Krooninen vauvakuume.
Se on se,
joka on mutkin saanut toivomaan paljon lapsia. Asia on tosi jännä, koska en
nauti tippaakaan raskaana olosta, sohvalta nousukin on ollut puolivälissä
raskautta jo niin hirveetä, että en todellakaan tahtois sitä uudestaan. Enkä
liiemmin ole pikkuvauva-ajankaan ystävä, mutta silti poden jatkuvaa
vauvakuumetta. Tai ei se jatkuvaa oo, iskee silloin tällöin, mutta koska me
ollaan miehen kanssa niin yhteen klikkaavia, niin siitä tulee vauva.
Ja nyt
täytyy tietenkin kirjoittaa pakollinen äiti-lause, jottei kukaan ajattele, että
olen kiittämätön siitä, että mulle on suotu neljä omaa ihanaa. Se on ihanaa, oon super kiitollinen
kaikista neljästä vauvasta. Ne kaikki täydentää omalla tavallaan mein
perhettä. Oonhan ennenkin kirjoittanut siitä, kuinka jokainen mein lapsi on
tuonut mukanaan opetuksen. Mutta nyt tilanne on se, että vaikka vanhempienkin
oppiminen vielä jatkuu, niin mein perhe
on kokonainen.
Lapsiluku
on täynnä.
On aika ruveta kasvattamaan näitä
olemassa olevia lapsia turvallisesti kohti aikuisuutta, ilman uutta vauva-aikaa. On myös
aika ruveta tavoittelemaan omia unelmia. Sellaisia unelmia, jotka eivät ole
kovin realistisia täyttää vauvan ollessa ihan pieni. Pien vauva-aikaan, jota
tekin ootte mun kanssa eläneet, mein viimeisimmän kohdalla, mun aivot menee
tilaan. Ne menee tilaan, jossa tehtävänä on vain selviytyä. Nyt varsinkin, kun
lisätehtävä on ollut vielä riippuvuudesta toipuminen on henkisesti vauva-aika ollut
aika aaltoilevaa. Sen takia, koska mun aivot menee selviytymistilaan, on mun
ollut ajoittain tosi vaikea olla luova tai ylipäätänsä laittaa itteä
etusijalle. Toki sitä oon harjoitellut, mutta voimat ovat olleet rajalliset.
Nyt mikä
tulee esille tavarahävityshaasteen muodossa, sekä avoimen ammattikorkeakoulun
opintojen myötä on se, että mun aivot on vihdoin pikkuhiljaa menossa pois
selviytymistilasta. Ne on pikkuhiljaa enemmän ja enemmän liikkumassa siihen
tilaan, jossa mä pystyn hengittää ja uskallan ottaa itelleni projekteja.
Jos oot
lukenut mun tavarahävityslistaa, siellä saattaa välillä livahtaa vuosilukuja
erillaisten tuotteiden kohdalta. Se kertoo siitä, kuinka kauan mä oon ollut
siinä selviytymistilassa, putellit ovat saaneet jäädä, jotta muusta elämästä on
selviydytty.
Toki asia ei
ihan näin mustavalkoista ole, koska aloinhan haaveilun opettelua jo syksyllä ja
muutenkin toipumisprosessissa on ollut tärkeää opetella tunnistamaan omia
tarpeitaan. Mutta ehkä saat ajatuksesta kopin? Asiat tapahtuu niin sanotusti itsestään, kun osaan hengittää vapaammin.
Ratkaisu, joka pitää, muttei ole lopullinen, vaikka päätös onkin.
Vaikka
olemme mieheni kanssa erittäin vahvasti sitä mieltä, että perheemme on
kokonainen, en kuitenkaan pystynyt vielä mihinkään lopullisiin ratkaisuihin.
Kuitenkin teimme päätöksen, joka on selkeästi pitkäaikaisempi, kuin aikaisemmat
ratkaisumme.
Hain viime viikon maanantaina hormoonikierrukan,
kyllä kerron
henkilökohtaisuuksia. Toisaalta, miksi en tätä voisi sanoa, vaikka se jostain
syystä oudolta tuntuu. Luultavasti kuitenkin sinäkin olet aikuinen ja joskus
ennenkin asioista lukenut. Silti tuntui oudolta avata asia. Noh kuitenkin. Hain sen.
Vaikka päätös ei ollut tällä menetelmällä
lopullinen, silti laiton jälkeen mut valtasi outo olo. Kävelin pitkin ostoskeskusta tosi
jännän fiiliksen kanssa. Toisaalta musta tuntui, että oon yhtäkkiä vapaa kuin
taivaanlintu, päätös tulevaisuudesta oli tehty ja sitä ei tarvitse enää pohtia.
Mä voisin leijailla, ovet on avoinna, kroppa on vain mun. Mietin jo, että nytkö
on se aika, kun liikuntakärpänen puraisee uudestaan? Sitä on odoteltu, eikä se
vielä purrutkaan. Mutta se symboloi sitä vapautta, jonka tää päätös sai mussa
aikaan.
Toisaalta taas olin niin surullinen. Eikö mun mahassa tosiaan enää tule
kasvamaan vauvaa, enkä tosiaan enää koe uutta synnytystä. Enkö tosiaan enää
pissaile tikkuun pohtien näkyykö siinä kaksi viivaa vai yksi. Ja onko tuossa
haamuviivassa nyt väriä vai ei. Se sivu
on takanapäin ja yllättäen se tuntuki musta myös tosi haikeelle.
Lopulta
kuitenkin palasin reissulta kotiin tyytyväisenä, niin kevein mielin.
Rupesin
tekemään pesää, meille kaikille, uudestaan. <3 Mein kokonaiselle perheelle.
En pelannut tänäänkään. <3
