Synnytyspettymys, imetyspettymys ja suuritarpeinen vauva. Osa 2/3

Pääsimme kotiin. 

Onneksi mieheni oli aloittanut lomat jo aikaisin, niin hän pystyi hoitamaan isommat, kun itse hauduin vauvan kanssa sängyssä. Vointini mukaan myös kävelin, mutta kipeetä teki.

Pian vauvamme rupesi näyttämään todellista temperamenttiaan. 

Kun minä nousin sängystä tai hänet laitettiin rattaisiin ulkoilun vuoksi, alkoi huuto. Mieheni isyysvapaiden loputtua oli meidän liikuttava myös ulkona, joten naureskellen lasten kerhokavereiden vanhemmille totesinkin, että "täältä me tullaan, ettei keltään vaan jäis huomaamatta." Naurattiko mua oikeesti? No ei. Tilanne oli mulle uusi. Meidän muutkin vauvat olleet toki vauvojenlailla läheisyyden tarpeessa, mutta kukaan ei ole ollut näin suuritarpeinen. Sain kantoliinan siskoltani. Oi sitä ihanaa helpotusta. Vauva nukkui, kun liikuimme. Vaunut olivat mukana kassien vuoksi, muuten vauva kulki liinassa. Yhdessä hikisinä, mutta tyytyväisinä.

Kokemuksen jakaminen.

Kokemuksistani puhuin monelle. "Meillä vauva vähän huutelija, ei oikein pysty mitään tekemään kotona." Monet kuuntelivat. Välillä musta tuntui, että valitanko nyt turhasta. Ristiäispäiväkin, kun koitti. Mun paljon itkeväksi vauvaksi kertomani vauva olikin ihan hiljaa. Hän nukkui tyytyväisenä kierrellen sylistä toiseen. Tällöin joku totesi minulle, että eihän tämä huuda, huumorilla. Siihen osasin vielä silloin todeta, että saa esittää muille, ei haittaa. Olkoot vaan vieraskorea. Mun ei tarvitse todistella kellekkään. Ihanaa huudotonta.

Mutta nyt, vauva on kasvanut. Hetken oli välissä jo rauhaisampi aika, mutta flunssailujen jälkeen on päivähuutamisten lisäksi tullut myös yövalvomista. Vauva on erittäin sosiaalinen, hymyilevä ja jutteleva, kun hänen kanssaan pölpöttää ja hölpöttää ja häntä ei väsytä. Mutta kun iskee väsymys tai minun täytyy tehdä muille ruokaa tai auttaa muita lapsia, teen sen yleinsä huudon säestämänä. 

Nyt ensimmäisiä kertoja olen kokenut (Kokemushan on minussa, ei kenessäkään muussa, vaan minussa ja minun tunteissani) vähättelyä. "Kovin on hymyilevä vauva. Niin naurava. Ai että." Mä oon väsynyt. Mä tiedän, että se on hymyilevä ja hölpöttävä vauva, mutta uskothan, kuulethan sä, että mua väsyttää. Kotona se huutaa. Näinä hetkinä mua on jo ärsyttänyt tämä vieraskoreus. Siksi, koska rupean itse helposti mitätöimään omaa tunnettani. "Ehkä mä sitten vaan liiottelen. Enkö mä nyt kestä vähän vauvan itkua..." 

Palaan kuitenkin pian todellisuuteen. Joku voi selvitä kovemmastakin huudosta, mutta mua väsyttää ja kaipaan tukea jaksamiseeni.

Jos luoksesi tulee väsynyt äiti älä koskaan:

• Vähättele hänen kokemustaan. Mitä se on sinulta pois, jos tuet häntä siinä, vaikka näkisitkin asian täysin erillailla. Se on hänen kokemuksensa.
• Totea, että itsehän ne lapset teit. Tottahan se on, ainakin osaksi, sillä lapsi on lahja. Mutta biologisesti kyllä, itsehän niin. Mutta tarkoittaako se sitä, etten saa valittaa.
• Sano äidin itse aiheuttavan sen itkun. Tarkoitan siis sitä, jos äidillä on kylään tultaessa jumppapallo mukana, koska tietää lapsen siinä sylissä viihtyvän, älä totea hänen itse tekevän lapsesta vaativan. 
• Vähättele vanhemman kiirettä kotiin. Keskustelin siskoni kanssa asiasta. Kun hieman itkevän vauvan kanssa äiti rupeaa hieman hermostuneena pakkaamaan tavaroitaan ja tekemään lähtöä. Älä vähättele. Kyse ei ole siitä, mitä itku on sillä hetkellä. Kyse on siitä mitä se itku tulee olemaan ja siksi tahtoo kotiin, mieluiten heti.

