Olisinko täydellinen äiti vain yhdelle lapselle vai riittävä kaikille neljälle?

Mun pää on huono kestämään kaaosta. Yritän mahdollisimman hyvin saada asiat suunniteltua ennen toimintaa. Ongelma vaan on, että näin kuuden hengen perheessä se hyvin suunniteltu on todellakin valmiiksi pilalla, niinkuin oon ennenkin todennut. Kuus erillaista ihmistä, erillaista persoonaa, kuus erillaista kokemusta elettävästä päivästä. 

Oisinko parempi äiti vain yhdelle?

Muistelen välillä aikoja, kun oli vain esikoinen. Yksi lapsi, yhdet tunteet, yhdet säännöt. Mielessäni kaikki sujui silloin paljon paremmin. Jaksoin pitää säännöistä/rajoista paremmin kiinni. Olin ehkä paremmin läsnä, puuhasin asioita. 

Nyt musta tuntuu, että pakka levähtää joka päivä käsiin. Joka päivä pohdin, etten taaskaan osannut olla hyvä äiti (Armosta täällä). 

Mitä siis on täydellinen äiti? Mielikuvissani.

• Täydellinen äiti on kokoajan läsnä, vain lapselle. 
• Täydellinen äiti on huolliteltu.
• Täydellinen äiti on hauska, lapsen kaveritkin tykkää hyvästä äidistä.
• Täydellinen äiti aina leipoo.
• Täydellinen äiti toteuttaa unelmiaan.
• Täydellinen äiti ei huuda.
• Täydellinen äiti  sanoittaa aina.
• Täydellinen äiti on täydellinen puoliso.
• Täydellinen äiti kutsuu kylään vieraita
• Täydellinen äiti pitää kodin siistinä.
• Täydellinen äiti vie lapsia matkoille
• Täydellinen äiti vie lapsia ihan kaikkialle ihaniin paikkoihin.
• Täydellinen äiti ostaa lapsilleen aina kaiken.

On varmasti äitejä, jotka yltävät näihinkin listoihin. Mutta pohtiessani itseäni, tiedän, etteivät ne ole realistisia. Tämä lista on mahdoton. Eikä todellakaan riitä, että yksi näistä kohdista täyttyy. Kaikkien on täytyttävä ja mieluiten samaanaikaan.

Riittävä äiti

• Riittävä äiti kuulee lapsen
• Riittävä äiti rakastaa
• Riittävä äiti huolehtii lasten perustarpeista
• Riittävä äiti pitää huolta itsestään
• Riittävä äiti pyytää apua tarpeenvaatiessa
• Riittävä äiti pitää kaikki hengissä

Olen alkanut harjoitella tyytymistä riittävään äitiyteen. Mä kaipaan sitä aikaa, kun pystyin olla läsnä yhdelle lapselle, se ei vaatinut multa muutakuin yhden lapsen kohtaamisen. Nyt kun yritän olla läsnä yhdelle, kolmelle muulle iskee huomion tarve juuri samalla hetkellä. 

Mitä jos osa jää ulkopuolelle

Pohdin tänään, onko ok viedä vain 2vee sealifeen, kun 4vee on päiväkodissa ja esikoinen koulussa. Rupesin heti pohtimaan tämän reissun epäkohtia. Miten pystyn korvata ne muille? Kestänkö sen, että ulkopuolelle jääneet pahoittavat mielensä?

Realistisesti rupesin miettimään omia voimavarojani. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että reissu olisi ihana, jos menisimme vain minä, vauva ja 2vee. Pystyisin keskittyä vain heihin, katsoa kaloja rauhassa, puhua ja olla läsnä. Entä kun lisäänkin siihen myös 4veen. Kierrokset nousee satasella. Mun pää menee sekaisin jo pelkästä ajatuksesta. Nään jo silmissäni ne juoksut ympäriämpäri. Onko tää vaan mun päässä? Huono asenne? Tähänkin toimisi ennakoivasti manifetointi (TÄÄLLÄ). Ehkä, mutta tiedostan, etten edes jaksaisi tällä hetkellä ottaa sitä riskiä.

"ihmekkö tuo, 

jos kisaväsymys 

rupeaa painamaan?"

Kukaan ei ole ylimääräinen

Pohdin äitiyttä, äitiyttä esikoisen kanssa ja nyt kaikkien kanssa. Pohdin tarkemmin mitä siinä ajassa kaipaan. Kaipaan hieman sitä rauhaa. 

Uskon sen toisaalta johtuvan myös siitä, kun esikoisen kanssa saimme viettää aikaa kaksin siihen asti, että hän oli 4vee. Meillä oli siis jo vauva-aika kaukana takana. Olimme päässeet perushoidollisesti helpompaan vaiheeseen, hän ei tarvinnut mua joka kohdassa auttamaan. Hoitajia riitti hänelle enemmän, joten oli helpompi saada omaa aikaa. Nytten kolme viimeisintä ovat tulleet 2 vuoden välein, joten ihmekkö tuo, jos kisaväsymys rupeaa painamaan?

"Äiti on vaan vähän väsynyt

 ja tulisi nyt se ikkari oma harrastus keksiä!"

Pohdin myös mielessäni, että kenen äiti sitten olisin, jos olisinkin vain yhden äiti?

Esikoinen, ihana koululainen. Murrosikä mukavasti rupeaa puskemaan, kaikessa on vähän pakko pistää hanttiin. Erittäin avulias, pystyy käydä hyviä järkeviä keskusteluja. Ystävällinen, kaverit ovat tärkeitä.

4vee, ihana pikku mimmi. Sinnikäs, ei hevillä luovuta, jos jotain on päättänyt. Tää likka menee vaikka läpi harmaan kiven, vaikka olisin hänelle monta kertaa jo sanonut toisin. Haastetta tuottaa sinnikkyys siinä mielessä, jos hänen tahtoaan ei toteuta hän rupeaa levottomasti häiriköimään myös 2veetä. Siinähän sitten on mukavaa, kun molemmat intoutuvat juoksuun.

2vee. Ihana pikku herra. Vaaleat hiukset, ruskeat silmät. Autot ovat lemppari ja siskot ovat huippuja. Äidin poika, joka mieluiten viettää aikaa äidin sylissä. Rauhallinen pohdiskelija, mutta helposti intoutuu siskon mukana riehakkaampaankin leikkiin.

Vauva. Ihana mimmi hänkin. Kova pitämään ääntä, mutta voiko sitä ihmetellä tässä porukassa. Nauruskelee, haluaa seuraa. Tarttuu niin söpösti jo varpaisiinsa. Meidän ensi hetket olivat erilaiset, en saanut häntä heti rinnalle, vaan isä antoi ensimäisen aterian osastolla pullosta. Kuitenkin on suhteemme hyvin lämmennyt ja parasta on olla äidin sylissä.

Näitä pohtiessa voisin sanoa, kukaan ei ole ylimääräinen. Kaikki täydentää meijän sekavaa jengiä just oikealla tavalla. Äiti on vaan vähän väsynyt ja tulisi nyt se ikkari oma harrastus keksiä!

Irtaritkin parhaita, kun joukossa on montaa lajia <3

En pelannut tänäänkään <3