Herätyskello soi, puolitoista tuntia lähtöön. Pian se puolitoista tuntia onkin jo 10min. Kääk! Miksi aika kuluu niin paljon nopeempaa aamusin kiireessä?
Elokuu koitti, joten se tarkoittaa myös meidän perheessä pian jonkun sortin arjen alkamista. Arkiaamut vauvan kanssa onkin mulle ihan uus juttu, joten selviytymissuunnitelmaa oli ruvettava pohtimaan.
"En tiedä miksi,
mutta tavaroiden kokoominen ennen kauheeta kiirettä on mulle mahdottomuus."
Meillä arkeen kuuluu kohta 5 veellä alkava osa-aika päivähoito ja 3-luokkalaisen koulu! Kohta jatkuu myös 2 veen metsäkerho 2 aamua/viikko.
Aamulähdöt on mulle aina haastavia. Johonkin pitäisi keretä tiettyyn aikaan ja vielä niin, että itse näyttää hengissä olevalta, lapset syöneet ja puhtaat vaatteet, sekä vielä kaikki tarvittavat tavarat mukana. Oon aina ollut viime tippaan jättäjä, en tiedä miksi, mutta tavaroiden kokoominen ennen kauheeta kiirettä on mulle mahdottomuus. Nyt on kuitenkin fakta, että sen pitää muuttua.
Tässä mun sotasuunnitelma:
- Aamupala illalla jo valmiiksi jääkaappiin. Ajattelin varsinkin itselleni kokeilla vihdoin tuorepuuroja, näin saisin energiaa sopivasti, eikä aamupala jäisi syömättä.
- Kahvinkeitin ladattuna jo illalla. Sekä taka away termari pestynä, ihan vaan varmuuden vuoksi...
- Vaatteet illalla valmiiksi.
- Kalenterin käyttö! En voi olla ainoa äiti, joka unohtelee, lähes kaiken! Enhän? Joten kalenterin käyttö, jotta tarpeelliset neuvolat, harrastukset ja muut perhemenot ei unohdu.
- Säätiedotusten katsominen. En oo aikoihin katsonut virallisia säätiedotuksia, välillä katson ulos vasta kun jo olemme sielä, joten kerho ym aamuina on aika oleellista vaatteiden ennakoimisen kanssa, myös seuraavan päivän sään katsominen!
- Henkisesti valmistautuminen siihen, että kiire tulee kuitenkin. Hermoilemalla se ei kuitenkaan ehkäisty, joten relax, elämä kantaa <3
- Rutkasti reipasta reissumieltä ! ;)
- Lisäksi, koska päiväkotiarki on meille uutta ja sen tuomat tarinat kotoota hoitajille, pitää opetella kiroomaan paljon lapsekkaammilla sanoilla kiireessä.
Lista on simppeli, niinkuin mäkin. Mutta ruuhkavuosissa meidän on vaan välillä muistuteltava itseämme myös ihan yksinkertaisista asioista, jotta rohkaistumme siitä, että selviää ja pystyy nukkua yönsä.
Tässä tuorepuuro, jota ajattelin nyt ekana testata, ihan ilman arkiaamulähtöä. :)
1dl luonnonjogurttia
1dl kaurajuomaa
1dl kaurahiutaleita
Päälle 1rkl cashewpähkinöitä
Sekoitin kaikki yhteen ja pistin kannen kanssa jääkaappiin. Eka kerta, kun edes kokeilin tuorepuuroa, joten en lähtenyt varioimaan. Seuraavaan kauppatilaukseen maanantaille laitan marjoja ja banaania, jotta puuroon saa makeutta.
Tykkään normaalista lämpimästä kaurapuurosta voisilmän kera, mutten pidä tätäkään puuroa mahdottomana uutena tuttavuutena! Täytyy vaan varioida. Toi yllämainittu kuitenkin hyvä pohja. Lupaan jakaa variaation, hetikun tiedän miten se toimii.
En pelannut tänäänkään <3
Moikka ja kiitos hyvästä listasta! Minusta se on sopivan yksinkertainen lista aloittaa lomalta paluu. Minulla on vielä kaksi viikkoa lomaa jäljellä, mutta puolisoni aloittaa työt ja tietynlainen arki palaa.
VastaaPoistaEnnen työn aloitusta täytyy alkaa oikeasti harjoitella aamulähtöjä, sillä nyt eletään kuin pellossa ja nukutaan jopa 9.30 asti aamuisin. Ei tosin lapset, mutta oma rytmini on pyörähtänyt ihan vinoon.
Mukavaa elokuuta!
Ajattelin myös, että jos muistuttaa ihan arkisista asioista, ni ehkä sekin vähentää stressiä, kun tajuaa, ettei se aamulähtö ihmeitä vaadi! :D
PoistaMeilläkin lapset kyllä herää ajoissa, mutta liikkeellelähtö vie itsellä aikaa! Ihanaa, nauti vielä lomaviikoista!! Taitaa tulla ihanat lomakelitkin vielä, ei liian kuumat :)
Kiitos samoin!
Suosittelen kokeilemaan omaa reseptiäki tuorepuuron tekoon, pitää nälkää helposti ainakin neljä tuntia. Eli sekaisin maitorahkaa , Bonnen hedelmäsosetta, kaurahiutaleita ja chian siemeniä.
VastaaPoistaKiitos vinkistä! rahka oiskin hyvä! Tulisi proteiinia. Tykkään myös kananmunasta puurossa, mutta se ei taida toimia tuorepuurossa :D joten rahka hyvä! Sitä tulossa kauppatilauksesta. Chiasiemeniä ei nyt oo, mut huomen aamupuuroon kokeilen tota rahkaa ja kauramaitoa ja sit banaania!:)
PoistaTuorepuurot on ihan best! Syön joka aamu töissä. Kaurahiutaleita, vettä, Alpron kookos/mantelijugurttia/jotain muuta maidotonta jugurttia, marjoja ja ripaus soijarouhetta. Pysyy nälkä pois pitkään!
VastaaPoistaKauan annat sen hautua, miksi vettä eikä jotain juomaa? :) kysyn siis ihan silkasta tietämättämyydestäni! Toi soijarouhe ehkä vähän liikaa tähän alkuun, mutta en tuomitse täysin, suositukset on siis tallennettu korvan taakse! :D
PoistaPistän illalla valmiiksi jääkaappiin ja aamulla syön. Ja vettä siksi koska sitä on helppo ottaa hanasta, enkä muutenkaan oo tottunut ostamaan kaupasta mitään nesteitä. Toi jugurtti tuo ihan tarpeeksi makua mun mielestä :)
Poista