tiistai 31. heinäkuuta 2018

Tarpeeks, kun avaa silmiä, voi nähdä, et elämä on aika siistii!


Meillä oli tänään huippu päivä lasten kanssa. Vaari grillasi ja päivä oli super kaunis. Lapsille pihalle pistetty pieni prinsessa uima-allas ja retro päivänvarjo.



Mä huomaan mun pään käyvän päivästä toiseen niin kierroksilla, että joudun välillä ihan herättelemään itteäni nauttimaan näistä hetkistä!



Nauttimaan hymyistä, nauttimaan itkuista, nauttimaan keskusteluista.



Mun täytyy päiväsaikaan ihan konkreettisesti avata mun silmiä aina hieman enemmän. Hei mulla on ihan mahtityyppejä mun ympärillä!


En pelannut tänäänkään <3

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Kävin kävelylenkillä. Oikeesti!

Raskauksien, pikkulapsiaikojen ja oman masennuksen jäljiltä, syömisestä, on mun kropassa tällä hetkellä painoindeksiin verrattuna ylimäärästä 32kg. Oon hyväksynyt asian, tiedän kokemuksesta, ettei se painon tuijotus tuo mulle mitään apua, eikä stressaamalla ainakaan laske. Mutta liikunta! Se tuo ilon ja avun, (lähes) kaikkeen. Joten lähdin vaunukävelylle! Ensimmäinen vaunulenkki uuden vauvan kanssa! Synnytyksestä tosiaan 3 kuukautta, mutta myöskään raskausaikana en liiemmin itseäni pakollista enempää liikuttanut. Ihan johtuen omista kivuista ja raskauden tuomasta väsymyksestä. Eli aika nollasta lähdetään.



Ollaan vanhempien luona, joten reittiä ei mulla ole vielä vakiintunut. Eikun siis ranneke päälle ja menoks! Korvista laitoin äänikirjana jo aiemminkin mainitsemani Maaret Kallio - lujasti lempeä.

Ihan ensiksi huomasin pääseväni ok vauhtiin, mutta syke nousi hyvin nopeasti korkealle. Tästä siis todettakoon pieni rapakuntoisuus. Sää oli ihana, vauva nukkui. Hyväolo valtasi mut heti! Miksi mä odotinkaan näin kauan ekaa lenkkiä? Miten onkaan ollut vaikea saada itteään liikkeelle? Oon ennen ollut enemmän ja vähemmän liikkuvainen, kävellyt paljon, pyöräillyt ja käynyt salilla ja jumpissa. Toki liikun nytkin lasten kanssa päivittäin, mutta se on rauhallista niin sanottua hengailuliikuntaa. Ja se tapahtuu seurassa. Vaunukävelyllä sain olla yksin ajatusteni kanssa.



Eka ylämäki oli pieni, mutta jyrkähkö, se vähän koetteli, mutta helpolla ylös.



Olemme tosiaan vanhempieni luona extempore pidennetyllä reissulla, joten lenkkivaatteita ei mulla oo mukana. Tää kävely siis toteutettiin tyylikkäästi päälläni äitiysmekko, pitsireunaiset alusshortsit - ettei reidet osu yhteen, sekä vanhat kengät ja eriparisukat - välttääkseni rakkulat. Onneksi aktiivisuusranneke oli sentään katu-uskottava!


Jostain syystä matkan mittaus ei alkanut heti lähtöpaikastani, vaikka ajanmittaus alkoikin.

Huomata saattaa siis sykkeen korkeuden, vaikka vauhti hidas. Kuitenkin matka tuntui erittäin leppoisalta ja ihanalta! Lopussa sektiohaava rupesi hieman aristamaan, mutta ei jatkunut sen pidempään.

Niin ylpeä siitä, että lähdin! Pieni askel ihmiskunnalle, suuri askel minulle <3


En pelannuta tänäänkään <3

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Minä ja Nordnet


Aikaisemmin mainitsinkin ensimmäisestä kuukaudesta aikoihin, joka oli ylijäämäinen. Säästötilin lisäksi ajattelin vihdoin kokeilla sitä paljon puhuttua Nordnet:iä. Alkuun ajattelin siirtää vain osan, eli 50 euroa, jotta suurin osa jäisi normaalille tilille puskuriksi. Tarkoitus oli siirtää tämä 50 euroa Superrahasto Suomeen.

Alku meni hyvin, rekisteröityminen oli helppoa. Pankkitunnistautuminen, muutama alkukysymys ja se oli siinä. Sitten koitti rahansiirron aika. Huomasin jo siinä vaiheessa itsellä oudon olon, mutta jatkoin silti, koska olinhan niin suunnitellut. Raha siirtyi välittömästä. Pikkuhiljaa outo olo rupesi levittymään sisässä, se kasvoi, mutten kokenut tärkeäksi asiaan pysähtyä. 

Aloin tutkimaan kyseistä superrahastoa. Nyt tulikin jo aika siirtää raha rahastoon. Muistin ohjeen "älä siirrä enempää rahaa, kuin olet valmis menettämään". Nyt iski paniikki. Tajusin. Koko siirtoprosessi, toiselle tilille siirtäminen ja rahaston aloittaminen toi mieleen pelaamisen. Sen, kun siirtää rahaa tilille ja sitten sen häviää.

Ahdistus oli ihan valtava. Ei siksi, että summa oli suuri, vaan siksi, että mua pelotti. Mua rupesi pelottamaan se aika, kun mä pelasin. Musta tuntui ihan siltä, kuin oisin nyttenkin pelannut.

Kirjauduin ulos. Se raha jäi sinne ilman sijoittamista. En pystynyt siihen, mutten pystynyt siirtämään sitä takaisinkaan tililleni. Sielä se nyt on. Irtonaisena mun normaaleista tileistä, mutta ei onneksi missään laskemassa arvoaan.

Tällä kokemuksella ja tässä hetkessä taidan todeta, etten ole vielä valmis rahastomaailmaan. Mun pää ei ole siitä vielä tarpeeksi oppinut, eikä siksi valmis. "Pelko on oikea tunne, kun on vaarassa." Pelatessa mä todellakin olin vaarassa, mun minäidentiteetti lähes kuoli siinä. Joten otan tämän pelon tässä asiassa nyt vakavasti, enkä lähe hötkyilemään, liian nopeatkaan askeleet ei ole hyvästä. Baby steps. <3







Ihanaa, kun olette löytäneet mun tekstit! Jos mitään ehdotuksia tekstien osalta on tai haluatte kertoa omaa tarinaanne, niin mulle saa laittaa viestiä! Joko kommenteissa tai sähköpostilla: minajariippuvuus(at)gmail.com mielelläni kerron myös muiden kokemuksia täällä julkiseksi nimettä. <3

En pelannut tänäänkään <3



torstai 26. heinäkuuta 2018

Armo


Jatkuvasti joudun käydä taistelua itseni, omien tahtojen ja todellisuuden kanssa. Välillä iltaisin, kun talo rauhottuu, havahdun pohtimasta, kuinka taas kiukustuinkin lapsille jostain; miten tänään en jaksanutkaan tehdä sitä ruokaa, mikä olisi ollut juuri parasta ja kuinka suurin osa jo aamulla päätetyistä asioista jäikin tekemättä. Monesti saatan vielä päälle hieman soimata itseäni. 

Laiska. 

Ajatuksissani ajattelen, että jos nyt tarpeeksi kovaa itseäni soimaan ja mietin epäkohtia, huomenna onnistun, huomenna teen kaiken niinkuin ajateltu. Huomenna vien lapset joka paikkaan ympäri kaupunkia ja kaikki ovat vain onnellisia, kukaan ei huuda.

Todellisuus lävähtää eteen. Tapahtuu jotain, joka saa kaiken menemään vastoin suunnitelmiani. Lapset tahtovat huomiota eritavalla, kuin suunnitelmissani, itse olenkin kireämpi, kuin suunnitelmissani, kahvit lentävätkin tiskipöydälle, toisin kuin suunnitelmissani.

Näissä hetkissä tunnen sen. Päätä puristaa, tuntuu, että kaikki hajoaa. Mikään ei onnistu tänään. Miten tästä päivästä voi muka selvitä? Entä miten tästä koko elämästä voi selvitä?


Kuvan lähde

Maaret Kallion - Lujasti lempeä -kirjassa hän kertoo sen, kuinka inhimmillistä kaikki tämä onkaan. Todellisuus vastaan kuvitelma. Täydellinen elämä. Kun kuvitelma kohtaakin todellisuuden, ei jäljelle jää muutakuin epäonnistuneita tapahtumattomia asioita. Hän toteaa, "puutarha kuopimatta, lapset kasvattamatta ja elämä elämättä." Oma riittämättömyys vaivaa. Täydellisyyden tavoittelua. 

Armo. Tuo rippikoulussa jo opetettu termi: Ansaitsematon Rakkaus Minun Osakseni. Monesti omilla terapiakäynneillä kertoessani samantyylisiä tapahtumia, kuin edellämainittu, multa kysytään: Missä on armo?

Tässä kohdassa en ajattele sen olevan ansaitsematon rakkaus, vaan nimenomaan se minulle kuuluva. Omarakkaus. Armollisuus minua itseä kohtaan. Entä jos hyväksyisin sen, ettei niin tapahtunut. 

Pysähdyn pohtimaan, onko arki mukavaa, jos vain suoritan sitä, kiukkuisena, nauttimatta ollenkaan. Vain ajatellen, näin on pakko, näin saa täydellisen elämän ja lapset täydellisen lapsuuden. 

Vai olisiko arki mukavaa, jos mukaan astuu armo. Teinkö parhaani, mihin sen hetkisillä voimilla ja taidoilla pystyin? Tein. Teinkö kaiken rakkaudesta lapsia kohtaan? Tein. Saako vanhempikin väsähtää, unohtaa asioita, olla epätäydellinen? Saa.


Kuuntelin itse vasta alkuosan tästä kirjasta, mutta se herätti jo ajatuksia tämän kirjoituksen verran. 

Kirja on syvällistä pohdintaa sisään itseensä. En usko pystyväni sitä kovin nopeaan tahtiin kuuntelemaan, se vaatii paljon avoimmuutta itselleni, rehellisyyttä, johon tahdonkin pysähtyä ja keskittyä.

Itse hyödyn tämän linkin kautta rekisteröityneistä, mutta rekisteröityneille tarjous on ilmainen.



En pelannut tänäänkään <3

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Budjetointi synnyttää vapautta

Nyt on ensimmäinen kuukausi aikoihin, kun oikeasti seuraavan rahapäivän saapuessa, mulla on edes jotain tilillä! Tunne on outo ja vapauttava. Mä pärjäsin hyvin, vaikken elänytkään kädestä suuhun. Summa on tosin pienempi, kuin alkukuusta suunnittelin ja  kuukaudessa on paljon epämääräisiä ostoksia ja tuhlauksia.

Nyt seuraa siis puolustuspuhe, joka on lähinnä itseni uskottelua, jonka tahdoin jakaa teille.

Oon elänyt monta kuukautta ja ehkä vuottakin kädestä suuhun ja vielä velaksikin, joten  säästämistä ei voi heti pitääkkään itsestään selvyytenä. Huomaan ajattelussa ilmeisesti monille muillekkin tuttua, kun rahaa on tilillä, ilmestyy paljon pieniä hankintatarpeita. Kulmakohta tämän kuun säästötavotteiden alittumisessa on, etten ole suunnitelmasta poikenneita isompia ostoksia tehnyt, joten kaikki on pieniä ostoksia sinne tänne. Jäätelöä, marjoja, pikaruokaa... Ja nyt seuraa se puolustus: Elämä ja kesä! <3 

Pitkästä aikaa mulla on ollut mahdollisuus ostella vähän enemmän hupiasioita, koska ei oo ollut budjetissa pikkulainojen maksua. On ihana tunne, kun mun ei tarvitse pohtia, että onko mun rahaa nyt ostaa ruokabudjetista ylittävää 6e mansikkarasiaa, vaan mulla on ollut varaa ostaa lisäksi myös muitakin marjoja ja herneitä! Kuulostaa varmasti monen korvaan erittäin pieneltä ja mitättömältä ilonaiheelta, mutta mulle tää tunne ei oo tuttu. Kiitos alkukuun budjetoinnin mä oon siihen pystynyt myös nyt loppu kuusta. 

Kun pelasin oli tili jo pitkään tyhjänä, rahapäiväkin tarkoitti sitä, että laskujen maksun jälkeen ja ruokaraha poislukien kaikki meni. Peleihin. Sitten taas pohdittiin ja elettiin pienellä budjetilla, ilman huolettomia extemporeostoksia. Toki olen tässäkin kuussa pohtinut ostosten kohdalla, onko ne tarpeellisia, eli täysin extemporeostoksia on vähän.

Pikkuhiljaa käännytän mun kuukausia ylijäämäisiksi, eli oytan tämän puolustuspuheen oppimisen kannalta. Tää kuukausi meni näin, ensi kuussa mä opettelen enemmän. Kerään tunnollisemmin kuitit ja pohdin mihin sitä rahaa oikeasti menee.

Oon huomannut talouskirjotukset, varsinkin selkeästi rahaa koskevat kirjotukset, kaikista eniten lukijoita kerääviksi. Silti oon nyt päätynyt siihen, että jatkossa en omaa kuukausittaista budjettiani kirjoita blogiin. Tää syy ihan siks, että se pysyy aina samana ja hakiessani omaa suuntausta blogin suhteen, oon pohtinut haluavani ehkä keskittyä hieman enemmän yleisesti elämään ja elämänhallintaan. Velat lisään kyllä, koska on huikee nähdä niiden häviäminen!


En pelannut tänäänkään <3

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Haaveilun uudelleen opettelu

Tänään juhlittiin 9veen synttäreitä kavereiden kanssa. Lähdettiin minä ja vauva sekä kolme 9 veetä leffalle. Voitte varmaan jo kuulla sen kikatuksen määrän korvissanne. Tyttäreni sanoja lainaten: tästä vois ottaa kuvan #synttärit #leffa. Pandamama kirjoitti hetki sitten liittyen lukioaikaiseen haaveiluun vastaan tän hetkinen haaveilu: Unelmia etsimässä.




Olin 18-vuotias, kun synnytin esikoisen. Käytännössä tunnen kuitenkin matkani äitinä alkaneen jo 17-vuotiaana, kun kuulin odottavani häntä. Siitä asti  oon ollut jonkunlaisessa erityistilassa, oon ollut nuori aikuisen vaatteissa. Vaikka opiskelijakaverit meni ja jylläs, mun piti olla vastuullinen, koska en ollutkaan enää vastuussa vaan itsestäni, mun vastuulla oli myös toinen elämä. (Kiitos tukijoukon sain kyllä elää myös sitä menevääkin opiskelijaelämää!)

Nyt me seistiin bussipysäkillä odottamassa bussia. Seisoin vauvan vaunujen kanssa tytöt toisella puolella ja toiselle puolelle tuli ihanan kesäisiä ehkä juuri 18-vuotiaita tyttöjä, selkeesti juhliin menossa. Mä havahduin kokevani olevan edelleen ristiriidassa. Mä kaipasin sitä huoletonta kesäfiilistelyä, mutta mä tajusin olevani 9-vuotiaan äiti. 

"Haaveillessa huomasin haaveilun haastavuuden, 
realisti-minä nosti kokoajan päätään. 
 Joten olkoon se mun oppimistavoite. 
Pitää antaa itselle lupa haaveilla. 
 Lupa elää myös itselleen."

Mä en tykännyt tästä haikeudesta, minkä se mussa herätti, joten tahdoin myös ruveta haaveilemaan! Mun elämän ei tarvii enää olla odotustilassa. En ehkä edes tahdo täysin samoja asioita, kuin tuttavieni Facebook-kuvissa, mutta jotain omaa kaipaan. Hyväksyn siis tämän hetkisen elämäntilanteeni, mutta jokainenhan meistä on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. On siis keksittävä keinot tähän hetkeen! Mitkä on mun haaveet tällä hetkellä? Mitkä saa mut jaksamaan ja hymyn huulille. Mikä saa mut innostumaan ja uppoutumaan johonkin.


Top 3
  1. Mä haluan päästä matkalle, kahdestaan mun miehen kanssa. Jonnekkin pitkäksi viikonlopuksi. Tää haave ei oo vielä realistinen, koska vauva vastasyntynyt. Mutta haluan haaveilla tästä ja ruveta kasvattamaan muunmuassa reissukassaa.
  2. Haluan oppiaa itteni. Mä haluan oppia kuka mä oon, mitä mä tahdon, mikä tekee mut onnelliseksi. Haluun ammentaa sitä tietoutta kirjoista ja elämästä.
  3. Tänä syksynä mun haave on löytää itselle harrastus, semmonen josta oikeesti nautin. Aikaisemmin lapsien syntymien välissä olen uudelleen jatkanut aina saliharrastustani, kätevä paikka, kun lapset parkkiin ja itse jumpalle. Nyt kuitenkin tajusin, ettei se tainnutkaan olla oikeesti se mitä halusin, se oli helpoin vaihtoehto. Sillonkin pystyin olla ensisijaisesti äiti, koska lapset kulkivat harrastuksessa mukanani.

