Kolmen euron voitto ja näytöllä kultakasa, aivoja helppo huijata.

Mä kaupassa ohikulkiessa koitan ihan tiedostamatta tai tiedostaen olla katsomatta peliautomaatteihin päin. Mua ei kiinnosta nähdä niitä pelejä, eikä mitään välkkyviä valoja, jotka olemassaolollaan tekee pelaamisesta vieläkin jännittävämpää.

Pelatessa ei voitot kiinnosta.

Eilen kuitenkin, kun kävelin automaatin ohi mä kiinnitin mun katseeni jännään seikkaan. Oon oikeestaan nähnyt tän aikasemminkin. Pelaaja pitää tavaroitaan siinä edessä olevassa rahakuilussa, siis siinä astiassa johon kuitenkin pelatessaan toivoo kilahtavan paljon rahoja ja kaikki muuttuu kertaheitolla paremmaksi.

Mä ymmärrän, että pelaaja tahtoo saada tavarat käsistä, jotta saa ns rauhassa pelattua, mutta jäin kuitenkin pohtimaan, koska pohtiminen on niin hauskaa nykyään, että liittyyköhän tähänkin joku psykologinen alitajuinen toiminta. Pelaa, mutta toisaalta sillä rahalla ei oo väliä, sillä se pelaaminen on se juttu. Että sais vaan pelata rauhassa.

Lue lisää: Pelihimo. "Alunperin kyse ehkä olikin rahasta, muttei enään pitkään aikaan. "

Tästä johdateltuna mä rupesin pohtimaan lisää omaa pelaamistani. Koska enhän mä voi todellisuudessa ehkä koskaan saada tietää, mitä sen toisen pelaajan sisällä pyörii pelatessa, ni kiva syventyä enemmän itteeni.

Kun pelihimo iskee mä nään mielessäni päällimäisenä bonuspelit. Vilkkuvat valot ja näytöllä lentävät kolikot, jotka mukavasti on siihen laitettu.

Kuin äkkiriskastuisin, JÄTTIVOITTO, MAHTIPOTTI.

Hommannimihän on kuitenkin se, että pienillä panoksilla pelatessa tää kolikkomeri tulee jo yli kolmen euron voitosta. Kolme euroa, kyllähän me nyt molemmat tiedetään, että kolme euroa ei oo vielä jättikasa, ei äkkirikastuminen. Mutta tässä pelissä se on saatu näyttämään siltä. Mutta tän tajuaminen, sen tajuaminen, kuinka heikkoa huijataan. Visuaalisesti.

Se auttoi mua taas muun mietinnän ohella pois pelihimosta, miksi sen vuoksi tuhoaisin mun elämän?

Lue lisää: 5 euroa ilmaista pelirahaa. Viis euroa? Niin halvallako lähtee elämä?

En pelannut tänäänkään. <3

Black week, osallistunko arvontoihin? Mitä niistä mietin?

Black friday on tulossa, nyt vietetään black weekkiä. 

Tykkään kyllä, koska tää on myös hyvä päivä budjetoijalle, kun odottaa hankintojen kanssa ja ostaa ne alepäivänä, siinä säästää hyvän summan. Muunmuassa lasten joululahjaleluostokset odottivat perjantain ja muun viikonlopun tarjouksia!

Mutta! 

Myös kaikenlaisia arvontoja on joka puolella. Tykkää tästä, kommentoi tätä, löydä lahjakortti. 

Näitähän on netti pullollaan muutenkin, mutta nyt asia osui silmiini Itiksessä, jossa arvontakoodin löytämällä voit ehkä voittaa jonkun lahjakortin. Näissä arvonnoissahan ei ole mitään ostovelvoitetta, kyseessä on mainonta. Eli itse et maksa mitään ja onnetar suosii, jos suosii.

Lue lisää: Oikotie kultaan.

Mä taas kuitenkin täällä hei, rupesin pohtimaan hommaa mun silmin.

Mä rupesin miettii, että voinko mä osallistua tämmösiin arvontoihin? Haittaako se mun toipumisprosessia? Ei sillä, kuten ssnoin, niihinhän ei itse mitään panosta, mutta miks mä osallistuisin niihin? Joku asiahan siihenkin liittyy.

