Päivä, jolloin myönsin ongelmani

Aikaisemmin kerroin teille päivästä, jolloin viimeisen kerran lopetin pelit (Pelihimo), jolloin vihdoin tajusin syyt ja sen miten voin estää retkahdukset. Mutta se kertomus oli retkahdusajasta. Nyt kerron siitä, kun ensimäisen kerran tajusin ongelman, kun sen sanoin ääneen.

"Tajusin tarvitsevani apua, 

mutta ajattelin, 

etten tahdo kertoa sitä miehelleni, 

sillä silloin minun

 pitäisi lopettaa pelaaminen kokonaan"

Muistan vieläkin sen päivän vuonna 2015. Istuin meidän isossa nojatuolissa, olohuoneessa. Joitain viikoja aikaisemmin olin pelannut casinopelejä ja voittanut isomman summan. Siitä kerroin miehelle ja sovimme maksavani osamaksut pois, käytetään järkevästi. En tiedä miten sain itseni huijattua, nostin osan rahoista käteiseksi ja laskuun tarkoitetut rahat jäivät tilille.

Eihän niitä tietenkään mihinkään aikaisempiin velkoihin käytetty, ne pelattiin. Ne pelattiin siinä toivossa, jos vielä voittaisi. Kun en voittanut, mun sisässä kuiskutti tuttu puhe: "koita vielä, aikaisemminkin voitit, joten ihan varmana se voitto vielä tulee."

Tajusin tarvitsevani apua, mutta ajattelin, etten tahdo kertoa sitä miehelleni, sillä silloin minun pitäisi lopettaa pelaaminen kokonaan, enkä enää ikinä voisi voittaa isosti. Niin vahvasti se voima sitoi, yli 10 000 euroa velkaa ja silti uskoin vielä voittavani.

"Miten tästä nyt selviää. Takaisinmaksuerät oli isot, liian isot."

Nyt istuin nojatuolissa, velkaa yli 10 000 euroa. Iso ahdistus, ei rahaa, eikä todellakaan mitään aikaisempia velkoja maksettuna. En muista mistä miehen kanssa puhuimme, mutta hän sanoi: "eihän sulla oo mitään hätää, oot velatonkin." Mä ratkesin itkuun, mies ihmetteli. Silloin mä sain sen ulos, itkien: "mulla on edelleen velkaa ja oon pelannutkin velaksi." Toki hän järkyttyi, mutta osasi olla hyvin tyynenä, kuunteli mua, kyseli. Hän ei ollut osannut aavistaakkaan ongelmasta, niin olin asian salannut.

LÄHDE

Sitten tuli aika käydä lainat läpi. Se tunne, se häpeä mikä mulla oli. Kokoajan olisin halunnut sanoa, ettei ole enempää, vaan jouduin yhä uudestaan mainita uuden lainapaikan, johon velka. Numerot kirjoitettiin ylös. Sitten pohdittiin. Miten tästä nyt selviää. Takaisinmaksuerät oli isot, liian isot. Ei edes paljastumistilassa tajunnut ongelmaan pureutua, pureutui vain talouteen ja niihin velkoihin. Kriisi tuntui olevan siinä, rahassa.

Annoin pankkitunnukset miehelleni. Tehtiin sopimus tulevien rahojen käteiseksi nostamisesta, niiden jotka jäi velkojen maksun ja laskujen jälkeen. Hän pyysi minua kertomaan äidilleni. Kerroin.

Yhtäkkiä olo rupesikin helpottamaan/keventymään. Se sama velkataakka mulla oli edelleen, ulosotto kolkutteli, mutta mä olin saanut sen salaisuuden ulos. Mä toin ongelman pöydälle, en enää yrittänyt vaan selvitä yksin. Se helpotti, vapautti. Mua hävetti ja ahdisti, samaan aikaan oli vapaus. Mun ei tarvinnut enää salata. Pelaaminen ei ollut ollut hauskaa enää aikoihin, joten salaileminenkin oli erittäin rankkaa, tahdoin itsekin vapautua siitä.

"Vaikka kyse on rahapeleistä, ei aina ole kyse pelaamiseen menneistä rahoista."

Puhun paljastuspäivästä vuodelta 2015, vaikka täysin kuivilla olen ollut nyt hieman yli 6kk. Tämä johtuu siitä, että eheytymisprosessissani riippuvuuden kanssa on tullu retkahduksia, inhimillisiä oppimistilanteita. Eivät ole tuntuneet hyvältä ja ovat myös lähteneet käsistä, mutta eivät todellakaan samoissa määrin, kuin tuolloin. Vuonna 2015 tajusin ongelmani.

Monesti kuulen, että "velaksi en sentään ole ikinä pelannut!" Ymmärrän lauseen ja on mahtavaa, ettei velkaa ole kertynyt, mutta ongelma voi olla silti. Vaikka kyse on rahapeleistä, ei aina ole kyse pelaamiseen menneistä rahoista. Mikä tahansa pakonomainen, omaa arkipäivää haittaava toiminta, on addiktio. Jos näillä tiedoilla palaisin itseni luokse, tuohon hetkeen, kun vihdoin myönsin ongelmani. Sanoisin itselleni: "unohda raha, miksi sä pelaat?" Kysyisin itseltäni sitä oikeaa syytä, jo silloin. Mutta tosiasia on, että ilman näitä kaikkia kuoppia, en olisi tässä, näillä tiedoilla.

LÄHDE

En pelannut tänäänkään <3