maanantai 6. elokuuta 2018

Haaveilun opettelua osa 2





Katsoin viikonloppuna Monsterit yliopisto -elokuvaa. Kyllä, sitä piirrettyä, jossa monsterit aloittavat monsterikoulussa. Masi Pallopäällä on haave päästä kammotukseksi, ongelma kuitenkin on, että Masi ei pelota ketään. Silti Masi haaveilee ja raivaa tietään kohti unelmiaan. Ei anna minkään estää.

Sama tunne on tullut myös, kun oon katsonut Gilmoren tyttöjä. Siinä Lorelai avaa oman maalaishotellin, Rory alottaa unelmiensa koulussa. He toteuttavat haaveitaan!

Muistatko sen tunteen, kun aloitit jotain uutta? Tutustuit uusiin ihmisiin, jotka kaikki saman uuden edessä? Mahassa kihelmöi. Elämä oli jännittävää.


"Viikon ohjelma pitää olla mulle selvillä, jotta mun pää ei mee muutoksesta sekaisin."


Jäin viime kirjotuksen (Tässä) jälkeen pohtimaan sitä, että mitä se unelmointi on? Miksi se on niin vaikeeta?

On vaikea elää, jossei oo kaikki suunniteltuna, viikon ohjelma pitää olla selvillä, jotta pää ei mee muutoksesta sekaisin. Stressaamisgeenistäkin oon puhunut, joka hyvin liittyy tähän, pakka pitää olla kasassa, muuten iskee stressi.

Se on ehkä syy, miksi myös sairastuin peliriippuvuuteen, on vaikea nähdä boxin ulkopuolelle. Vaikea kohdata kaikkia niitä haikeuden tunteita mitä asiat herättää. Vaikea kestää keskeneräisyyttä, joten pakeni. Pakenin sitä haikeutta, ahdistusta ja epätoivoa. Vaikka ei ollut syytä, asiat kohtaamalla saa niin paljon enemmän. Koska vaan niin voi asioita muuttaa.


"Tänäänkin aurinko nousi, mutta nouseeko se unelmoijalle vielä pikkasen kirkkaammin?"


Oon ollut pois nyt työ-/opiskeluelämästä noin neljä vuotta, lukuunottamatta keikkatöitä, joten elämä on pyörinyt aika paljon kotona. Siksi tajusin olevan vaikee unelmoida, koska en pysty toteuttaa kaikkea kuitenkaan nyt heti. En pysty jatkamaan opiskeluja just nyt, en pysty matkustaa yksin just nyt. Mutta miksi en unelmoisi? Miksi en nyt tekisi töitä sen eteen, että vielä jonain päivänä, ei nyt, vaan tulevaisuudessa, fiilis aamulla noustessa on kutkuttava. Tänäänkin aurinko nousi, mutta nouseeko se unelmoijalle vielä pikkasen kirkkaammin? Elämäninto säilyy, on tavotteita, ilman stressiä. Iloa, onnea, saavutuksia.

"Tässä sä seisot kaipausta rinnassa, 
vaikka tää loppuisi yhdessä illassa, 
maailma on sinun,
 maailma on minun, 
maailma on tehty meitä varten, jokainen tänne jonkun jäljen jättää."

- Haloo Helsinki





En pelannut tänäänkään <3

4 kommenttia:

  1. Unelmointi on tärkeää. Itsekin pitäisi opetella siihen taas uudestaan..

    VastaaPoista
  2. minä ainakin unelmoin ja tulee monesti aamulla herätessä mieleen että miten ihanaa kun joskus ei tarvii ottaa stressiä enää mistään vaa voi tehdä kaikkea mitä haluaa kun on saavuttanut sen että passiiviset tulot kattaa elämisen ja ylimäärästäkin :) tulee sellanen kutkuttava olo kun tietää että se on mahdollista. vaikka siihen ei jotku usko minä uskon ja sen unelman eteen teen töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kutkuttava olo on jostain syystä itseltä jäänyt. Mutta oot oikeassa, kun uskaltaa unelmoida, tekee myös enemmän hommia, jotta se unelma toteutuis! :)

      Kiitos, kun tulit kommentoimaan!:)

      Poista