sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Synttärijuhlabrunssi tulevan 5veen kunniaksi.






Meidän ihana tyttö täyttää ensi viikolla 5vee. Päädyttiin pitämään sukulaisjuhlat kahdessa osassa, koska mun sukulaisia asuu enemmän toisessa kaupungissa ja mein täällä ollessa oli nyt helppo pitää mun puolen suvulle pikku aamujuhlabrunssi. :) 

Mukaan brunssille tuli lasten tantta, kaksi serkkua, täti ja tädin mies, sekä mummi ja vaari.








Tarjoilut oli mein tytön itse päättämiä. Ja mäkun oon nyt sen taidon oppinut, ni päätin taas mennä siitä mistä aita matalin, eli kaikki tarjoilut lähestulkoon kaupasta ostettuja.





Monessa juhlassa aikaisemmin itellä ollu hirveä stressi ja tohina, juhlapäivän aamu menny ihan kiukussa, kun vaan ressannut, että saako kaikki tarjoilut valmiiksi. Mulle on ollut tärkeetä tehdä itse, koska myös tykkään tosi paljon leipoa. Tykkään suunnitella tarjoiluja ja niitä tehdä. Nyt kuitenkin, kun pieniä lapsia on monta, on se yksin keittiöön hautautuminen hieman haastavampaa ja siksi se monen eri leivonnaisen tekeminen ei enää ookkaan niin rentouttavaa.


Tänään ei tarjoilut yhtään stressanneet, pysty keskittyä vaan olennaiseen.





The päivä on ensiviikolla ja sillon sitten jotain kivaa synttäripuuhaa perheen kesken. <3



En pelannut tänäänkään.<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti