Luettuani Maaret Kallion-Lujasti lempeä -kirjan on sen jälkeen monesti uudestaan mieleen tullut "valmiiksi lasku kaulassa." Olen pohtinut tätä, kuinka usein itsekkin vanhempana ja puolisona kuljen tiedostamattani lasku kaulassa.
Voiko äiti kulkea lasku kaulassa.
Milloin asiat tehdään siinä ajatuksessa, että siitä saa itse jotain ja milloin teen niin vain silkasta halusta? Voinko äitinä kulkea ja tehdä asioita vaatimalla kiitollisuutta? Onko lapsia kohtaan oikein kulkea lasku kaulassa, varsinkin, kun se olen minä, joka määrää.
Otan esimerkin. Kävimme Linnanmäellä, kuten kerroin. Ennalta sovittuna tarkoituksena oli haistella vain tunnelmaa ja NAUTTIA yhdessä olosta. Ei siis ollut tarkoitus ilmaislaitteita lukuunottamatta käydä laitteissa. Kuitenkin matkaan tuli mutkia, kun esikoiseni ei ollutkaan enää paikanpäällä niin tyytyväinen tekemiimme päätöksiin. Mua rupes itseäni mielessä kiukuttaa. Kävin päässäni kysymyksiä: Miten toi nyt noin? Näin paljon hauskaa tehty ja toi vaan noin murjottaa. Missä on kiitollisuus jo tehdyistä hauskuuksista?
Mieleni olisi tehnyt ruveta luettelemaan tyttärelleni, kuinka paljon kaikkea olen hänen vuokseen nyt tänään tehnyt ja hän KEHTAA murjottaa noin.
Onneksi tajusin, tajusin tyttärelläni olevan harmitus, jota hän ei itsekkään osannut nimetä. Siihen ei olisi auttanut minun patinat kiitollisuudesta, sehän olisi vain viestinyt, ettei se tunne oo ok. Ja koska harjoittelemma kaikki tunteita, myös minä tai erityisesti minä, en todellakaan tahdo viestiä minkään tunteen kohdalla, ettei se ole okei.
Oma kiitollisuushistoria. Uuden opettelua.
Olikin siis aika pysähtyä pohtimaan itseäni. Miksi kiitollisuus on niin tärkeää? Teenkö asiat siksi, että ne täytyy tehdä ja muut niin haluaa, vai siksi, että itsekkin haluan.
Meitä on pienempänä opetettu olemaan kiitollisia. Aina piti muistaa olla kiitollinen. Meitä oli lapsuuden perheessä neljä lasta. Muistan monenkin tekemisen jälkeen, kun kaikki olemme vuorotellen sanoneet vanhemmille kiitos. Sitten joku vielä sanoi "sanoinko mä jo kiitos? Kiitos!" Tärkein oli siis olla kiitollinen.
Mutta entä jos ei vaan kiinnosta olla kiitollinen? Entä jos asiat menee jotenkin, miten ei tahdo, pitääkö silti olla kiitollinen? Saako näyttää harmistumisen, vai pitääkö vain olla kiitollinen, ettei toinen pahoita mieltään?
Aikuisiällä olen tajunnut jo tilanteen, voit olla kohtelias, vaikka et olisikaan jotain tahtonut. Mutta huomaan edelleen mulla olevan vaikea näyttää, jos en jotain tahdo ja joku sen silti tekee. Jos mies tekee aamupalaleivät ja keittää kahvin, jotta voisin syödä sängyssä, mutta mulla onkin hirveä pissahätä, joten ei huvittaisi yhtään jäädä sänkyyn. Musta rupeekin tuntumaan, että olen kiittämätön, jos nousen. Toisen ele menee hukkaan ja pahoitan toisen mielen. Olen siis tällöin mielessäni kiittämätön. Vaikka oikeesti kyseessä on vain normaali vessahätä.
Pakko kuitenkin purkaa, ettei omakaan tunne jää syrjään.
Sama tilanne oli siis tyttäreni kanssa, hän ei ollut kiittämätön, hän eli hetkessä ja oli siinä hetkessä harmistunut. Minulla vain oli ollut eri oletukset, joten kuljin lasku kaulassa, jossa summana oli iloisuus ja tyytyväisyys.
Tilanteesta onneksi selvisin vain kertomalla kanssamme olleelle siskolleni, että vitsi mua ärsyttää. Näin sain asian ulos, mutta en tyrmänny tyttäreni ärsytystä, eikä hänen tarvinnut ottaa minun tunnetta kannettavaksi.
En pelannut tänäänkään. <3
Ehkä sinua kiinnostaa myös:
Ehkä sinua kiinnostaa myös:
Hienoa pohdintaa :) Tuo lasku kaulassa on vain niin inhimillistä. Lähes poikkeuksetta kaikki hyvätkin teot sisältävät itsekkäät lähtökohdat. On lasku kaulassa. Jos nyt teen jotakin hyvää köyhille saan hyväntekijän nimen tai vain pelkästään hyvän mielen. Itsekkyys onkin lopultakin aivan hyvä asia mikäli se kohdistuu oikesiin asioihin. Näitä pohdintojasi on hieno lukea :)
VastaaPoistaNiin, on kovin inhimillistä haluta myös itselleen jotain. Ja monessa asiassa se niin meneekin, että on ns oikeutettua myös vaatia itselleen se kiitos siitä hyvästä, minkä antaa. Mutta kun se tapahtuu taholle, joka ei ole sitä pyytänyt, eikä oikeastaan itse voi päättää ottaako vastaan vai ei, niin mielestäni siinä vaiheessa on mentävä itseensä, jos silti sitä vaatii.. 🤔
PoistaPohdinnat on ihania, kiva kun jaksat kommentoida ja jutella! Elämä on yhtä pohdintaa ja välillä havahtuu pohtimasta monimutkaisesti ihan simppeleitäkin asioita :D <3