkään. !



Paljon on ihmisiä, joiden kanssa ei kemiat kohtaa, mutta kun sen huomaa yllättäen ja ihmisestä, jonka kanssa ennen kohdannut, se tuntuu hämmentävältä. Sitä on vaikea uskoa. Koitat kömpelösti jutella yhä uudestaan ja uudestaan. Kuitenkin käytännössä niillä leppoisilla keskusteluyrityksillä työntääkin sitä toista vieläkin kauemmas. Tuntuu, että kaikki sanat ymmärretään väärin. 



"Oon välillä kova provosoimaan
enkä välttämättä aina niin mukava kanssakävijä. 
Toisaalta taas saatan olla myös liian alistuva ja liikaa konflikteja pelkäävä."
 

Oon välillä kova provosoimaan, enkä välttämättä aina niin mukava kanssakävijä. Toisaalta taas saatan olla myös liian alistuva ja liikaa konflikteja pelkäävä, joka myös hankaloittaa kanssakäymisiä. Mutta sitten kun mulle selviääkin, että joku josta en yhtään osannut aavistaa, ei pidäkkään musta. Se aiheuttaa mulle lukon.

Musta nousee esiin kaikenmaailman käyttäytymismallit. Musta tulee ylisyyllistyjä, musta tulee marttyyri, musta tulee kiukutteleva lapsi

Kun mä pysähdyn ja kysyn pieneltä lapselta, lapselta mussa sisällä, mikä tunne mulla nousi kaikkien niiden syyllisyyden tuntojen alla, se olisi pelko. Pelko siitä, ettei kukaan tykkääkkään musta. Jään ihan yksin.

Yhtäkkiä mut valtasi yksinäisyys. Ei sen takia, ettei hän pitänyt minusta, vaan sen takia, että entä jos kukaan ei tykkää? Entä jos kaikki ajatteleekin, että oon vaan nipottaja, päälle päsmäri, kiukkuilija, mitä vaan negatiivista itsestäni keksinkään. Kehen sitten turvaudun? Nään jo silmissäni, kuinka mies inhoaa, lapset inhoaa, lapsuuden perhekkin inhoaa. Kaikki vaan katoaa.



"Yhtäkkiä mut valtasi yksinäisyys.
Ei sen takia, 
ettei hän pitänyt minusta, 
vaan sen takia, 
että entä jos kukaan ei tykkää?"



Menin kotiin ja vaan itkin. Mies ei yhtään päässyt käsiksi mun ajatuksen kulkuun. Miten mussa voikin olla vielä näin vahvana se miellettyjä? Oon tehnyt niin paljon itseni eteen töitä, etten edes tiennyt tämän olevan niin vahvana. Pään sisällä syyttäjä. Ei puolustajaa missään, pelkkä syyttäjä.

Jännittävä on ihmismieli. Niin nopeasti se pelokas lapsi ottaa vallan. Niin nopeasti sitä heittäytyy tunteen vietäviksi, että ihan kaivamalla kaivamalla täytyy se aikuinen itsestä löytää. Aikuinen, joka sanoo: "Mä kuulen, että sua nyt pelottaa. Mä kuulen, että sua harmittaa. Se on okei. Kaikki järjestyy." Pahinta mitä voisin itselleni tehdä on se, että kieltäisin tän puolen olemassa olon, kieltäisin itseni. Kertoisin vaan, kuinka kaikki on täydellistä ja mua ei haittaa piirun vertaa mikään. Vaikka oikeasti haittaa.

Onneksi mulla kuitenkin on vielä puoliso, jolle asian avasin, hän ei ymmärtänyt täysin mun ajatuksen virtaa (kuka nyt ymmärtäisi), mutta osasi sanoa, että en ole yksin.

Harjoittelulistaan siis lisäkohta: Harjoittele hyväksymään se, ettei kaikkia voi miellyttää.

Tähän kohtaan sopii hyvin lukea aikaisemmin kirjoittamani teksti armo.




En pelannut tänäänkään <3

6 kommenttia:

  1. Et oo yksin. Ja jaan myös tunteesi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 ihanaa, kun jaksat näin aktiivisesti kommentoida ja tsempata! <3

      Poista
  2. Samoin, kuulostaa todella tutulta. Ja olisi kyllä tärkeä harjoitus opetella hyväksymään se, ettei kaikkia voi miellyttää. Jotenkin tällaisista tilanteista seuraavien tunteiden kohtaaminen on kuitenkin todella vaikeaa. Vaikka osaisikin ajatella asian ikään kuin järkevästi, niin tunteet ovat kuitenkin voimakkaita ja vaikeita kestää. Hyvä että kirjoitit aiheesta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeessa! Siinä hetkessä lähtee se jörkevyys kauas, kun vaan harmittaa ja pelottaa. Eli toisiaan joutuu ihan kaivamalla kaivaa sitä järkeä siihen hetkeen :D kunpa kaikki oiskin elämässä yhtä helppoa, kuin teoria on ymmärtää!

      Kiitos, kun kommentoit! <3

      Poista
  3. Jotkut sisäiset kokemukset on viestejä. Itse uskon, että jokainen ihminen on syyllinen Jumalan edessä. Jeesus on annettu sovinnon välikappaleeksi. Kaikkia tuntemuksia ei kannata kuitata sillä, että nämä on vain mielen liikkeitä.

    VastaaPoista
  4. Hei. Kiitos kommentistasi <3

    En tiedä ymmärsinkö täysin mitä tarkoitit, mutta itse ajattelen nimenomaan taas toisin. Jumalan silmissä kukaan ei ole syyllinen, vaan kaikki saa anteeksi.

    Tuo mielenliikkeet taas mielestäni ei liity syyllisyyteen. Ja olen täysin samaa mieltä kanssasi, mikään ei ole VAIN mielenliikkeitä, vaan mielenliikkeitä, joita on syytä pysähtyä pohtimaan ja kuuntelemaan. <3

    VastaaPoista