En osallistu arvointoihin, vaikka välillä eteen iskeekin jotain kiinnostavaa. 

Tiedätkö miksen osallistu?

Koska oon taas sen verran oppinut itsestäni, että pelaamiseen ja voitoista haaveiluun liittyi jonkilainen vapauden kaipuu. Ja uskon tän arvonnan ja ehkä jopa voiton tuovan mulle osan pelihimoa taas takaisin.

Oon opetellut nyt, jos jotain haluan voittaa, oli se tuote tai lahjakortti, mä säästän. Mä säästän sitä varten ja saan sen sitten. Yritän välttää ajatusta, että olisi oikotie johonkin, varsinkin kun se mulla on heikko kohta ja mennyt överiksi.

Lue lisää: Elämäsi fiksuimmat rahapäätökset. Kirjasuositus.

En pelannut tänäänkään. <3

Yli 10kk täysin pelaamatta, mitä tuli pelien tilalle?

Pimeys vie.
Pitkästä aikaa pääsin istumaan tietokoneen ääreen. Huomaan pimeyden ja jatkuvan harmauden vievän niin paljon voimia, että illalla, kun talo hiljenee on ihana vaan istahtaa sohvalle katsomaan sarjaa. Meidän pienin tulokas myös valmistaa itselleen ihka ensimäistä hammastaan, joka on ihan kohta läpi! Joten luonnollisesti päivät menee vielä enemmän häntä kantaen. Nyt poikkeuksellisesti nukkuu päiväunia sisällä, joten itselle tuli mahdollisuus kirjoittaa.

Kysyin teiltä viimeksi, miksi luette näitä juttuja, mikä teitä kiinnostaa. Muutama vastasi tähän, oli ihana lukea löytöreitit! 😊 Talousblogien kautta siis löydytty, itsekin sukelsin ekaa kertaa blogimaailmaan lukemalla talousblogeja. Pienemmän tähtäimen kirjoituksia ihan perus taloudenhoidossa. Nämä auttoivat mua saamaan takasin käsityksen rahasta, rahan arvostamisen. Niin kuin kirjoitin Pikavipin salakavala helppous-tekstissä, olinhan menettänyt rahantajuni ja velkaa vain kertynyt, eikä vain pelaamalla, vaan muutenkin velaksi ostelemalla.

Vastauksissa oli myös mielenkiintoinen kysymys. Mitä tuli elämääni pelien tilalle?

Olen perheenäiti ja olen aina hoitanut lapseni. Vaikka pelasin ja pelit olivat vallanneet ajatteluni, suoritin arkea kuitenkin kohtalaisesti. Pelaaminen ajoittui aikaan, kun oli tylsää tai olisi pitänyt nukkua. Pelasin siis lähinnä päiväuniaikoina, sekä yöuniaikoina. Tämän vuoksi en koe ottaneeni varsinaisesti mitään tietoisesti pelien tilalle.

Mutta ei asia ole niin simppeli. Pelit olivat kuitenkin vallanneet mun mielen niin vahvasti, että psyykkisesti pelasin kuitenkin muulloinkin.

Tein itselleni ja teille listan, mitä on tullut uutena tähän syksyyn.

• Olen saanut uuden äiti-kaverin, Miksei yksinäisillä voi olla semmoista magneettia kaulassa, joka imee itseensä toisten yksinäisten magneetteja? - kaverinhakuilmoitukseni kautta. Arkipäivät lasten kanssa kotona eivät ole enää niin yksinäisiä.
• Olen alkanut ottaa enemmän omaa aikaa, tiedän ilman lapsiakin olon tärkeyden, joten en enää vierasta yksin kotoota lähtemistä, ihan vaan vaikka kävelylle siskon kanssa.
• Pysähdyn tunteideni äärelle, en yritä enää vain hyyilemällä kieltää, enkä myöskään heti muuttaa tunteitani positiivseksi. Pysähdyn ja pohdin ja annan tunteen olla, tässä.
• Sanoitan tunteitani kotona enemmän. Sanon, jos ärsyttää tai väsyttää tai jos kaipaankin jotain enemmän. Nämä olleet aikaisemmin haastakohtia.
• Kirjoitan tänne. Ihan mieletön voimavara, kun vaan kirjoitan ajatuksia ja kun näen, että näitä luetaan, kun saa kommentointeja. Parasta.
• Olen myös tajunnut rahan arvon ja ruvennut budjetoimaan. En odota äkkirikastumista, vaan tiedän väyläni taloudelliseen tasapainoon.