Haaveillessa huomasin haaveilun haastavuuden, realisti-minä nosti kokoajan päätään. Joten olkoon se mun oppimistavoite. Pitää antaa itselle lupa haaveilla. Lupa elää myös itselleen.

Tyttöjen ollessa leffassa, kävin neiti kesävarpaiden kanssa kahvilla, haaveilemassa. Katselin muita ihania ihmisiä, niin paljon tarinoita ja varmasti niin paljon haaveita.





En pelannut tänäänkään <3






perjantai 20. heinäkuuta 2018

Arjen helpotus, kauppakassi.

Elän lapsiperhearkea. Enkä mielestäni mitenkään erityisen rauhallista sellaista, jos sellaista lapsiperhearkea edes voisi olla. Nyt kesällä ei ole kerhoja, eikä koulua, joten kaikki lapset kotona, aamusta iltaan.

Olen joutunut ruveta opettelemaan arjen helpotuksia, koska en tahdo enää uupua, en tahdo enää paeta, tahdon nauttia arjesta. Yksi lapsiperheen pakoista on ruokaostokset. Kaikkihan me tiedetään, ettei ilman ruokaa elä ja jos on vastuulla muita, on vanhemman tehtävä ruoka pöytään hoitaa. Itse tykkään suunnitella ruokaostokset viikoksi kerrallaan, pieniä täydennyksiä lukuunottamatta. Myös kaupassa käyminen ja tarjouslehtien seuraaminen oli musta oikeesti mukavaa, mukaanlukien vielä -30% tarjoukset. 

Vauvan syntymän jälkeen, puolison vanhempainvapaan loputtua, kävimme kaupassa. Minä, 2vee, 4vee ja huutava vauva. Arvatkaa vaan oliko ostoslistasta mitään hyötyä ja oliko mun mieli sen jälkeen levännyt ja rauhallinen? No ei. Puolisoni kävisi kaupassa, mutta hän ei tykkää isojen ostosten yhdellä kertaa tekemisestä ja muutenkin yhteinen aikamme arjessa on niin vähäistä, että pidän hänet mieluummin kanssamme kotona, kuin kaupassa ruuhkassa. Siksi päätin siirtyä kauppakassiin.




Näin budjetointi näkökulmasta tämä lisäpalvelu tuo enemmän kustannuksia, sillä tilaus kotiinkuljetettuna maksaa 9,90e, mutta voiko sitä mielenrauhaa edes laskea rahassa? Kauppakassipalvelu siis toimii niin, että itse valitsen verkkokaupasta kaikki tuotteet mitä haluan, joku toinen kaupassa ne etsii, keräilee, punnitsee, kantaa ja sen jälkeen sovittuna aikana ne kuljetetaan meidän kotiovelle pahvilaatikkoihin pakattuina. Täydellistä! Vain harvoin tuotteita puuttuu, joskin ne ovat välillä tuntuneet elämää suuremmilta puutoksilta, muunmuassa vauvan vaipat puuttuivat kerran ja tietenkin olin aika täsmällisesti ajoittanut tilauksen...

Tässä säästäessä monesti pohdin, kun eteen sattuu usein tekstejä, joissa puhutaan siitä miten ruokaostokset on helpoin säästökohde. Ja näinhän se onkin, sillä monessa tuotteessa on yleinsä valittavana se halvempi rinnakkaisvalmiste. Mutta tämän vuoksi on itsellänikin ollut ajatustyötä sen kanssa, kun kauppakassia käyttämällä en pystykkään pongailla -30% tuotteita ja lisäksi maksan ruokalaskun päälle kuljetuksesta. Kuitenkin, jos suhteutan asian siihen, että kauppareissun jälkeen itkee sekä minä että lapset, niin olenko valmis maksamaan itkuttomuudesta 9,90e/vko? Olen. Olisitko sinä?

Hetki sitten kävimme lasten kanssa pitkästä aikaa isommassa kaupassa, koska halusin marjoja. Muistin miks en sielä käy. "Nyt tähän viereen", "Ei kosketa niihin, ne on kauppiaan tuotteita, me saadaan koskea vaan siihen mikä me ostetaan.", "Hei missä te nyt ootte", "Odottakaa vähän, äiti ottaa vielä ton", "Älä nyt töki sitä vauvaa, kun se just rauhoittu" Ja niin edelleen, mielenrauha siis kaukana.

Syksyn tullessa meidän tuleva 5-vuotias aloittaa 4h/pv päiväkodissa ja 2-vuotias on kahtena aamuna viikossa 2,5 tuntia metsäkerhossa, tällöin pystyn taas uudestaan harkita vauvan kanssa itse isojen ostosten tekemistä ja tarjousten perässä juoksemista. Nyt toistaiseksi kuitenkin toimin näin ja nautimme hitusen enemmän toisistamme.


En pelannut tänäänkään <3

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Pesukone hajosi ja sähkölasku saapui.

Nyt koitti se päivä, mitä varten sitä puskuria olisi tarkoitus olla. Meidän pyykinpesukone päätti tulleensa nyt tiensä päähän. Kahdeksan vuotta vanha pesukone. Ensimmäinen oma pyykinpesukone. Oltiin äidin kanssa pesukonekaupoilla ja hän olisi ollut sitä mieltä, että lainaisin heiltä rahaa ja hankkisin kunnon Mielen, mutta ei, ostin kaupan halvimman. Tätä on kyllä muistettu ja ihmetelty koneen kestävyyttä, mutta mikään ei ole ikuista.

Olin muuten näihin viikkoihin asti luullut omistavani Candy-merkkisen pesukoneen, mutta tehdessäni selvitystä mahdollista vakuutusilmoitus varten, puoliso tokaisi merkin olevan ihan muu. Tämähän siis kyllä lukee päältä täytettävässä pesukoneessa ihan ohjelmavalikon vieressä...