Varovaista vertaistukea.

Tapasin bussissa äidin, jolla oli myös huutava vauva mukana. Rupesin hänelle juttelemaan. Kerroin myös itsellä olevan lisäksi kolme lasta, jotka olleet erillaisia. Tämä äiti sanoi minulle kysymyksen: "Ai, eikö tää aina oo tämmöstä?" Nyt vasta tajusin miettiä kysymystä enemmän. Sanoessani esikoisäidille, että ei ole, tämä on mulla ollut ainoa. Viestinkö mä enemmän tukea vai sittenkin huolta? Huolta siitä, että hänen suuritarpeinen vauvansa onkin toisenlainen, kuin jotkut muut? Hän oli ilmeisesti ollut ihanasti vauvakuplassaan, ilman tietoa ja painetta muista.

En pelannut tänäänkään <3

Synnytyspettymys, imetyspettymys ja suuritarpeinen vauva. Osa 1/3

Mä kirjoitan tätä nyt kovin väsyneenä. 

Tahdon antaa sormien viedä tekstiä. 

Tahdon jakaa ja kirjoittaa tän, jospa joku muu olisi joskus kokenut samoin. Ja ylipäätänsä, tahdon purkaa asian. Käsittelen teksteissäni yleinsäkin mielenhoitoa, nämä kolme liittyvät kohdallani siihen erinomaisesti. Tekstini saattaa olla alaviereistä, koska koitan kirjoittaa sitä kieltämättä tunteitani, yrittämättä kiilottaa kuvaa. 

Kirjoitan tämän tekstini kolmessa osassa, tämä on osa yksi.

Aloitan synnytypettymyksestä. 

Olin raskausviikolla 41, kun minulle täysin itselle yllättävästä syystä selvisikin, ettei mahdollinen alatiesynnytys onnistuisikaan. 

SIIS TÄH.

"Oon tätä ennen synnyttänyt kolme lasta onnistuneesti alateitse. Mikä tää juttu nyt on, en mä tätä ollut suunnitellut!"

Supistusten alkaessa tunsin jo sen saman tutun jännityksen, mikä on ollut aikaisempien kanssa. Mutta tässä mukana oli huoli. Huoli siitä, etten saisikaan nyt edetä tuttua tapaa. Supistukset alkoivat neljältä aamuyöstä, seitsemältä aamulla olin sairaalalla. Supistukset olivat säännöllisiä ja kipeitä, mutta normaalisti olisin vielä pystynyt kotona odottamaan. En nyt. Jouduinkin kiireelliseen sektioon kello 11.00. 

Pelko oli läsnä.

Pelko tuntemattomasta. Mitä on sektio? Miten se tapahtuu? Sattuuko mua? Miten sen jälkee? Muistan yrittäneeni päivystyksessä kysellä, että mitä nyt tapahtuu. Kuitenkin hoitajalla oli kovin kiire. Ymmärrän sen, mutta itse olisin toivonut pysähdystä rinnalleni. Leikkaava lääkäri tuli keskustelemaan kanssani, mutta hänkin otti enemmän asiakseen pohtia raskausdiabeteksen jälkihoitoa synnytyksen jälkeen, kuin mun pelkoani. 

Leikkaussalissa onneksi kaikki olivat läsnä, anestesialääkäri herätti välitöntä luottamusta ja hoitajat, sekä leikkaava lääkäri vaikuttivat kaikki tietävän mitä tekevät. Minulle vastattiin kaikkeen mitä kysyin, kaikki olivat minua ja vauvaa varten. Kuitenkin puudutusta pistettäessä itkin hiljaa mieheeni päin. Pelotti.

Tyhjä syli.

Sektio sujui hyvin, mutta synnytyksen jälkeen vauva vietiin isän kanssa lääkärin tarkastuksiin. Itse jäin yksin sänkyyn ommeltavaksi. Vauva esiteltiin minulle, oli tutun näköinen, sitten se lähti pois. Olin tunnoton, joten onneksi kivuton. Huomasin heti päässäni sulkeutuvan jonkun. Mulla sulkeutui joku tunnesolu. Mä en halunnut ajatella sitä, että mun vauva meni muualle. Mun oli vaan nyt selvittävä tästä leikkauspöydältä, vahvana.

Menin heräämöön, johon hetken kuluttua saapui puolisoni. Vauva oli vielä hetkeksi jäänyt ylös, mutta pääsisi luokseni, kun olisin siirtymässä heräämöstä pois. Ai mikä vauva? Kukaan ei ollut tullut mun rinnalleni synnytyksen jälkeen. Mies näytti kuvia uudesta perheenjäsenestämme. Taas tunnistin niistä kyllä lapsen omaksemme, mutta muuta en tunnistanut. En uskaltanut ajatella mitään. Eihän mulla ollut vielä vauvaa ollut sylissäkään.

Neljäs, mutta uusi vauva.

Lopulta sain vauvan syliini. Ihmettelin. Sektion jälkeen olin kuitenkin niin kivuissani ja vaikea liikkua, että jouduin pyytämään kätilöä aina nostamaan hänet syliini. Mikä vauva tää tämmönen. Ja mikä äiti minä olen, kun en yksin pysty edes omaa vauvaani hoitamaan. Kivut olivat lääkkeistä huolimatta kovat. Olimme vauvani kanssa aika yksin osastolla, huoneessamme oli kyllä huonetoveri, mutta hoitajia ei luonani paljoa käynyt, ellen itse pyytänyt. Olinhan jo konkariäiti. Mutta ensimäistä kertaa sektiolla synnyttänyt. Ensimäistä kertaa elämässäni leikkauksessa ollut.

Jo synnytyssairaalassa vauva näytti temperamenttiaan. Imetys oli hankalaa ja helpompi oli vain laittaa tutti suuhun kuin rinnalla antaa vauvan raivota. En osannut pyytää apua, koska aikaisemmin imetykseni olivat onnistuneet mutkitta. Nyt minua vain sattui vartaloon, enkä osannut ajatella imetyksen alkaneen huonosti. Onneksi eteeni sattui sairaanhoitaja, joka osasi minulle täysin neuvoa, kuinka saan vauvan imemään. Vihdoin saatiin maito nousuun, mutta huutoisaa oli silti.

Vielä tänäänki, 4 ja puoli kuukautta synnytyksestä, katsoin suihkun jälkeen leikkaushaavaani. Ihmetellen. Ihankuin olisin yrittänyt unohtaa koko haavan olemassaolon. Kuinka suuri tunnelasti voikaan kohdistua vain yhteen haavaan. Jatkan asian työstämistä. Pikkuhiljaa.

En pelannut tänäänkään. <3

Uusien muistojen luomista, vanhojen muistojen rinnalle. Osa 1. Tonttu Toljanteri.

Tiedättekö mikä on tänään mun homma. 

Mun homma on tänään, syyskuisen sunnuntain kunniaksi lukea Tonttu Toljanteri ja Joulupukin salainen tehtävä. 

Tiedättekö miksi?

Viime joulun aika mulla meni enemmän tai vähemmän pelien seurassa ja silloin myös joka päivä luettiin lapsille iltasatu joulukalenterina tätä kirjaa.

Nyt mä haluan tehdä tälle kirjalle jo etukäteen uuden muiston. Muiston siitä, että luen jokaisen päivän ilman pelejä.

Ei saa elää pelossa pelipirun suhteen, mutta silti olen tälläisiä tietoisia järjestelyjä tehnyt. Se helpottaa mua, mun tulevaisuuden odottelua.

Tahdon mun tän syksyn olevan pelitön ja myös ihanan joulunajan tahdon täysiä fiilistellä Joulua ! <3

Joulu on ihmisen parasta aikaa. :)

En pelannut tänäänkään <3

Vippikierteestä pääseminen vaatii muutakin, kuin lainakiellon ja budjetointia.

Viimeisin kirjoitus pikavippikierteestä ei ollut yhtään mukava.

Tykkään pohtia raha-asioita, tykkään tehdä suunnitelmaa. Tykkään lukea aiheesta. Mutta tämä pikavippikierteestä yhdellä tekstillä kirjoittaminen ei todellakaan ollut mun mieleen. 

Se oli tosi vaikeeta, jäi pois ihan liikaa asioita, joita ajattelen tärkeänä. Piti koittaa selittää asiat tehokkaasti, mutta pysäyttäen.

Kirjoitin sen, koska tunsin tarvetta. Tunsin tarvetta tuoda neuvoni esille. Tärkeintä on opitun haitallisen toiminnan keskeyttäminen, mahdottomaksi tekeminen. Ajan kanssa sen ei tarvitse olla mahdotonta tehdä, koska olet jo käsitellyt siihen johtaneet syyt itse, mutta jotta kierre katkeaa on toimittava jotenkin muuten, kuin on ennen toiminut.

Haluan kuitenkin nyt sanoa, etten todellakaan missään vaiheessa ole ikinä ajatellut, enkä tule ajattelemaan, että kaikki on vaan iisiä, jos budjetoi. Ei. Se, että pääsee siihen tilanteeseen, että vippikierteestä pääsee irtautumaan, se vaatii sen, että hoitaa itseään. Keskittyy johonkin muuhun, kuin rahaan.


Mitkä ovat syyt, miksi vippiä on kertynyt?

Kun himo tuhlata iskee, miksi se iskee?

Budjetoinnin tahdoin tuoda esille, koska minua se on auttanut, kun olen toipumiseni aloittanut. Minua helpottaa tieto siitä, että veloista huolimatta pystyn ostamaan ruokaa. Jossen budjetoisi, olisi varmasti meidän ruokabudjetti vieläkin pienempi, koska olen kova tekemään heräteostoksia. Jos menen kauppaan ilman ostoslistaa, ostan sieltä samalla summalla, mikä olisi mennyt ostoslistan toteuttamiseen, mutta tavaroita jää puuttumaan paljon enemmän. Ostoslistalla siis säästäisin.

Eli en mitenkään tahtonut äsköisellä tekstillä saada aikaan kellekkään sitä tunnetta, että kaikki on helppoa. Kaikki ei ole mustavalkoista ja raha on vain rahaa.

"Elämäs' on taistelun arvoinen, oi, rakas veljeni muistathan sen?
Jokainen polku ja jokainen tie, kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie
Joo, se on taistelun arvoinen, oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, oli vaan kansi tai pohja
Nyt sun on oltava vahva!"

- Soul Captain Band 

En pelannut tänäänkään! <3

Ps. Jos innostut teksteistäni, voit jakaa niitä alhaalta jakonapeista sosiaalisessa mediassa <3

On aika katkaista pikavippikierre.

Epäröinnin kynnyksellä kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttättä.

Viimeksi halusin tuoda oman mielipiteeni pikavipeistä esille. Kuitenkaan mielipiteeni ei ketään auta, siinä vaiheessa, kun vippiin on jo langettu ja ylös pääsy lähes mahdotonta.

Kierteen lyhyt kertaus.

Pikavippikierteeseen joudutaan ilman peliongelmaakin, kun on kuukausi, jolloin rahat on loppu. Iskee pakottava tarve johonkin, ehkä se on ruokaa tai ehkä se on viihdettä. 

Otetaan laina, jonka jälkeen, joudutaan kierteeseen, koska ruokarahan lisäksi pitäisi seuraavassa kuussa maksaa myös vippi korkoineen, sekä ruuat tai muut shoppailut. Otetaan uusi vippi, jotta voidaan maksaa edellinen. Korkoa korolle alkaa vaikuttaa käänteisesti, sinun maksettavaksesi.

Olen itsekkin ollut tilanteessa, jossa minun on "TÄYTYNYT" saada jotakin, eihän mulla muuten olisi Klarnaa tai muitakaan osamaksuja. Mutta onko mun oikeasti täytynyt saada? Ei. Oisin elänyt ilmankin niitä. Mutta olen osannut itselleni perustella hyvin, miksi tarvitsen jotain niin paljon, etten vaan voi enää odottaa.

"Otetaan laina, jonka jälkeen joudutaan kierteeseen, koska ruokarahan lisäksi pitäisi seuraavassa kuussa maksaa myös vippi korkoineen, sekä ruuat. "

Pelien aikaan jouduin itse varsinaisten pikavippien käyttäjäksi. 
Otin lainaa, mutta korot yllättivätkin osaamattoman. Otin toisen lainan toisaalta, koska ajattelin maksaa sillä edellisiä pois ja näin saada pienemmän kuukausierän.

Ei se ihan niin mennyt. Hetkessä oli yhdistelyyn tarkoitettu laina korkeine korkoineen ja sen lisäksi myös pikavipit samoista paikoista.

Musta olisi ollut ihana vaan unohtaa. Vajota omaan kuoppaan, kieltää kaikki velat. Enhän edes ollut ikinä nähnyt sitä rahaa, ehkä vain unohtamalla myös laskut tuhoituisi.

Ei ne tuhoutunut.

On vain pakko toimia
On se hetki, jolloin on aika pysähtyä. 

Tiedän, tuntuu rankalta, ei huvita. Ajattelet ehkä huomenna. Kuristava tunne tulee kurkkuun. 

Hengitä. Pysähdy. 

Mikään ei katoa mihinkään, mihinkään ei ole kiire. 

Jotta pääset kierteestä lopullisesti, on neuvoni: pyydä apua. Pyydä apua sinulle uusiin tilanteisiin tai tilanteisiin, josta ylöspääseminen tuntuu painavalta. Et ehkä saa rahallista apua velkoihisi, mutta kun saat apua tilanteeseen, joka on johtanut velkaantumiseen, on helpompi ottaa myös erilainen ote talouteen.

Kaikki mogaa, jotkut suuremmalla voluumilla, kuin toiset. Mutta voittaja on se, joka on valmis korjaamaan asiat ja uskaltaa pyytää apua.

Olen tajunnut, rahalla ei ole väliä. Se on vaan objekti, joka mahdollistaa asioita, mutta raha ei ole ongelmani. Ongelmani on minussa, ajatuksissani, mielessäni, tottumuksissani.

 "Ongelmani on minussa, 

ajatuksissani, 

mielessäni, 

tottumuksissani."

Ota kynä ja paperi. 

Kerää kaikki sähköpostit, paperilaskut, kaikki mitä vain muistat. 


Kirjoita paperille: 

• yritys
• summa
• minimi maksettava
• eräpäivät

Tämän jälkeen kirjoita paperille teksti, jossa kerrot haluavasi saada itsellesi luotonnostokiellon. 

Kirjoita paperiisi lisäksi henkilötunnuksesi ja allekirjoitus. Lähetä tämä kuva, saatettekstin kera kaikkiin vippiyrityksiin, josta olet ottanut lainaa. Jotkut yritykset saattavat sanoa, etteivät tee luotonnostokieltoa, koska on maksamattomia velkoja. Pysy kuitenkin kannassasi ja sano ottavasi yhteyttä esimerkiksi kuluttaja-asiamieheen, jos he eivät toimi eduksesi.

Sitten laita itsellesi omaluottokielto-merkintä. Oman luottokielto-merkinnän saat laitettua täältä.


Näin. Nyt olemme katkaisseet mahdollisuuden lisävelkaan.

"Lähetä tämä kuva, 

saatettekstin kera kaikkiin vippiyrityksiin, josta olet ottanut lainaa"

Ehkä tilanteesi on sellainen, ettei sinulla riitä tulot kaikkiin vippeihin?

Sen lisäksi, että tilanteen on kirjannut paperille on talouden kannalta oleellista ruveta budjetoimaan.

Tähän apu voi olla muunmuassa 

• Penno
• Lue teksti minun budjetoinnista talous numeroina -kirjoituksesta.
• Velat numeroina-tekstissä velkojeni maksusuunnitelmaa.
• Budjetoinnin helpottavista fiiliksistä voit lukea Budjetointi synnyttää vapautta.

Mahtavaa selviytymistä isojenkin velkojen ja ulosoton kanssa, voit lukea täältä, ulosottovelallisen raharimpuilua-blogista.

Kun äkillinen rahantarve iskee.
Meillä on onnellinen tilanne, asumme Suomessa, apua saa, jos tajuaa, osaa ja uskaltaa pyytää. Vaikka tahdomme estää lisävelkaantumisen, ei se tarkoita sitä, että meidän pitäisi nyt kärsiä ja ryvetä kurjuudessa ja olla syömättä.

Näiltä tahoilta sinun tulisi saada apua, jos tarve on akuutti.

• Voit kääntyä seurakuntasi diakonin puoleen.
• Hakea toimeentulotukea.
• Tämän jälkeen hakea omilla perusteilla täydentävää toimeentulotukea. Sinulla on oikeus saada myös henkilökohtainen keskusteluaika, joten älä tyydy kiireisiin vetoaviin selitykseen. Jos tarvitset apua, sen myös ansaitset.

Kuulisin mielelläni teistä lukijoistani. Viestitän ja pohdin asioita. <3 Kuulen myös mielelläni toiveita käsittelemieni asioiden suhteen.



En pelannut tänäänkään. <3

Pikavipin salakavala helppous

Huh, nyt seuraa taas vähän alavireisempää papatusta.

Pikavippi yrityksistä on puhuttu paljon, on yritetty puhua niiden moraalittomuudesta. Ja ajattelin myös tuoda mielipiteeni korkena kekoon.

Kun mulla meni pelaaminen ongelmalliseksi, täytin hakemuksen vippifirmaan. Hakemuksen täyttö kesti 10 minuuttia, jonka jälkeen olikin 2000e käytettävissä. Siis 2000 euroa, 10 minuuttia, helppoa rahaa? Ei ollut.

Ensin laskin ottavani 50 euroa, ajattelin saavani sen takasin. Raha oli tilillä 15 minuutissa. 50 euroa meni, sain tekstiviestin lähettämällä lisää. Sitten mä voitin. Voitin rahaa, nostin sen pois.

Seuraavana päivänä päätin taas pelata, jospa voittaisin enemmän. Pelasin voitot. 

Muistin taas vippini, muistin kuinka helposti edelliskerrallakin sain rahan tilille. Tekstiviesti vaan! Nostin siis taas tekstiviestillä, tällä kertaa 200e.

Summat vaan nousi nousemistaan, rahantaju katosi kokonaan, koska sainhan rahaa tililleni vain tekstiviestillä super nopeasti.

Pelasin.

Raha ei koskaan ollut mulla konkreettisesti. Eihän se ollut mun rahaa, se oli laina. Jonkun toisen rahaa, virtuaaliseteleitä.

Summat nousi tuhansiin.

Kun limiitti loppui toisesta yrityksestä, hain toisesta lisää. Kukaan ei velvoittanut multa minkään ehtojen lukemista. Klikkasin vain kyllä. Mitä paremman oloinen maksusuunnitelma, pienimmällä mahdollisella kuukausierällä, sitä isommat korot.

10 000 euron kohdalla tuli raja. Työttömän, kotona lapsia hoitavan ihmisen tuloilla, 10 000 euroa lainaa oli salamana tilillä ja salamana käytetty.

Helppoa rahaa? You wish!

Käteen jäi ahdistus, käteen jäi ongelma. Miten ikinä saan kaikki maksettua?

Yhtäkkiä pitikin siirtää konkreettista rahaa johonkin. Rahaa, joka tuli mun tilille oikeasti. Rahaa, joka oli tarkoitettu ihan muuhun, kuin ylisuurten vippien takaisinmaksuun.

Häpeä ja itsensä soimaus oli kova.

Kaikki oli tapahtunut pimennossa. Mulla on ongelma, josta en syytä yhtäkään pelifirmaa tai vippifirmaa. En syytä niitä peliongelmasta. Mutta kaikki rahan siirto, se tapahtui liian helposti, se tapahtui tarkoituksella liian helposti. Se mahdollisti tämän. Mitä helpommin sain rahaa nostettua, sitä enemmän oli takaisin maksettavaa. Tietenkin, olinhan riskiasiakas.

Olen lukenut syyksi, miksi tukea pika vippiyritystä, auttavan lainaamalla jollekin, joka ei voi saada pankkilainaa. Miten se voi vielä nykypäivänä olla se ajatus?

"Hakemukset kysyvät tulotiedot, menotiedot ja aikaisemmat lainat. Jouduinko koskaan oikeasti todistamaan näitä? En."

Sille on syy, miksi lainaa ei voi saada isommasta pankista.

Pankeilla on vastuu laskea hakijan tulot ja menot, sekä elämäntilanne. Pikavippiyrityksellä ei. Monet hakemukset kysyvät tulotiedot, menotiedot ja aikaisemmat lainat. Jouduinko koskaan oikeasti todistamaan näitä? En. Sana riitti.

Emme voi ummistaa silmiämme tältä, vaikka sinä pystyisit ajatella ja todeta jokaisen olevan vastuussa itsestään ja rahankäytöstään. Meillä kaikilla muilla ei asiat aina ole niin hyvin. Ohjakset ovat syystä tai toisesta kadonneet, juuri heikoimpien heikkoudella kustannetaan tämä.

Oletko jo vippikierteessä? Seuraavassa tekstissä yritän avata seikkoja, jotka itseäni auttoi siinä hetkessä.

En pelannut tänäänkään. <3

Julistus tavarakaaoshävityksen alkaneeksi!

Mua hävettää. 

Mua hävettää kirjottaa tää teksti. Mua hävettää sen takia, koska nyt mun täytyy myöntää, että mulla on ihan hirveesti turhaa tavaraa. 

Suurin osa meidän kaapeista on täynnä mun haalimaa, tarpeetonta roinaa. Roinaa, jota en vaan oo jostain syystä heittänyt pois. Roinaa, joka on roskaa, ei myyntiin kelpaavaa, ei lahjoitukseen kelpaavaa, vaan roskaa.

Huh, nyt se on sanottu.

"Tarkoitukseni on muuttaa käyttökelpoinen tavara rahaksi ja käyttökelvoton viedä kierrätykseen."

Eli, tavarakaaoksenhävitys on syyskuun projekti.

Tarkoitukseni on muuttaa käyttökelpoinen tavara rahaksi ja käyttökelvoton viedä kierrätykseen.

Kierrätykseen on lähtenyt jo ennen tätä syyskuuta iso ikeakassillinen kaikkia lakanoita ja muita turhia kankaita, jotka ei kirppiksellä tule myydyksi, mutta ovat täysin käyttäkelvollisia.

Olen jo koonnut kolmeen eri jätesäkkiin roskia. Tätä roskaa siis oikeasti on.

"Siistiä on mahdoton pitää, kun tavaraa on enemmän, kuin kotiin mahtuisi."

Miksi teen tämän nyt.

Pitkään kestin tätä rojussa lojumista. Mutta en enää. Mitä enemmän oon tutkinut itseäni, jaksamistani ja tietoista läsnäoloa oon huomannut siisteyden tärkeyden. Ja siistiä on mahdoton pitää, kun tavaraa on enemmän, kuin kotiin mahtuisi. Kaikki tasot tursuaa heti siivouspäivän jälkeen tavaraa, tavaraa jolle ei vain ole mitään järkevää paikkaa.

Siisteyden tärkeys yllätti mut itteni. Oon nimittäin aina ollut vähän huithapeli siivouksen suhteen, siisteys ei ole ikinä ollut mulla prioriteettilistan kärjessä ja yhtäkkiä se onkin arjen jaksamisen kannalta vaatimus! Olen pohtinut siivojan ostoa sillointällöin, mutta siivoojastakaan ei ole hyötyä tässä tavarapaljoudessa.

"Paikan päältä löytyy myös isommille lapsille leikkipaikka, joten ei tarvitse itse kokoajan keskittyä siihen, että ottaako lapset pöydältä jotain mikä voi mennä rikki"

Kirppispöytä käyttökelvollisille.

Varasin kirpputoripöydän, jossa toivon saavani tavaroillani hieman korvausta siivousprojektistani.

Varasin pöydän uudelta Suutarilan kirpputorilta. Kirpputori avattiin 4.8. Kävimme viime viikolla 2veen kanssa katsomassa paikkaa. Olin positiivisesti yllättynyt! 

Helsinki on kaivannut isoa kirpputoria, jossa mahtuu hyvin menemään vaunuilla tai ostoskärryillä. Paikan päältä löytyy myös isommille lapsille leikkipaikka, joten ei tarvitse itse kokoajan keskittyä siihen, että ottaako lapset pöydältä jotain mikä voi mennä rikki, kun he voivat vapaasti luvan kanssa leikkiä pienessä osaksi aidatussa leikkipaikassa.

Kirpputorilla oli pöytiä paljon. Osa pöydistä vielä tyhjänä, mutta paikka olikin avattu vasta ja tämän vuoksi kirpputorilla olikin tarjous 20e/vko/pöytä 31.8 asti. 

Paikanpäältä löytyi myös kahvila, jonka tuotoksia ei kuitenkaan jääty testaamaan.

Toimeen siis!

Eli nyt lähden etenemään kaappikaapilta, ronskilla kädellä pohtien tarvitsenko sitä oikeasti. Konmarista olen lukenut, mutta etenen kuitenkin omaan tahtiini. Katsotaan kuinka käy, kerron lisää projektista viimeistään, kun kirppisviikko on ohi.

En pelannut tänäänkään <3