lauantai 28. heinäkuuta 2018

Minä ja Nordnet


Aikaisemmin mainitsinkin ensimmäisestä kuukaudesta aikoihin, joka oli ylijäämäinen. Säästötilin lisäksi ajattelin vihdoin kokeilla sitä paljon puhuttua Nordnet:iä. Alkuun ajattelin siirtää vain osan, eli 50 euroa, jotta suurin osa jäisi normaalille tilille puskuriksi. Tarkoitus oli siirtää tämä 50 euroa Superrahasto Suomeen.

Alku meni hyvin, rekisteröityminen oli helppoa. Pankkitunnistautuminen, muutama alkukysymys ja se oli siinä. Sitten koitti rahansiirron aika. Huomasin jo siinä vaiheessa itsellä oudon olon, mutta jatkoin silti, koska olinhan niin suunnitellut. Raha siirtyi välittömästä. Pikkuhiljaa outo olo rupesi levittymään sisässä, se kasvoi, mutten kokenut tärkeäksi asiaan pysähtyä. 

Aloin tutkimaan kyseistä superrahastoa. Nyt tulikin jo aika siirtää raha rahastoon. Muistin ohjeen "älä siirrä enempää rahaa, kuin olet valmis menettämään". Nyt iski paniikki. Tajusin. Koko siirtoprosessi, toiselle tilille siirtäminen ja rahaston aloittaminen toi mieleen pelaamisen. Sen, kun siirtää rahaa tilille ja sitten sen häviää.

Ahdistus oli ihan valtava. Ei siksi, että summa oli suuri, vaan siksi, että mua pelotti. Mua rupesi pelottamaan se aika, kun mä pelasin. Musta tuntui ihan siltä, kuin oisin nyttenkin pelannut.

Kirjauduin ulos. Se raha jäi sinne ilman sijoittamista. En pystynyt siihen, mutten pystynyt siirtämään sitä takaisinkaan tililleni. Sielä se nyt on. Irtonaisena mun normaaleista tileistä, mutta ei onneksi missään laskemassa arvoaan.

Tällä kokemuksella ja tässä hetkessä taidan todeta, etten ole vielä valmis rahastomaailmaan. Mun pää ei ole siitä vielä tarpeeksi oppinut, eikä siksi valmis. "Pelko on oikea tunne, kun on vaarassa." Pelatessa mä todellakin olin vaarassa, mun minäidentiteetti lähes kuoli siinä. Joten otan tämän pelon tässä asiassa nyt vakavasti, enkä lähe hötkyilemään, liian nopeatkaan askeleet ei ole hyvästä. Baby steps. <3







Ihanaa, kun olette löytäneet mun tekstit! Jos mitään ehdotuksia tekstien osalta on tai haluatte kertoa omaa tarinaanne, niin mulle saa laittaa viestiä! Joko kommenteissa tai sähköpostilla: minajariippuvuus(at)gmail.com mielelläni kerron myös muiden kokemuksia täällä julkiseksi nimettä. <3

En pelannut tänäänkään <3



5 kommenttia:

  1. Ehkä toipumisprosessisi ei tosiaan vielä ole nordnetvaiheessa. Onneksi itsekin huomasit sen! Pystyisitkö pyytämään kumppaniasi siirtämään ne rahat puolestasi superrahastastoon jos avaat hänelle nordnettisi? Jos unohdat sen 50 euroa sinne ja jos ja kun olet valmis palaamaan josksus näet mitä rahalle on tapahtunut ja tajuat että tämä ei ole pelaamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta :)

      Ei huono idea! Tota voisin harkita. Toistaiseksi nyt musta tuntuu, että hetkeksi unohdan koko nordnetin, ilman mitään toimenpiteitä. Niin vahvat fiilikset herätti, että tosiaan vähän säikäytti itteni. Mutta jätän ajatuksen muhimaan mun mieleen! :)

      <3

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Anna itsellesi aikaa toipua. Ehkä todellakin puudelin ehdotus voisi jossakin vaiheessa olla hyvä idea :)

    Tsemppiä, hienoa ettet tänäänkään pelannut. Moni on ylpeä sinusta.

    VastaaPoista