Tilanne on siis se, että pesukone pitäisi ehkä ostaa, mutta se ei ole pakollista. Meillä nimittäin taloyhtiössä semmonen luksus, että pesutupa kuuluu vuokraan. Selvinnenkö siis meidän kuushenkisen perheen pyykkihuollosta ilman pesukonetta? Rahat meillä on, mutta jotenkin mulla tutina, että kaikki tuppaa hajoamaan samaan aikaan ja jos astianpesukone hajoaa, käyttäisin tän hetkiset pienet säästöt mieluummin siihen. Koska astianpesukonetta ei pyykkituvastamme löydy. :D 

Pärjäisittekö te ilman pesukonetta, pyykkituvan avulla? Minkä kokoinen porukka? 
Pesutuvassahan on myös se plussa, että sen käyttäminen tuo säästöä myös sähkö- sekä vesilaskuun!

Otetaan asia tarkasteluun.

Uuden pesukoneen +/-:

+ Arjen helppous, en ole riippuvainen muiden ajoista.
+ Hmm.. 
- Rakennusvaiheessa oleva puskuri katoaa heti
- Sähkölaskut pysyvät korkeina
- Vesilaskut pysyva korkeina
- Ei kuivausrumpua käytettävissä kuitenkaan ilman pesutupaa



Pyykkituvassa pesemisen +/-:

+ Pienentää sähkölaskua
+ Pienentää vesilaskua
+ Pyykinpesu sujuu lasten kanssa ulkoilun lomassa
+ Saa paljon pestyä kerralla
+ Pystyy kuivata kuivausrummussa tai isossa kuivaushuoneessa
- Muihin asukkaisiin ja varattuihin aikoihin sidonnaista
- Pakko lähteä kotoota, jotta saa puhdasta pyykkiä.

Tämän listan varjolla siis toistaiseksi lykkään uuden pesukoneen hankintaa ja harkitsen syksyllä taas uudestaan. Nyt on onneksi paljon valoa ja lämpöä, joten pesutuvalla ja pihalla oleskelu lasten kanssa on jopa tosi mukavaa!


Ja kuten otsikossa lukee, sopivasti päätti sähkölasku myös muistuttaa läsnäolollaan. Kyseessä oli vasta sähkönsiirtolasku, joten kaveria odotellessa. Tähän palaan paremmin sitten Elokuun budjetissa, mutta hyvin myös tukee omaa sähkönkulutuksen kohtuullistamista. (Sanoo hän ja istuu tietokoneella kirjoittamassa tätä tekstiä.)


En pelannut tänäänkään <3

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Pelihimo

Tällä hetkellä, kun tätä kirjoitan, kirjoitan kuin sivusta, kirjoitan muistoista.


" On Viikonloppu, ollaan taas vanhempien luona lasten kanssa. Mukana viikonlopun vietossa on myös veljeni kihlattuineen, myös sisko ja hänen perheensä on viettämässä aikaa kanssamme. Kaikki on hyvin. Ainakin näennäisesti.


Muistan osia noista päivistä, mutta oikeasti en oo ollut läsnä. Oon toiminut ja hoitanut lapsia, mutta oikeesti mun tietoisuuden on vallannut pelit. 


Oon miettinyt:

  • Koska pääsen taas pelaamaan
  • Onkohan mun tilillä rahaa, vai pitäisikö mennä siirtämään käteistä takaisin tilille.
  • Koskahan saisin rauhan, ettei kukaan häiritsisi mun pelaamista. Ja mikä tärkeintä, ettei kukaan näkisi mitä mä teen.
  • Kukaan ei saa tulla tähän väliin. Tottakai tää on oikein!
  • oon ansainnut tän. Päiväkin oli niin rankka.

Nämä eivät olleet ainoita päiviä, näitä on monta. Kun lasten päiväuniaika tuli, mä sanoin itselleni ansaitsevani pelit. Ja mä pelasin. Tuurista riippuen olin pelien jälkeen, joko erittäin kiukkunen tai sitten näennäisesti hyvällä tuulella, koska luulin voittaneeni. Mutta niinkuin oon ennenkin sanonut, eihän se peluri ikinä voita. 


"Alunperin kyse ehkä olikin rahasta, 
muttei enään pitkään aikaan. "


Tuli ilta ja lapset meni nukkumaan "ehkä voitan lisää, jos nyt pelaan", luulin mulla olevan strategioita. Luulin mun hallitsevan peliä, rahan taju oli kaukana. Alunperin kyse ehkä olikin rahasta, muttei enään pitkään aikaan. Ei oikeasti. Mikään summa voittoja ei olisi mua saanut lopettamaan. Se oli se tunne kun mä jännitin, se tunne kun sai jotain, voitti. Raha oli täysin menettänyt merkityksensä, ne  oli vaan merkkejä. Pian olin taas pelannut, joko velkarahat tai aikaisemmin voittamani JA velkarahat. Sitten nukahdin. Aamulla heräsin ahdistukseen, mutta silti sama kierre jatkui. Mä elin siinä. Mä selvisin arjesta, hoidin asioita, mutta mä elin tossa.

Tunnistan tilanteet edelleen. Kuvittelin hallitsevani näitä hetkiä, jotenkin ihmeellä mä kuvittelin tietäväni mitä mä teen. Luulin mun osaavan. Mutta koska kyse on addiktiosta, joka oli jo saanut kasvaa liian kauan, mä en hallinnut. Mä en todellakaan hallinnut sitä, se hallitsi mua. Eikä rahapelejä voi hallita. Ne on tuuria. Niissä ei ole kyse oikeudenmukaisuudesta, niissä on kyse prosenteista. Laskelmoivista prosenteista voittojen suhteen. Ja oikeastaan vain tämän yrityksen omien voittojen maksimoimisesta.

Sinä päivänä, mun vanhempien luona, mä onneksi vihdoin  lopullisesti tajusin. Mitä ihmettä! Mulla on mun kaikki läheiset ympärillä, illanvietossa mun mahdollisuus viettää ihmisten kanssa aikaa, jotka musta välittävät. Mä en pelaa! Mä en enää turvaudu siihen elottomaan lohduttajaan. Mä haluan olla läsnä, aidosti. Jotkut lastenohjelmat tuo mulle ton mieleen ja pelihimon, jopa hajuveden tuoksu tekee sen. Tietoisesti olen katsonut jotain lastenohjelmia lasten kanssa ja kauniina kesäpäivänä laittanut tiettyä hajuvettä. Tahdon tehdä niille uudet muistot. Muistot, joihin ei kuulu rahapelit.



En pelannut tänäänkään <3

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Palkkio lahjakortit

Edellisessä tekstissä viittasinkin talous numeroina - kirjoituksessa olleeseen lahjakorttikohtaan, jota ajattelin nyt voivani hieman avata.

Päivät menee, jossei lasten perässä juosten, niin vauvaa imettäen tai muuten hautuen (syli kun on nähtävästi paras nukkumapaikka). Tällöin mulla on paljon aikaa myös katsoa puhelinta, olettaen siis, että 2vee nukkuu myös päiväunia. Oon ruvennut täyttämään kyselyitä. Monenlaisia paneeleita on netti pullollaan ja näihin olen liittynyt.

Kyselyt ovat monesta eri osa-alueista. On talouteen liittyvää ja myös esimerkiksi kivennäisvesitottumuksiin liittyvää. Kyselyjen vastausajat vaihtelevat 2-30 minuuttia ja aina kyselyiden pituudesta riippuen saa pisteitä. Kun pisteitä on kerännyt tarpeeksi, voi lunastaa lahjakortteja. Ja niitä olen jo itsekkin saanut lunastettua. 

Tämän hetken lahjakortit:
  • 20e lahjakortti S-ryhmille 
  • 10e lahjakortti K-ryhmään 
  • 20e lahjakortti Cubukselle.
  • 50e lahjakortti S-ryhmään, tämä tosin on sukulaiselta lahjaksi saatu, mainio hätävara siis tämäkin !

Mainio potti siis, ihan vaan omasta ajasta ja siitä mitä kuitenkin teen paljon, eli puhelimella roikkumisesta. Lahjakortit varsinkin ovat hyvä hätävara, koska käyvät vain tiettyyn paikkaan. Raha katoaa nopeampaa, näitä pystyy pidempään jemmata ja odottaa sopivaa hetkeä. Toisaalta, ei kannata liian kauan jemmata, koska yleinsä lahjakorteissa on päättymisaikakin.
 

Jos siis on yhtään intoa osallistua kyselyihin, niin suosittelen näiden täyttelemistä!

Muokkaus:

Tässä linkit ainakiin kahteen käyttämääni sivustoon:

Yougov 
M3 Panel 

Linkit ovat minun suosittelulinkkejä :)


En pelannut tänäänkään <3

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Äidiksi 17-vuotiaana

Eilen oli päivä, kun mun esikoinen täytti yhdeksän! Yhdeksän vuotta sitten musta tuli ekaa kertaa äiti. :) Sen jälkeenhän oon tullut vielä kolme kertaa äidiksi. Eikö se näin lasketa, kun kerta jokaisella lapsella on eri opetukset mukanaan.

Olin 17-vuotias, kun aloin odottaa esikoistani. Voitte varmaan kuvitella pienen 17-vuotiaan mielessä myllerryksen. Toisaalta sitä ajatteli olevansa niin vanha ja kypsä ja valmis äidiksi. Toisaalta sitä pohti, että mitähän hittoa sitten nyt. Kerroin asiasta äidille tekstiviestillä, eli näin kypsä!

Odotusaika ei ollut mitään helppoa, olin ammattikoulussa toisella luokalla. Aika ilmiselvää oli, että olin luokan ainoa raskaana. Silloin ei mun ystäviinkään kuulunut ketään lasta odottavaa tai jo lapsen saanutta. Odotusaika oli seesteistä siltäosin, että mulla oli erinomainen tukijoukko mun mukana, vaikka yksin vanhempana lasta odotinkin. Kuitenkaan 17-vuotias minä en osannut pitää kaikista sen hetkisistä ystävistäni kiinni, sillä elämäntilanteet olivat erillaiset. Tästä puskettiin eteenpäin. Ensin kolme vuotta yksinhuoltajana ja sen jälkeen nykyisen puolisoni kanssa.


"Muistan,
 etten saanut edes lapsivakuutusta otettua 
syntymättömälle vauvalleni."


Selvisin, mutta omassa eheytymisprosessissani olen pohtinut, että mistä olisin voinut jättää selviytymättä ja keskittyä enemmän itseeni? Oliko kaikki nuoren ihmisen paineet vaan kasaantuneet ja näyttämisen tarve niin suuri. Painetta ei muhun luotu kotoa käsin, muhun luotettiin alusta asti. Mutta loiko muu ympäristö sitä. Muistan, etten saanut edes lapsivakuutusta otettua syntymättömälle vauvalleni. 18-vuotissyntymäpäivän vietin maha pystyssä, iskelmäbaarissa limua juoden. Vauvakerhossa ihmettelin, kun 24-vuotias äitikaverini kertoi lähipiirin ihmetelleen heidän tarvetta tehdä niin nuorena lapset. Tuntui oudolta, tuntui irtonaiselta, mutta kiintymys lapseen oli onneksi niin suuri, etten muista edes kärsineeni.

Tätä syntymäpäivää me juhlittiin eilen Rushissa! Mentiin kahdestaan esikoisen kanssa sinne, kun harvinaisia on nykyisessä arjessa ne hetket, jolloin voi kaksin puuhata. Oli niin huippua, itekkin nautti, kun pystyi olla läsnä vain hänelle. Aivan järjetön hiki ja lapsetushan sielä iski. Oli ihana huomata myös itsestä se, kuinka pystyi heittäytyä. +20kg minä ja kasa kömpelyyttä kaksi kuukautta synnytyksestä ja silti pystyin hypätä muunmuassa vaahtopatjamereen, josta ei ihan niin vaan päässytkään pois. Itsensä hyväksyminen ja armahtaminen tuntuu niin hyvältä!

Ja jos vähän budjettia, valittiin Rush, koska olin ennen joulua "ostanut" kahdella kahvipaketilla lahjakortin Gogiftille, joka me käytettiin tähän reissuun! :) Huikeeta säästöä. Seuraavassa tekstissä ehkä voisinkin hieman avata myös talous numeroina - kirjoituksessa ollutta "lahjakortit" kohtaa.

Tänään tasan 6kk täysin pelaamatta! Jes, hyvä minä! :)

En pelannut tänäänkään <3







*Lisäsin mainospalkin sivuun, Elisa-kirja 0e. Näin sielä ainakin itseä kiinnostavan kirjan: Maaret Kallio: Lujasti lempeä.(Tässä)
Toki saan itse siitä provisiota, jos tämän kautta liitytte, mutta vaikkette tätä kautta liity, halusin silti kertoa. Liittyy hyvin blogiini! :) Tarjous on täysin maksuton, eikä sido mihinkään tilauksiin. :) *

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Luopumisen vaikeus

Lähde: https://www.adlibris.com
Kun mä lopullisesti päätin, että enää mä en pelaa, en yhtään enää, mä rupesin lukemaan kirjaa:  Minä ja riippuvuus. (Kirjoittanut: Craig Nakken)



Mä rupesin lukemaan tätä mun terapeutin suosituksesta. Muistan ne sanat, kun jäin siinä käynnillä pohtimaan: "Kattoo nyt mistä löytyy ja saanko aikaiseksi haettua kirjastostakaan...", ne sanat, kun hän mulle sanoi, että "Niin, niin se riippuvuuslogiikka toimii."  
Tietenkin yritin mielessäni kieltää ja vähän jopa hälle suutuin siitä, että kuinka hän nyt voi noin vähätellä mun fiiliksiä. Mähän oon pienten lasten kanssa kotona ja vielä raskaanakin.




" Kuinka hän nyt voi noin vähätellä mun fiiliksiä.
Mähän oon pienten lasten kanssa kotona 
ja vielä raskaanakin"


Kuitenkin kotona sitä tovi mietittyä mä tajusin. Näinhän se on. Se addikti mussa on niin vahva, eihän se tahdo oikeasti hyväksyä, se haluis löytää vielä syitä pelata. Syitä sille, ettei mun käytös ja toiminta oo mitenkään ongelmallista. Mä pelkäsin. En välttämättä minä, mutta vähintään se addikti mussa pelkäs. 

Hitto, toi aikoo nyt oikeasti ottaa härkää sarvista. Minä aikoo voittaa tän taiston.

Mä kävin lainaamassa kirjastosta tän kirjan. Tai varasin sen netistä, jonka jälkeen tilasin omaan kirjastoon. Niin helppoa. Lapset innosta hihkuen mukaan kirjastoretkelle ja itse sain sen mitä halusinkin.

Muistan siinä pyytäessäni varausta ja mun piti sanoa jollekkin tuntemattomalle ääneen mun sisimmästäni sen suurimman pelon, suurimman voiman ja ahdistuksen sillä hetkellä. Mä sanoin: "Se minä ja riippuvuus". Oikeastihan se kirjastonhoitaja tuskin korviaan lotkautti asialle ja teki vaan työtään, mutta mua tärisytti. Vaikka ei ees ollut eka kerta, kun jollekkin mun riippuvuudesta puhun.

Lainattuani kirjan mä luin sitä ainoastaan maanantaisin. Maanantaisin kello 17.06-17.45. Tää oli mun matkani julkisilla kulkuvälineillä terapiaan. Olin siis niin sielä omassa häpeämaailmassani taas uudestaan, etten edes kotona pystynyt kirjaa lukemaan. Kyse ei oo siitä, että mut ois jotenkin tuomittu kotona, ei. Vaan siitä, että mä oisin oikeesti joutunut kohdata asian jonkun muunkin kanssa.
Mä en enää pelannut, mutta silti olin siinä omassa kuplassa. 

Mä muistan sen fiiliksen, kun ekaa kertaa lukemisen alettua, sanoin puolisolle ääneen, et oon tämmöstä kirjaa lukenut. Sanoin sieltä jotain keskusteluun ja puolisokin vaan yhtyi tähän. Mikä vapaus mun päässä tapahtukaan! Mä en ookkaan hullu, tää onkin vaan hyvä juttu, että perehdyn riippuvuuteen enemmän.

Ei mun tarvii enää piilotella itteäni. Vau!

 
En pelannut tänäänkään. <3

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Addikti ja minä

Addikti mussa hiipii korvan taakse, just sillon kun on vaikeeta. Elämä koettelee, lapset huutaa, yöunet vähäiset, riitaakin puolison kanssa. Se kuiskii... "miten ois pikku pelit, muistat miten se ennenkin autto. Yksin sohvannurkassa, ihan vähän vaan...".

Hahaa, mut addikti-minä, mulla onkin sulle ylläri!

En enää anna sun hiipiä salakavalasti mun korvan taakse, mä oon varautunut sun tuloon. Tiedän nimittäin, että yrität jatkossakin vielä, monesti, etkä varmasti päästä mua helpolla. Mut mä rakastan mua, joten en anna sun enää viedä mua itseltäni. Mä oon varautunut. 

