maanantai 16. heinäkuuta 2018

Pelihimo

Tällä hetkellä, kun tätä kirjoitan, kirjoitan kuin sivusta, kirjoitan muistoista.


" On Viikonloppu, ollaan taas vanhempien luona lasten kanssa. Mukana viikonlopun vietossa on myös veljeni kihlattuineen, myös sisko ja hänen perheensä on viettämässä aikaa kanssamme. Kaikki on hyvin. Ainakin näennäisesti.


Muistan osia noista päivistä, mutta oikeasti en oo ollut läsnä. Oon toiminut ja hoitanut lapsia, mutta oikeesti mun tietoisuuden on vallannut pelit. 


Oon miettinyt:

  • Koska pääsen taas pelaamaan
  • Onkohan mun tilillä rahaa, vai pitäisikö mennä siirtämään käteistä takaisin tilille.
  • Koskahan saisin rauhan, ettei kukaan häiritsisi mun pelaamista. Ja mikä tärkeintä, ettei kukaan näkisi mitä mä teen.
  • Kukaan ei saa tulla tähän väliin. Tottakai tää on oikein!
  • oon ansainnut tän. Päiväkin oli niin rankka.

Nämä eivät olleet ainoita päiviä, näitä on monta. Kun lasten päiväuniaika tuli, mä sanoin itselleni ansaitsevani pelit. Ja mä pelasin. Tuurista riippuen olin pelien jälkeen, joko erittäin kiukkunen tai sitten näennäisesti hyvällä tuulella, koska luulin voittaneeni. Mutta niinkuin oon ennenkin sanonut, eihän se peluri ikinä voita. 


"Alunperin kyse ehkä olikin rahasta, 
muttei enään pitkään aikaan. "


Tuli ilta ja lapset meni nukkumaan "ehkä voitan lisää, jos nyt pelaan", luulin mulla olevan strategioita. Luulin mun hallitsevan peliä, rahan taju oli kaukana. Alunperin kyse ehkä olikin rahasta, muttei enään pitkään aikaan. Ei oikeasti. Mikään summa voittoja ei olisi mua saanut lopettamaan. Se oli se tunne kun mä jännitin, se tunne kun sai jotain, voitti. Raha oli täysin menettänyt merkityksensä, ne  oli vaan merkkejä. Pian olin taas pelannut, joko velkarahat tai aikaisemmin voittamani JA velkarahat. Sitten nukahdin. Aamulla heräsin ahdistukseen, mutta silti sama kierre jatkui. Mä elin siinä. Mä selvisin arjesta, hoidin asioita, mutta mä elin tossa.

Tunnistan tilanteet edelleen. Kuvittelin hallitsevani näitä hetkiä, jotenkin ihmeellä mä kuvittelin tietäväni mitä mä teen. Luulin mun osaavan. Mutta koska kyse on addiktiosta, joka oli jo saanut kasvaa liian kauan, mä en hallinnut. Mä en todellakaan hallinnut sitä, se hallitsi mua. Eikä rahapelejä voi hallita. Ne on tuuria. Niissä ei ole kyse oikeudenmukaisuudesta, niissä on kyse prosenteista. Laskelmoivista prosenteista voittojen suhteen. Ja oikeastaan vain tämän yrityksen omien voittojen maksimoimisesta.

Sinä päivänä, mun vanhempien luona, mä onneksi vihdoin  lopullisesti tajusin. Mitä ihmettä! Mulla on mun kaikki läheiset ympärillä, illanvietossa mun mahdollisuus viettää ihmisten kanssa aikaa, jotka musta välittävät. Mä en pelaa! Mä en enää turvaudu siihen elottomaan lohduttajaan. Mä haluan olla läsnä, aidosti. Jotkut lastenohjelmat tuo mulle ton mieleen ja pelihimon, jopa hajuveden tuoksu tekee sen. Tietoisesti olen katsonut jotain lastenohjelmia lasten kanssa ja kauniina kesäpäivänä laittanut tiettyä hajuvettä. Tahdon tehdä niille uudet muistot. Muistot, joihin ei kuulu rahapelit.



En pelannut tänäänkään <3

7 kommenttia:

  1. Minusta on mielenkiintoista lukea näitä sun ajatuksia peliriippuvuudesta, koska se on ehkä ollut sellainen asia mihin en ole pystynyt samaistumaan ja mitä en ole siksi pystynyt ymmärtämään. Tämäkin teksti on jotenkin hyvin silmiä avaava ja on ihan huippuhienoa, että olet saanut tehtyä täyskäännöksen pelailun suhteen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista :) näinhän se yleinsä on, monen on asiaa tosi vaikea ymmärtää, että ihan yhtälailla tää voi muodostua riippuvuudeksi, kuin aineetkin, tää sitä toiminnallista riippuvuutta. Siks ehkä haluankin kirjottaa, että sais näkyvyyttä asian laajuus, yleinsä puhutaan vaan suurista voitoista ja ne ongelmat jää piiloon... mutta pitää myös just muistaa, et se ei oo se koko ihminen se riippuvuus :)

    VastaaPoista
  3. Minusta on myös tosi hienoa, että kirjoitat näistä! Tämä on aihe, josta pitää puhua enemmän.

    En ollut nimittäin muistanut, että olin myös peliriippuvainen. Siis ihan oikeasti. Mutta sain homman katkeamaan ennen kuin tilanne meni tosi pahaksi. Lopetin pelaamisen kokonaan ja unohdin näköjään koko jutun.

    En ollut ennen sinun blogia oikeastaan edes miettinyt peliriippuvuuttani, mutta nyt se muistui mieleen.
    Pelasin rahani ja jatkoin luotolla. Ajallisesti pelaamista kesti pahana ehkä pari vuotta ennen kuin heräsin, että homma on poissa hanskasta ja aivan järjetöntä. Salailua ja häpeää..

    Olen lopettanut pelaamisen 15v sitten ja hyvin pärjään ilman pelaamista. Nykyään olen kiitollinen siitä kokemuksesta, sillä se antaa kummasti perspektiiviä monessa suhteessa ja pitää nöyränä.

    Koukkuun jää niin helposti ja jos ei siitä koukusta irroittaudu tiedostaen, niin liian usein entisen koukun tilalle hankkii uuden koukun.
    Kohta elämä on täynnä haitallisia koukkuja ja pian sitä palaa vanhojenkin koukkujen pariin.

    Tsemppiä hurjasti näihin ensimmäisiin aikoihin. Rohkeasti kohtaamaan vaan omat tekoset reilun myötätunnon kanssa, niin hyvä siitä tulee :) Oot tosi pitkällä, kun olet lopettanut. Enää ei tarvitse kuin jättää se eka peli väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mielenkiintoista, että kirjotit. Ja myös lohduttavaa! Tästä selviää.

      Näinhän se on, ei voi hoitaa oiretta, jossei tiedä oireen syytä. Toki pitkä on tie ja itselläkin ollut mutkia matkassa, mutta onneks nyt tajunnut tän homman, mitä ei ainakaan enään tahdo. <3

      Kiitos, kun luet! :)

      Poista
  4. Mä luen sun tekstejä aina sydän pamppaillen. Kirjoitan usein kommentin ja pyyhin sen. Suntekstit muistuttaa millaista on olla peliriippuvaisen lapsi. Koska se on riippuvuus josta ei hirveästi puhuta. Ei puhuta siitä miten lottoiltoina pelätään millä tuulellase vanhempi on. Tai miten myrskyisänä se palaakotiinhävittyään kaikki rahat. Miltä ruokakaappi näyttää kun se on täynnä lottokuponkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi mikä itku valtasi. :( kiitos kun tulit kertomaan kokemuksen, puudeli <3 sitähän se on ja tota en ikinä tahdo omalle lapselle, en missään määrin. <3 sun kommentti on surullinen, mutta oon tosi iloinen, kun toit ton näkökulman esille. Se loi myös muhun lisää voimaa. Ei enää ikinä yhtään pelejä.
      Toivottavasti oot päässyt jossakin käsittelemään noita asioita. <3

      Poista
    2. Lisään vielä, että on surullista, ettei tästä riippuvuudesta puhuta niin paljoa. Monet ajattelee, et senku lopettaa pelaamisen. Senku jättää lottoomatta. mutta ei tajuta sitä tosiasiaa, että myös tää voi aiheuttaa perheelle erittäin isoja vaikeuksia, psyykkisesti ja ihan käytännössä. Toiminnallisista riippuvuuksista ylipäätänsä puhutaan tosi heikosti ja aikalailla vähättelevään tapaan.

      Siksi tahdonki tuoda tätä enemmän esille, ehkä joskus omalla naamalla, vielä en siihen ole valmis.

      Äskeinen kommentti tuli aika tunteilevasti, koska mietin aina kaiken monesti heijastettuna omiin lapsiin. Eli tarkoitus ei ollu tippaakaan vähätellä sun kokemusta, se vaan osui lujasti ja siksi olin ilonen, että kerroit myös tuon näkökulman ❤ jos innostut kirjottamaan pidemmin asiasta, etkä halua omassa julkasta, ni voit olla vieraileva täällä blogissa.

      <3

      Poista