Oikotie kultaan

Ah, niinkuin aikasemmin mainitsin. Mä seuraan talouttani. En oo sitä kauaa tehnyt, mutta oon huomannut sen auttavan mua myös pelien suhteen. Tajusin, ettei oo oikotietä kultaan, mä en sitä haali mitenkään muuten, kuin säästämällä.

Joo, tiedän..oikotietä onneen, mutta koska en halua ajatella rahan tuovan sitä kokonaisvaltaista onnea, tahdoin vaihtaa sanan kultaan.

Arjessa yritän monesti puhua lähimmäisten kanssa raha-asioista, säästämisestä ja kuluttamisesta. Oon kuitenkin huomannut, että harva siitä lähtee edes yleisellä tasolla keskustelemaan. Jopa mun oma puoliso inhoaa budjetointia ja sitä, että mä haluan tehdä joka kuukaudelle tarkan suunnitelman. Miksi? Peliriippuvuus ei tähän ole syy, koska en ole ikinä koittanut hyötyä lähimmäisistäni valehtelemalla. Nyt vasta on mun sukulaisetkin tajunneet, että mun kanssa voi asiasta keskustella ilman mitään nöyristelyjä. Hienoimmalta tuntui, kun mun isosisko pyysi multa apua verokortti asiassa, jotain siis oon jättänyt muiden päähän. Mä osaan ja mua kiinnostaa. 


Mikä siinä rahassa viehättää, miksi mä haluan säästää?


Tässä top 4:


- Mä tahdon mulla olevan rahaa ostaa lapsille esimerkiksi vaatteita, ainakun tarvitaan uutta. En tahdo joutua jatkuvasti sanomaan, että katsotaan loppu kuusta..

- Taloudellinen turva, mitä jos joku hajoaa? Astianpesukone? Pystyisinkö tiskaa käsin, vai säästänkö mieluummin?

- Tulevaisuudessa omayhteinen koti, kaikilla tilaa. Nykyinen vuokrakolmio alkaa olla jo kuudelle hengelle vähän ahdas. 

- Mieluinen sisustus. Tällä hetkellä mein koti on vaan sekamelska erillaisia sisustuksia. Haetaan vielä sitä omaa tyyliä. Jospa se pian löytyisi? Asuttu tässä viisi vuotta...


Vasta nyt oon oivaltanut sen, että juuri pienistä tuloista on tärkeä säästää! Tää harha on itsellä ollut aikaisemmin, ajatellut aina, ettei oo hyötyä pistää sitä paria kymppiä jemmaan. Onneks nyt tajusin!



En pelannut tänäänkään <3

Mörkö raha

Mä oon miettinyt, että mitä osa-alueita tahdon avata tässä blogissa. Kuitenkin paljon myös talousblogeja lukeneena, tahdon liittää myös omaa talouttani tähän. Olkoon se myös oivallus sille, ettei ne raha-asiat oo lopunelämää mörkö, myöskään mulle.

Rahankäyttäjänä oon aina ollut kädestä suuhun eläjä. Oon maksanut laskut ajallaan, mutta ikinä ennen en ole säästämistä tai mitään puskuria miettinyt. Yleinsä raha-asiat kuitenkin olivat olleet hallinnassa.

Kaksi ja puoli vuotta sitten, joulukuussa 2015, ei mulla todellakaan ollut raha-asiat hallinnassa. Tajusin mulla olevan peliongelma. Olin pelannut itselleni velkaa jo yli 10 000 euroa. Velkaa oli kertynyt suurimmaksi osaksi eri pikavippiyritysten kautta, myös puhelinlaskuun olin pelannut useamman satasen. Korot tietenkin huimat ja maksuerät isot. 

Olin tuolloin viimesilläni raskaana ja vanhempien lasten kanssa kotona, joten 10 000 euroa oli melkein mun vuosiansio! Mulla oli velkaa, josta kukaan ei tiennyt. Nyt vasta hyväksyin sen itsekkin. Mieletön häpeä, suru, epätoivo. Mitä mä oon tehnyt? Mikä voima mua viä, kun rupean pelaamaan? Mulla oli voittojakin, miks en vaan lopettanut? 

No, vastaus olkoon kaikille: Peluri ei ikinä voita. 

Talo voittaa aina. Jostain luin herättävästi: jos palautusprosentti on 98%, miksi lähteä sijoittamaan jo valmiiksi negatiiviseen? Minne lähti järki? Todellisuudessa mun "voitot" ovat olleet vain toisten peliriippuvaisten rahoja. Talo on pyöritellyt meidän rahoja keskenään, välistä Maltalla vetäny vähän siitä sivusta ja antanut meidän kierrättää. 

Mun sen kertanen taloudellinen pelastus löytyi diakoniasta ja läheisten antamasta lainasta. Näin vältyin ulosotolta, sillä sinne olisin päätynyt velkaneuvonnankin ohjeesta. 

Velasta tehtiin velkakirjat, todistajan kera, tarkalla maksusuunnitelmalla. Ehtona oli omaehtoinen luottokieltomerkinnän otto, sekä terapiakäynnit. Terapiakäynnit tosin olivat alkaneet jo keväällä 2015, mutta olin tämän asian pitänyt salassa sieläkin. Nyt vasta rupesi solmut aukeamaan.                               

En pelannut tänäänkään. <3

Minä ja riippuvuus

Oon 27 vuotias perheen äiti. Oon rahapeliriippuvainen, tosin kuivilla nyt. Oon ihan tavallinen nainen, jolla aina ollut vain toiveena perhe ja onnellinen elämä. Ei lapsuuden perheestäkään pahaa sanottavaa.

Tässä mä nyt istun, vauva kantoliinassa ja ajattelin alottaa bloggaamisen. Mä haluan kertoa mun elämästä. Elämästä rouvana ja äitinä, jolla on peliriippuvuus. Haluan näyttää itselleni ja muille, että mulla on riippuvuus, mutta se en ole koko minä. Mun elämässä tapahtuu jatkuvasti, riippuvuus vaan kulkee sivussa.

Mistä kaikki alkoi? 

Jos jollain olisi mullekkin tarjota Ulla Taalasmaan Pihlajasadussa esiintynyt ennustus-/muistojenpalautuspallo, mä todella lähtisin mukaan! Mä todella tahtoisin palata ajassa taaksepäin... En korjatakseni mitään, vaan nähdäkseni mitä mun elämässä sillon tapahtui? Missä kohtaa rupesin kieltää itseni ja oikeiden tunteiden kohtaamisen tilalle tuli pelit? Oliko se se hetki, kun tajusin, että perhe-elämä ei aina ookkaan ruusuilla tanssimista? Oliko se se hetki, kun tahdoin olla rasittamatta kaikkia muita mun omilla murheilla, joille en osannut tehdä itsekkään mitään? Vai oliko se vaan se hetki, kun yksinkertaisesti lakkasin kuuntelemasta itseäni.

Mä menisin siihen hetkeen ja halaisin sitä tyttöä.

Kertoisin, että on ok olla hukassa, on ok, jossei osaa vastata kaikkeen. On ok olla pettynyt. Tärkein on muistaa rakastaa. Älä sulkeudu, älä häpeä.

Nyt mä oon jo päässyt enemmän sinuiksi itseni kanssa, oppinut kuuntelemaan sitä mitä mun sisällä minä itse, pieni lapsi, tahdon sanoa. Matka on vasta alussa ja aijon kulkea tän täysillä, mä tahdon elää! Tää on mun elämässäni pilkku, ei piste.

Elämä on laiffii, eikä pidä masentua, vaikka Matti tulis kukkaroon !

En pelannut tänäänkään<3