Noina kuiskuttelun hetkinä mä kuuntelen sua, mä kuuntelen mitä sä kerrot mulle. Sen jälkeen mä pysähdyn. En suinkaan sohvalle pelien ääreen, vaan itseni ääreen. Mitä mä haluan itselleni nyt viestiä? Puuttuuko mun ajatuksista nyt taas armo ja rakkaus mua kohtaa, kun addikti pääs ääneen? 

Oisko aika hengähtää. Muistaa prioriteetti. Se ykkösprioriteettihän on tässä ruuhkavuosihetkessä nyt se, että kuhan me selvitään hengissä. Ei mun tarvii just ny osata sanoa oikeita sanoja, mun ei tartte jaksaa tehdä täydellistä ateriaa, valita muodin mukaisia vaatteita, laihduttaa ym. ei, kuhan me selvitään hengissä, yhdessä.


"Valehtelisin, jos väittäisin,
ettei mikään mua pelota.
Ois kai siistii antaa periksi nyt.
Toteais vain kylmästi:
'ei tästä mitään tuu.'
Lähtis kävelemään.
Painais oven kiinni perässään"


Miksi en pelaa, Top 5:

  • Ahdistus lisääntyy
  • Menetän mielenterveyteni
  • Menetän lapset
  • Menetän puolison
  • Ei ikinä varaa mihinkään


En pelannut tänäänkään <3

torstai 5. heinäkuuta 2018

Velat numeroina

Mun budjetti ja talous ja kaikki suunnittelu on vasta alkutekijöissä, oon vasta ruvennut tämän vuoden puolella sitä seuraamaan. Harmikseni myös nollasin hetki sitten luonnokseni, johon teen aina budjettisuunnitelman sähköpostissani, joten en näe nyt kokonaiskuvaa alkuvuodesta tähän hetkeen. Aikaisemmin ajattelin avata koko talouteni numerot, nyt kuitenkin päädyin ainoastaan velkalistaa.

Velat:

- Läheisien myöntämä pelivelkojen maksuun käytetty laina 2820 euroa, alunperin 9400 euroa. Tämä ei nouse korkoa. Lyhennys 235e/kk

- Opintolaina 8414,62 euroa, tämä nousee korkoa minimaalisesti. Korot maksetaan puolen vuoden välein. Lyhennys 86e/kk

- Klarna 930,50 euroa. Maksusuunnitelman mukainen lyhennys 42,37 euroa kuukaudessa, itse maksan 50 euroa. Korkoa noussut viime kuukaudesta 14,84 euroa ja hallinnolliset kulut 3,95 euroa. Eli 18,79 euroa, joka kuukausi. Viidenkymmen euron maksutahdilla tää on kuitattu pyöristettynä noin 2 ja puolen vuoden kuluttua :D . Jee. Kunpa vaan ois ollut järki kädessä ostoksilla.

- Saunalahdelta otetut laitteet (playstation 4(119e), polar m200(68e), honor 7 lite(tytön puhelin 103e), asus zenpad(100e) yhteensä 390 euroa. Lyhennys tässä yhteensä noin 30e/kk. Nämä eivät nouse korkoa.

- Dna, minun ja puolison puhelimet, yhteensä 365,88e. Lyhennys yhteensä 11,04e/kk, nämä eivät nouse korkoa.

Huomata saattaa, velaksi on elelty. Aika huoletta ja ylivarojen. Ja muutenkin kuin pelaamalla, laitteita on otettu osamaksulla, sekä klarna on iso. Onneksi oon herännyt nyt, vielä kun asian voi saada kuntoon! Koko velka yhteensä 12 920,12

Huh... Aika paljon velkaa yhdellä naisella. Toki tää määrä on joskus ollut vieläkin isompi, joten ei syytä epätoivoon.

Kuten erittelyistä huomasi, muut velat korottomia/lähes korottomia, mutta Klarna.... Tähän ajattelin nyt tehdä oman uuden maksusuunnitelman. Klarnaa lyhennän joka kuukausi 50e (mitä ei vielä ole tästä kokonaissummasta vähennetty). Suunnitelma  olkoon siis niin, että ainakin 50 euroa saan lisättyä Klarnan lyhennyksiin. Lyhennys olisi tällöin 100 euroa - 18,79 euroa(pyöristettynä laskin joka kuulle saman, vaikka summan pienentyessä myös korko pienenee. Mutta tämähän sitten vaan positiivinen pyöristys!) = 81,21e. 930,50/81,21= 11,5kk.

Jos Klarnan haluaa pois vielä tämän vuoden puolella on maksuvoimaa lisättävä. Peruslyhennyksellä (50e) lyhenee kuudessa kuukaudessa 187,26 euroa, joten jos tahdon koko velan maksetuksi, on otettava käyttöön prosentit. Luin velat(on) blogista Prosenttihaasteesta, jossa normaalilyhennyksistä tavoiteajassa jäänyt summa jaetaan sadalla. Eikun siis vain ruutupaperi käyttöön ja 100 ruutua. Omassa tilanteessani yhden ruudun arvo on 7,4e.Pienistä puroista kasvakoon siis iso virta ja olkoon vuosi 2019 Klarnaton!


Mahtava kuvanlaatu. :)


Joku voi nyt ihmetellä toisessa päässä, miksi käytän näin paljon energiaa Klarnaan, kun summakin paljon pienempi, kuin esim opintolainani. No, koska kaikki muut velkani ovat korottomia tai lähes korottomia, miksi siis maksaisin ehdointahdoin turhasta? 20 euroa kuukaudessa, vuodessa 240 euroa, kahdessa ja puolessa vuodessa jo 600 euroa. 600 euroa, kun voisin tässä tilanteessa joutua maksamaan vain 120 euroa, pienistä puroista ja isommistakin, kasvakoon tasapainoinen talous. :)

Paljon jaarittelua taas rahasta. Kumma kun siitä saa kyllä aina asiaa väännettyä. Ehkä ensi kerralla taas muita mietteitä.


En pelannut tänäänkään <3