keskiviikko 1. elokuuta 2018

Näin karkoitat ampiaiset


Niin kuumat ilmat, että sisällä oleminen melkein kidutusta, joten pihalla tulee oltua lähes kokoajan. Kuitenkin täällä vaarin luona pihalla vaivaa ampiaiset. Noi pörisevät vihaisen näköiset pistävät ötökät, joiden kanssa oon tullut siihen tulokseen, että sanoi kuka mitä tahansa, niillä ei oo muuta tarkoitusta, kuin kiusata viattomia auringosta nauttijia.

Ollaan yritetty helpottaa meidän ulkona oleilua ja siskon mies teki ampiaisansan, kehnolla menestyksellä, koska yhtään ampiaista ei ole sinne joutunut. Lähinnä vaari kyselee, että koska ne voisi viedä roskikseen.



Sitten eilen sain vinkin keltaisesta rätistä, johon imeytetty siideriä, kaljaa ja appelsiinimehua ja alle lautanen fairyvettä. Kuva oli ihana, lautasellinen ampiaisia. Kuitenkin jääräpää, lähes koskaan alkoholijuomia ostava vaari kieltäytyi ostamasta näitä tykötarpeita ja itsekin vierastan alkojolijuomien ostoa lasten kanssa, joten sekin jäi.




Jäljelle jäi siis läpinäkyvä pussi täytettynä vedellä. Tähänkin vaarilla oli vastalause, sillä ei halunnut mitään epämääräsiä pusseja roikkumaan pihaan. 

Sanottakoon kuitenkin tähän väliin, ettei isäni ole mitenkään inhottava tai kaikkea vastustava, perus jääräpää vain, joka ei ampiaisia kammoksu. Oli siis sovellettava.

Tässä meidän viritys

Ja voitteko uskoa! Me istuttiin pihakeinussa toista tuntia ennenkuin myrsky tuli ja ei yhtään ampiaista kiusaamassa!

Suosittelen siis ehdottomasti. Oleellista tässä hommassa se, että aurinko pääsee heijastumaan pussista. Ihan mahtavaa!


En pelannut tänäänkään <3

2 kommenttia:

  1. Mun kukkaisalla parvekkeella viihtyi alkukesästä amppareita. Sitten keksin netistä teipata talouspaperilla täytetyn suodatinpussin parvekkeen seinään melko ylös valeampiaispesäksi eikä yhtääb ole sen jälkeen näkynyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä terassilla myös pieni vale ampiaispesä, mutta jostain syystä se ei lentelijöitä karkot. Pesää ei onneksi ole kukaan terassille tehnyt! Tiedä sitte, jospa ampiaiset nähneet sen pesän jo viime vuonna ja tajuaa, et ny huijataan 😝 siinä pesässä vielä hieno siskon tytön piirtämä ampiainen.

      Poista