Jatkuvasti joudun käydä taistelua itseni, omien tahtojen ja todellisuuden kanssa. Välillä iltaisin, kun talo rauhottuu, havahdun pohtimasta, kuinka taas kiukustuinkin lapsille jostain; miten tänään en jaksanutkaan tehdä sitä ruokaa, mikä olisi ollut juuri parasta ja kuinka suurin osa jo aamulla päätetyistä asioista jäikin tekemättä. Monesti saatan vielä päälle hieman soimata itseäni.
Laiska.
Ajatuksissani ajattelen, että jos nyt tarpeeksi kovaa itseäni soimaan ja mietin epäkohtia, huomenna onnistun, huomenna teen kaiken niinkuin ajateltu. Huomenna vien lapset joka paikkaan ympäri kaupunkia ja kaikki ovat vain onnellisia, kukaan ei huuda.
Laiska.
Ajatuksissani ajattelen, että jos nyt tarpeeksi kovaa itseäni soimaan ja mietin epäkohtia, huomenna onnistun, huomenna teen kaiken niinkuin ajateltu. Huomenna vien lapset joka paikkaan ympäri kaupunkia ja kaikki ovat vain onnellisia, kukaan ei huuda.
Todellisuus lävähtää eteen. Tapahtuu jotain, joka saa kaiken menemään vastoin suunnitelmiani. Lapset tahtovat huomiota eritavalla, kuin suunnitelmissani, itse olenkin kireämpi, kuin suunnitelmissani, kahvit lentävätkin tiskipöydälle, toisin kuin suunnitelmissani.
Näissä hetkissä tunnen sen. Päätä puristaa, tuntuu, että kaikki hajoaa. Mikään ei onnistu tänään. Miten tästä päivästä voi muka selvitä? Entä miten tästä koko elämästä voi selvitä?
 |
| Kuvan lähde |
Maaret Kallion - Lujasti lempeä -kirjassa hän kertoo sen, kuinka inhimmillistä kaikki tämä onkaan. Todellisuus vastaan kuvitelma. Täydellinen elämä. Kun kuvitelma kohtaakin todellisuuden, ei jäljelle jää muutakuin epäonnistuneita tapahtumattomia asioita. Hän toteaa, "puutarha kuopimatta, lapset kasvattamatta ja elämä elämättä." Oma riittämättömyys vaivaa. Täydellisyyden tavoittelua.
Armo. Tuo rippikoulussa jo opetettu termi: Ansaitsematon Rakkaus Minun Osakseni. Monesti omilla terapiakäynneillä kertoessani samantyylisiä tapahtumia, kuin edellämainittu, multa kysytään: Missä on armo?
Tässä kohdassa en ajattele sen olevan ansaitsematon rakkaus, vaan nimenomaan se minulle kuuluva. Omarakkaus. Armollisuus minua itseä kohtaan. Entä jos hyväksyisin sen, ettei niin tapahtunut.
Pysähdyn pohtimaan, onko arki mukavaa, jos vain suoritan sitä, kiukkuisena, nauttimatta ollenkaan. Vain ajatellen, näin on pakko, näin saa täydellisen elämän ja lapset täydellisen lapsuuden.
Vai olisiko arki mukavaa, jos mukaan astuu armo. Teinkö parhaani, mihin sen hetkisillä voimilla ja taidoilla pystyin? Tein. Teinkö kaiken rakkaudesta lapsia kohtaan? Tein. Saako vanhempikin väsähtää, unohtaa asioita, olla epätäydellinen? Saa.
Pysähdyn pohtimaan, onko arki mukavaa, jos vain suoritan sitä, kiukkuisena, nauttimatta ollenkaan. Vain ajatellen, näin on pakko, näin saa täydellisen elämän ja lapset täydellisen lapsuuden.
Vai olisiko arki mukavaa, jos mukaan astuu armo. Teinkö parhaani, mihin sen hetkisillä voimilla ja taidoilla pystyin? Tein. Teinkö kaiken rakkaudesta lapsia kohtaan? Tein. Saako vanhempikin väsähtää, unohtaa asioita, olla epätäydellinen? Saa.
Kuuntelin itse vasta alkuosan tästä kirjasta, mutta se herätti jo ajatuksia tämän kirjoituksen verran.
Kirja on syvällistä pohdintaa sisään itseensä. En usko pystyväni sitä kovin nopeaan tahtiin kuuntelemaan, se vaatii paljon avoimmuutta itselleni, rehellisyyttä, johon tahdonkin pysähtyä ja keskittyä.
Kirja on syvällistä pohdintaa sisään itseensä. En usko pystyväni sitä kovin nopeaan tahtiin kuuntelemaan, se vaatii paljon avoimmuutta itselleni, rehellisyyttä, johon tahdonkin pysähtyä ja keskittyä.
Itse hyödyn tämän linkin kautta rekisteröityneistä, mutta rekisteröityneille tarjous on ilmainen.
En pelannut tänäänkään <3
Itselleen armollisuus on kyllä vaikea laji. Vaikka elämäntilanteeni on jokseenkin erilainen, painin silti samojen ajatusten parissa lähes päivittäin. Miksen töissä onnistunut täydellisesti? Miksi pitkän työpäivän jälkeen väsytti niin että otin sohvalla päikkärit vaikka olisi ollut oikeaakin tekemistä? Miksen ole joka päivä iloinen, sosiaalinen ja aikaansaava? Miksi ihan tavallinen arki voi kuormittaa minua vaikka muut selviävät paljon hektisemmästäkin elämästä kunnialla?
VastaaPoistaMaaret Kallion kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta joten pitänee nyt ihan oikeasti tutustua enemmän niihin.
Ihanaa, kun tulit kommentoimaan!
PoistaIhan samoja ajatuksia siis, itsensä ruoskimista ja tyytymättömyyttä. Mulle esitetään myös välillä kysymys: mitä sanoisit tässä tilanteessa parhaalle kaverillesi?
Tuskin kukaan toivottavasti kaverilleen sanois, että vitsi oot huono tai vitsi oot laiska. Vaan tsemppais. <3
Kannattaa, aika avartavaa on kyllä matka itteensä, mutta vaatii aikaa......ei mikään helppo matka :)
Olipa hyvä kirjoitus. Itsekin olen perfektionisti ja ruoskin itseäni päivittäin milloin mistäkin. Se on rankkaa ja luo kehän jota ympäri menemällä päivästä toiseen saa itselleen vain huonomman olon. Tuo kirja pitänee lukea/kuunnella.
VastaaPoistaKiva, kun kommentoit! <3 itse myös ajattelen, että se itsensä ruoskiminen on eniten itselle rankkaa! Pitäisi vaan tyytyä tähän hetkeen. Toki ajattelen, että aina pitää olla tavoitteita ja unelmia, mutta se kuinka niitä tavoittelee, pitäis olla lempeää <3
PoistaNimenomaan. En usko, että tosiaan itsensä ruoskimisella ja mollaamisella saa mitään muuta kuin pahaa oloa loppujen lopuksi lisää. Pitäisi osata antaa aikaa ja juuri sitä -armoa.
PoistaMutta pikku hiljaa, opiskellaan :)