En siis koe erityisesti minkään tulleen pelaamisen tilalle, mutta nämä asiat ovat elämässäni muuttuneet ja nämä asiat auttavat mua olemaan pelaamatta. <3

Tavismuija.
Myös omien tunteiden kuunteluun liittyy se, etten oo tehnyt keskiviikon ruokalistaa. :D En saanut sitä vaan päässäni toimimaan, se tuntui kömpelöltä, enkä innostunut asiasta. Hion vielä suunnitelmaa paremmaksi, ehkä joskus kirjoitan taas ruokalistaa, kun saan sen itselle mielekkääksi ja sitä kautta myös teille. 😊 Mulla on kovasti meneillään vaihe, että haen omaa paikkaani, minussa, joten tämmösiä kaikenlaisia kokeiluja tekin näette! Ensisijaisesti opettelen nyt olemaan vaan ihan tavismuija. Ihan vaan tavallinen, ilman isoja vaatimuksia tai odotuksia, haaveita tietty kyllä.

K-ruoka tarjoaa muuten tässä kuussa kaksikin ilmaista kotiinkuljetuskoodia, joten jos tuntuu uuvuttavalta ja sun citarissa kotiinkuljetus mahdollisuus, ni ehdottomasti kokeile nyt! Mä oon tilannut nyt tällä viikolla taas pitkästä aikaa ja niin ihanaa ja helppoa, kun ei tarvitse miettiä, että olisi pakko mennä kauppaan!

Mitkä on sun arjesta selviytymisen apuvälineet?

En pelannut tänäänkään. <3

Toitotan, toistan ja painotan. Mutta kerro, miksi sä luet, mikä sua kiinnostaa peliriippuvuudesta toipumisessa?

Otsikointi meni vikaan.

Huomasin istuntojen lyhyydestä, että mun viimeisin otsikointini taisi olla liian harhaanjohtava.

Mutta tietkö, se oli sitä tarkoituksella.

Tahdoin pysäyttää hetkeksi, ennenkaikkea itteni, mutta myös sinut, joka jostain, syystä tai toisesta luet mun kirjoituksia. Tahdoin pysäyttää sen äärelle, etten voi liikaa puhua ja kertoa Addiktiminän ja minän eroavaisuuksista ja niiden vaikutuksesta toipumisprosessissa.

Sen eron tajuaminen on helpottanut myös mua ihan sikana. 

Oon tajunnut sen, että myös se pelipiru on minussa sisällä, se on addiktiminä, jola syystä tai toisesta on saanut tosi paljon huomiota ja tilaa mun aivoissa.

Mutta mä tajuan myös sen, että on Minä, se oikea minä. Tää sika kiinnostava Minä! Minä, joka tuntee kaikki tunteet, minä joka näkee kaikki värit. Minä, joka hyväksyy myös mut.

Totuus on kuitenkin se, että addiktiminä on saanut liikaa tilaa, liian kauan se on töniny minää syrjään. Siksi tahdon siitä puhua, tahdon toistaa samoja asioita. Tahdon puhua kärkkäästi hautajaisista, koska hei, ikävätkin asiat on osa meitä. Ne on kokemuksia.

Mun sisällä oli siis hautajaiset ja kastejuhla, pitkin toipumusprosessia, mutta nyt sen vasta tajusin ja osasin nimetä.

Kysyn siis loppuun, 

miksi sä luet mun juttuja?

Mikä sua näissä kiinnostaa?

Mistä tahtoisit lukea enemmän?

<3 mulle on mahdollisuus kommentoida anonyyminä, joten jätä edes pieni puumerkki, keskustellaan, ollaan totta edes täällä!

