Valoa haaveissa ja katse opintojen jatkamisessa kotona vauvan kanssa.

Menin päivän päätteeksi saunaan. Istuessani sielä yksin tai siis minä ja saunajuomani Coca-cola. Huomasin pääni taas käyvän kovilla. Se on tunne, jonka tunnistan, kuin pääni pyörisi ympyrää, vaikkei se saa mistään kiinni.

Heitin löylyä, 

yritin keskittyä hetkeen. 

Kuinka vaikeeta se onkaan?

Välillä huomasin rentoutuvani, sitten katse osui pyyhkeisiin, jotka roikkuivat naulakossa ja heti vaatimuslista taas vähän kasvoi.

Elämä on simppeliä. Kotona.

Oon ollut kotona nyt useamman vuoden. Tarkkaa aikaa en osaa sanoa, koska välillä yrittänyt jatkaa opintoja ja välillä tehnyt myös keikkatöitä. Kuitenkin melkein viis vuotta.

Viis vuotta on aika pitkä aika. Aika pitkä aika myös aivoille olla vaan. Huomaan, että lamaannun. Oon puhunutkin teille haaveilun uudelleen opettelustani. Pitää opetella uudestaan minä ja mitä minä haluan. Missä asiassa tunnen kateutta, mitä asiaa kaipaan elämään, vain mulle. :)

Paljonhan elämässä nyt tapahtuu. Niin paljon ihanaa ja uutta, raskastakin. Opin itsestäni ja lapsistani. Paljon mahdollisuuksia lasten kanssa, koska oon kotona. Ja se on ihanaa! Musta on ihanaa, kun Suomessa on tämmönen mahdollisuus, joka mahdollistaa mulle lasteni hoitamisen kotona.

Mutta mun aivot ja minä kaipaa jo virikettä.

Mulla on ammattikorkeaopinnot kesken, niistä olemme opon kanssa keskustelleet ja eri mahdollisuuksista päästä niitä jatkamaan. Nyt musta tuntuu vihdoin, että nyt oon siihen valmis. Mä kaipaan ihan hirveesti opiskelemaan. Kaipaan sitä tunnetta, kun kävelen koulun ovista sisään tai saan jonkun tehtävän tehtyä ja palautettua. Saan upouduttua ohjeistetusti jonkin tehtävän pariin, josta opin taas lisää.

Onko se se mun puuttuvapalanen, kun saan jotain omaa mulle, mutta se vie myös mun tulevaisuutta eteenpäin. :) Kuitenkin vauva on vielä kovin pieni, joten en häntä vielä tahdo päivähoitoon siirtää, joten täytyy löytää keinot kotona toteuttaa asia. Päätin siis maanantaina laittaa mun opolle viestin, että olen todellakin kiinnostunut tekemään jotain verkko-opintoja jo keväällä, vauvan kanssa kotona ollessa. En vaan malta odottaa sitä! 

Ihana tunne, kun saa jostain kiinni. 

Alan tunnistaa ajatuksiani, uskallan edistää, uskallan haaveilla. Niinkuin aikaisemmin sanoin, tunteiden tunteminen väsyttää, mutta onneksi tulee näitä päiviä, kun voin iloisesti tajuta, kyllä kannattaa tuntea ja käydä tätä tietä! Tänään taas aurinko paistaa mielessäkin. Pelitön elämä mahdollistaa tän, koska tutustun itteeni, en elä jumissa.

En pelannut tänäänkään. <3