lauantai 14. heinäkuuta 2018

Palkkio lahjakortit

Edellisessä tekstissä viittasinkin talous numeroina - kirjoituksessa olleeseen lahjakorttikohtaan, jota ajattelin nyt voivani hieman avata.

Päivät menee, jossei lasten perässä juosten, niin vauvaa imettäen tai muuten hautuen (syli kun on nähtävästi paras nukkumapaikka). Tällöin mulla on paljon aikaa myös katsoa puhelinta, olettaen siis, että 2vee nukkuu myös päiväunia. Oon ruvennut täyttämään kyselyitä. Monenlaisia paneeleita on netti pullollaan ja näihin olen liittynyt.

Kyselyt ovat monesta eri osa-alueista. On talouteen liittyvää ja myös esimerkiksi kivennäisvesitottumuksiin liittyvää. Kyselyjen vastausajat vaihtelevat 2-30 minuuttia ja aina kyselyiden pituudesta riippuen saa pisteitä. Kun pisteitä on kerännyt tarpeeksi, voi lunastaa lahjakortteja. Ja niitä olen jo itsekkin saanut lunastettua. 

Tämän hetken lahjakortit:
  • 20e lahjakortti S-ryhmille 
  • 10e lahjakortti K-ryhmään 
  • 20e lahjakortti Cubukselle.
  • 50e lahjakortti S-ryhmään, tämä tosin on sukulaiselta lahjaksi saatu, mainio hätävara siis tämäkin !

Mainio potti siis, ihan vaan omasta ajasta ja siitä mitä kuitenkin teen paljon, eli puhelimella roikkumisesta. Lahjakortit varsinkin ovat hyvä hätävara, koska käyvät vain tiettyyn paikkaan. Raha katoaa nopeampaa, näitä pystyy pidempään jemmata ja odottaa sopivaa hetkeä. Toisaalta, ei kannata liian kauan jemmata, koska yleinsä lahjakorteissa on päättymisaikakin.
 

Jos siis on yhtään intoa osallistua kyselyihin, niin suosittelen näiden täyttelemistä!

Muokkaus:

Tässä linkit ainakiin kahteen käyttämääni sivustoon:

Yougov 
M3 Panel 

Linkit ovat minun suosittelulinkkejä :)


En pelannut tänäänkään <3

4 kommenttia:

  1. Missä täytät näitä kyselyitä, määki haluan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Tässä mun linkit:
      Yougov: https://yougov.fi/refer/U00dTP4egbH3SsLeIe418A/

      M3 panel: https://www.m3panel.fi/refer-a-friend/step-1?sponsorship_token=WUENn0iePrcrTqRvpYGFNk71T3GqtBue9CD0VtEBHQA

      Sitte paneeli.net myös, mut sieltä en oo uusille löytänyt rekisteröitymislinkkiä 🤔

      Suosittelen kyllä! Hyvää ajanvietettä :p :D

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Mä aloin kanssa touhuu näiden kanssa. :)
    https://pohataksipohjalta.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva! On kyllä kivaa ajanvietettä :) nyt ollut hetki taas vähän hiljasempaa, mutta ehkä kohta taas tulee kyselyitä!

      Poista