En pelannut tänäänkään. <3

Vietetään hautajaiset ja kastejuhla.

Huomaan nyt olevani siinä vaiheessa, kun pelit tulevat usein mieleen. 

Huomaan haikaillen pohtivani jotain tiettyä peliä. Kun mietin peliä, ei ikinä ensimmäisenä tietenkään tule mieleen häviö. Tulee mieleen ihana omarauha, huolettomuus, bonukset, voitot. Pelit saattavat tulla mieleen mainoksista tai ihan vain ulkoilmasta.

Tämä asia on sellainen, joka saattaa kuulostaa erittäin oudolle, ehkä jopa naurettavalle, sellaisen ihmisen korviin, joka ei ole koskaan ollut peliriippuvainen.

Kuitenkin tiedän jokaisen meistä pelureista tietävän sen tunteen, kun joku peli on erittäinen tärkeä, jossain pelissä on jotain enemmän, jotain muistoja enemmän. Se on ollut se niin sanotusti suosikki.

Usko tai älä, nytkun tuntuu rankalta, kun harmaat ilmat ovat todentotta tauotta päällä, ikävöin pelejä. En itse ihmettele asiaa. Olenhan viettänyt monia monia monia surun hetkiä pelien kanssa. Monia hetkiä, kun elämässä on tuntunut vaikealta oon niitä paennut peleihin. Monta kertaa, kun on tuntunut yksinäiseltä, tylsistyneeltä, väsyneeltä, joka kerta olen paennut peleihin. 

"Olo oli kuin krapulassa. "Enää mä en pelaa. 

Huomenna en kyllä pelaa.""

Ei siis ihme jos sitä kaipaan? Ei ihme, että ne pulpahtavat väsymyksen hetkellä mun mieleen. Pelit olivat nimittäin hetken se helpotus mulle. Pakopaikka.

Oon lähtenyt tälle matkalle, koska mä näin sen mitä ne pelit lopulta mulle teki. Ne ei vieneet pahaa oloa pois, ne eivät vieneet väsymystä pois, todellisuus oli yhä ja se iski kahta kauheammin naaman eteen, kun pelit loppui, kun hävisin, joka tapahtuu aina ennen pitkää. Olo oli kuin krapulassa. "Enää mä en pelaa. Huomenna en kyllä pelaa." Mutta koska en edelleenkään osannut kohdata vastoinkäymisiä, mä pelasin.

"Se antaisi mulle pelit naaman eteen ja sanois: purkaa noihin."

Onneksi oon kuitenkin lähtenyt tälle matkalle.

Tällä matkalla mä oon vihdoin kohdannut sen, että niin ei voi jatkua. Se peluri en ollut enää minä. Mä tiedän sen siitä, että minä on paljon parempi kuuntelija, kuin addiktiminä. Minä on tässä, se ei sano mulle, että miten ois pelit, jotta huolet unohtuu. 

Minä sanoo: mä kuulen, että sulla on nyt huono olla. Mitähän sä haluisit paeta? Mikä on nyt päin persettä. Se kuuntelee mun pohdinnat, se kuuntelee sen kuinka väsyttää. Se kestää sen. Se ei yritä kääntää mun huomiota muualle, vaan se kohtaa mut. Minä ei myöskään vähättele. Jos nyt on huonosti se, et kaikki tomaatit kaapissa oliki pilalla, niin minä ei naura, ei vähättele, se kuulee sen, että nyt ärsyttää. Ja niin siitä pääsee taas eteenpäin.

Addiktiminä ei sitä kestä, se ei jaksaisi mua kuunnella. Se esittää minän ystävää, jotta pääsis suosioon, ei sitä kiinnosta. Se haluaa hallita. Se antaisi mulle pelit naaman eteen ja sanois: purkaa noihin. Se työntäisi mun huolet ja ajatukset sivuun.

On siis syksy. Pimeys, harmaus ja uudestaan pimeys. On aika pitää hautajaiset, surutyö. Surutyö addintiminän ja sen kautta elottoman lohduttajan. On hyväksyttävä, että joku ennen mun elämää ollut, on lopullisesti poissa. Se on ajatuksissa, aina osa mua, mutta ei enää mun kanssa.

