torstai 18. lokakuuta 2018

Poikkeuksellinen ruokalista, selvitäänkö ylitsepursuavalla pakkasella ja vain pienen budjetin ostoksilla?



Eilinen oli niin meininki päivä, että ruokalista jäi nyt tälle päivää. Meillä huomenna lähtö mun vanhempien luokse viikonlopuksi, joten ajattelin tän viikon olevan nyt sitten hyvä aika tyhjentää mein ylitse pursuvaista pakastinta. :) 

Koska olen ollut tarjoushaukka ja sen lisäksi myös ostanut ResQ-kasseja on pakastimen täyttänyt erillaiset ruuat. Nyt pakastin on siinä vaiheessa, että enempää ei vedä ja sekään ei oo kiva. Tää viikko on siis erittäin paikallaan, muuten meidän jääkaappikin on kohta jäässä. :)

Lisukkeita ja leivänpäällisiä joudun kaupasta ostamaan, mutta muuten yritän välttää kauppaa ja onnistua tässä penninvenytyksessä. :)



Mein ruokalista:

Perjantai: 
Naudansuikalekastiketta ja riisiä, sekä hunajamarinadikanaa ja riisiä.

Sunnuntai-ilta: 
Tällöin me yleinsä syödään vanhemmilta saatuja ns viikonlopun jämiä, mutta laitan varmuudenvuoksi tähän tonnikalamakaroni,

Maanantai: 
Härkispyörykät, muussi ja kermaviilikastike. Leipää tai puuroa. Ennakkoluuloisille makaronilaatikko sika-nauta jauhelihasta.

Tiistai: 
Broilerin fileepihvejä, riisiä ja currykastike.

Keskiviikko: 
Kanakiusaus

Torstai: 
Possun kinkkusuikalekastike ja riisiä.



Pakastimesta siis löytyy:
  • Lihat 
  • Leivät 
  • Kiusausperunat
  • Härkispyörykät
  • Kukkakaalia 
  • Juusto makaronilaatikon päälle.



Kaapista löytyy: 
  • Makaronia 
  • Hieman riisiä 
  • Tonnikalaa 
  • Ketsuppia


Jos kaipaat simppeliä koko viikon listaa, etkä aikaisemmin ole juttuja lukenut sinua saattaa kiinnostaa nämä:



Tässä ostoslista:


1 kplAtria 200g Ohut Hunajapaah Brleike, Atria2.79 €
1 kplKotivara 170g Venäläinen meetvursti2.79 €

1 kplFlora 400g Kulta margariini 80%, Flora Kulta1.19 €
1 kplArla 500g norm suol vl meijerivoi2.45 €

2 tlkKotimaista 2dl ruokakerma 15% vähälaktoosinen, Kotimaista0.76 €
3 kplKotimaista 1l kevytmaito, Kotimaista2.10 €


1 kplLanttu Irto0.52 €
1 kplRypälerasia Tumma Stön, Rainbow2.75 €
6 kplBanaani, Chiquita1.55 €
9 kplSatsuma1.70 €
1 kplPorkkanapussi, Kotimaista0.89 €
1 kplValkosipuli0.32 €
2 kplSipuli0.39 €
1 kplPaprika Punainen Irto0.63 €
1 kplYleisperuna, Kotimaista1.46 €
3 kplTomaatti Suomi1.19 €
3 kplKurkku Suomi2.59 €


1 kotKaurahiutale, Kotimaista0.69 €
1 pktPitkäjyväinen riisi, Rainbow1.39 €


1 kplToilet paper 3-ply, Rainbow2.19 €


2 kplValio raejuusto 200g2.18 €
1 kplHyvä suomal arki juustoviip e500g2.98 €


2 kotKotimaista M10 580g vapaan kananmuna, Kotimaista2.98 €

Yhteensä: 38.47 €






En pelannut tänäänkään. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti