Ollaan otettu paljon yhteen esikoisen kanssa. Hän kovasti yrittää ohjailla mua ja tietää varsin mistä vivusta vetää, jotta muhun parhaiten osuu.
Oon ollut aivan hermoraunio sen kanssa, yrittänyt vaan kuunnella kuinka ymmärrän hänen ärsytyksen. Välillä en tietenkään oo osannu ollu ihan täysin aikuinen.
Väsymys.
Avauduin tästä aiheesta terapiassa. Meni hyvä tovi, kun avasin mein viikonlopun väännöistä yhdessä ja kuinka tuntuu, että kaikki mitä teen, on aivan väärin. Vastaan väärin kysymyksiin, autan väärin, valitsen kaikki vaatteet ym väärin. Toki normaalia uhma-/esiteinikiukkua mä ymmärrän, oon oppinut sitä varten jo suodattaa hieman. Mutta kun kyse on kokoaikaisesta riittämättömyyden tunteesta, joka itselle tulee, on tilanne ollut aika puuduttava.
Aika ottaa aikalisä.
Nyt tämän hetkisten taisteluiden jälkeen tajusin keskusteltuani terapeuttini kanssa asioista, että tyttäreni kaikella tällä kontrolloinnilla ja mua vastaan hyökkäilyllä tahtoo vaan tietää onhan hän mulle tärkeä. Onhan hän mulle tärkeä, vaikka hän onkin ärsyttävä. Tottahan se on, että kaksinkeskinen aika on ollut aivan hävyttömän minimaalista. Pienemmät ovat saaneet todella paljon enemmän aikaa ja huomiota kuin hän. Viimeksi täysin kaksinkeskinen hetki ilman ketään muuta, edes vauvaa, oli heinäkuussa, kun kävimme tramppapuistossa.
Pienemmät itsessään vaativat enemmän. He tarvitsevat sen perushoidollisenkin tuen, mitä esikoinen ei enää tarvitse. He tarvitsevat äidiltä lähes kaiken, esikoinen taas osaa jo itse ja viihtyykin paljon ystävien kanssa.
Ihana tyttöni.
Tyttäreni on mulle supertärkeä. Ja jos jotain haluan maailmassa super paljon, on se, että hän tietää mun rakkauteni häntä kohtaan. En todellakaan ajattele, että kaikkea pystyy korjata yhdellä yhteisellä hetkellä, mutta ajattelen kuitenkin tämän tilanteen vaativan nyt edes pari tuntia kahdestaan. Vain minä ja hän. Joten me pidettiin tyttöjen shoppailuhetki. Mentiin yhdessä kahdestaan ostoksille ja syömään. Ei mitään erityistä suunnitelmaa tai ostettavaa. Tärkeintä oli vain se, että sain keskittyä ainoastaan häneen.
Huomasin myös itsessäni muutoksen, pystyin vaivattomasti vitsailla ja naureskella, kun sain olla hänen kanssa kahdestaan. Vapauttavaa, kun sai keskittyä vain yhden tarpeisiin, omien lisäksi! <3
En pelannut tänäänkään. <3
Tuo on kyllä hyvä mitä oli viimeisessä kappaleessa. Meilläkin pyrin käymään vuoron perään luonnossa yhden kanssa kerrallaan. Välit vain liian pitkiä ettei tule usein käytyä. Kuitenkin olen huomannut tuon saman kuinka paljon rennompi sitä on kun on yksi jonka kanssa jakaa hetken. Näitä pitäisi vaan vaalia enemmän :)
VastaaPoistaIhanaa, että myös teillä välillä isä-lapsi hetkiä!
PoistaMäkin uskon, että myös tää hektinen arki tekee sen, että on vaikea ottaa se aika vain yhden kanssa ja poistua paikalta. Mutta todellakin pitäisi tätä enemmän tehdä!
Mun äiti tekee tätä mun lasten kanssa, ottaa joskus yhdessä ja joskus yksitellen kylään. Se ln ihanaa, kaikki saa olla omia itsiänsä mummin kanssa! :)