On myös kastejuhla, on juhla uuden, puhtaan, täynnä mahdollisuuksia olevan minän. On juhla valon, hyväksymisen, keskeneräisyyden. Kaikki on edessä, puhdas mekko päällä, valmis vastaanottamaan sen kaiken, oppimaan.

Kuolema ja syntymä on tapahtunut jo aijemmin. Mutta nyt on juhlien aika.

Hyväksyminen. <3

Vietetään siis hautajaiset ja kastejuhla. Hyväksytään se, että myös itselle vahingollista asiaa saa kaivata. Kaikki ei ole mustavalkoista, mutta se vaan ei ole enää minua varten.

En pelannut tänäänkään. <3

Valoa haaveissa ja katse opintojen jatkamisessa kotona vauvan kanssa.

Menin päivän päätteeksi saunaan. Istuessani sielä yksin tai siis minä ja saunajuomani Coca-cola. Huomasin pääni taas käyvän kovilla. Se on tunne, jonka tunnistan, kuin pääni pyörisi ympyrää, vaikkei se saa mistään kiinni.

Heitin löylyä, 

yritin keskittyä hetkeen. 

Kuinka vaikeeta se onkaan?

Välillä huomasin rentoutuvani, sitten katse osui pyyhkeisiin, jotka roikkuivat naulakossa ja heti vaatimuslista taas vähän kasvoi.

Elämä on simppeliä. Kotona.

Oon ollut kotona nyt useamman vuoden. Tarkkaa aikaa en osaa sanoa, koska välillä yrittänyt jatkaa opintoja ja välillä tehnyt myös keikkatöitä. Kuitenkin melkein viis vuotta.

Viis vuotta on aika pitkä aika. Aika pitkä aika myös aivoille olla vaan. Huomaan, että lamaannun. Oon puhunutkin teille haaveilun uudelleen opettelustani. Pitää opetella uudestaan minä ja mitä minä haluan. Missä asiassa tunnen kateutta, mitä asiaa kaipaan elämään, vain mulle. :)

Paljonhan elämässä nyt tapahtuu. Niin paljon ihanaa ja uutta, raskastakin. Opin itsestäni ja lapsistani. Paljon mahdollisuuksia lasten kanssa, koska oon kotona. Ja se on ihanaa! Musta on ihanaa, kun Suomessa on tämmönen mahdollisuus, joka mahdollistaa mulle lasteni hoitamisen kotona.

Mutta mun aivot ja minä kaipaa jo virikettä.

Mulla on ammattikorkeaopinnot kesken, niistä olemme opon kanssa keskustelleet ja eri mahdollisuuksista päästä niitä jatkamaan. Nyt musta tuntuu vihdoin, että nyt oon siihen valmis. Mä kaipaan ihan hirveesti opiskelemaan. Kaipaan sitä tunnetta, kun kävelen koulun ovista sisään tai saan jonkun tehtävän tehtyä ja palautettua. Saan upouduttua ohjeistetusti jonkin tehtävän pariin, josta opin taas lisää.

Onko se se mun puuttuvapalanen, kun saan jotain omaa mulle, mutta se vie myös mun tulevaisuutta eteenpäin. :) Kuitenkin vauva on vielä kovin pieni, joten en häntä vielä tahdo päivähoitoon siirtää, joten täytyy löytää keinot kotona toteuttaa asia. Päätin siis maanantaina laittaa mun opolle viestin, että olen todellakin kiinnostunut tekemään jotain verkko-opintoja jo keväällä, vauvan kanssa kotona ollessa. En vaan malta odottaa sitä! 

Ihana tunne, kun saa jostain kiinni. 

Alan tunnistaa ajatuksiani, uskallan edistää, uskallan haaveilla. Niinkuin aikaisemmin sanoin, tunteiden tunteminen väsyttää, mutta onneksi tulee näitä päiviä, kun voin iloisesti tajuta, kyllä kannattaa tuntea ja käydä tätä tietä! Tänään taas aurinko paistaa mielessäkin. Pelitön elämä mahdollistaa tän, koska tutustun itteeni, en elä jumissa.

En pelannut tänäänkään. <3